Pläjäys 80-luvulta, iki-ihanat mokkapalat, jotka meilläpäin tunnetaan myös nimellä masaliisa.
Leivoin mokkapaloja varmuuden vuoksi, jos ne gluteenittomat pullat eivät olisi onnistuneet laskiaisena. Lähellähän se epäonnistuminen oli, mutta onneksi toinen kokemus oli hieman ensimmäistä parempi. Eka pullasatsi ei mennyt edes sorsille.
Pellillinen mokkapaloja valmistuu nopeasti ja meillä nämä ovat sekä lasten että aikuisten mieleen. Jotta kaikkia ei tulisi syötyä yhdellä kertaa, pakastin osan laakeassa pakasterasissa, eivät muuten kärsi siitä yhtään. Jotta näistä ei tulisi liian kevyitä, niin voi tarjoilla myös lämpimänä kermavaahdon tai jäätelön kera. Pakasterasia on muuten tyhjä jo…
Mokkapalat
Pohja
3 munaa
3 dl sokeria
4 dl gluteenittomia jauhoja (Semper) tai vehnäjauhoja
0,5 dl sokeroimatonta kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1,5 dl kookosmaitoa
100 g sulatettua voita tai margariinia
Kuorrute
300 g tomusokeria
0,5 dl kaakaojauhetta
2 rkl sulatettua voita tai margariinia
4 rkl vahvaa kahvia
Koristelu
Kookoshiutaleita tai strösseleitä
Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita varovasti. Lisää kookosmaito ja sulatettu voi. Sekoita taikina tasaiseksi ja levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.
Mittaa kulhoon tomusokeri, kaakaojauhe, sulatettu voi ja kahvi.
Sekoita tasaiseksi. Levitä kuorrute lämpimän pohjan päälle. Koristele kookoshiutaleilla tai strösseleillä.
Tarjoile hieman lämpimänä sellaisenaan, kermavaahdon tai jäätelön kera
6 comments
Ihan pari päivää sitten teki jostakin syystä kamalasti mieli mokkapaloja eikä se mieliteko ainakaan mihinkään häviä, kun näitä kuvia katselee… 🙂
Mullakin on joku makeankausi menossa, lieneekö kevätväsymystä 🙂
Hei tein näitä tämän reseptin pohjalta vähän muokkaillen! Tuli tosi hyviä 🙂 Ajattelin pistää omaan blogiin kanssa kuvia ja tämän ohjeen jos se sopii? Laittaisin siihen linkin myös tänne 🙂
Tottakai sopii! Laita linkki myös tänne, niin muutkin näkevät version 🙂
Hei tässä linkki julkasuun jonka tein! Kiitos reseptistä :)http://assakoo.blogspot.fi/2014/07/mokkapaloja.html?m=1
Ihan lemppari! Kiitos!