Viikko ilman tietokonetta on vierähtänyt vauhdilla. Siitäkin huolimatta, että ilmat ovat mitä ovat, niin nautin mökkeilystä täysillä. Lapsetkin ovat tottuneet siihen, ettei mitään sähköisiä vempeleitä ole tarjolla. Kirjoja luetaan valtaisia määriä, puutyöt ja kalastus ovat pop. Kummasti lapset saa vieroitettua peleistä ja kännykästä muutamassa viikossa ja sen jälkeen niitä ei ole sen suuremmin kaivattu. Televisiota meillä ei edelleenkään ole mökillä, eikä sellaista tulekaan. Illat vapautuvat television tuijottamiselta vaikka meren katseluun, oikeastaan mikä vain on parempi vaihtoehto.
Täällä ei suinkaan lepäillä viiniä lipitellen ja lehtiä lueskellen. Suunnittelen vakaasti oman akkukäyttöisen siimaleikkurin ostoa ihan itselleni, jotta pääsen ajelemaan heiniä silloin kun innostaa. Näin saisin jätettyä juuri ne oikeat heinät ja kukat kukkimaan. Suuri siimaleikkurivertailu on käynnissä.
Nurmikon leikkaus käy kuntoilusta. Varsinkin kun leikkuri ei todellakaan ole itsevetävä vaan todella todella työnnettävää mallia. Ensi vuoden kasvimaan paikka on valittuna ja mansikan rönsyt istutetaan pian. Lisää nurmikkoa on tulossa eli nurmikon leikkaus käy treenistä jatkossakin. Hullulla on hauskat huvit, mutta miten hienolta nurmikko näyttääkään kun sen on leikannut järjestelmällisesti. Just eilen ihailin upeaa nurmikon leikkuujälkeäni. Maalainen, tiedän! Valitettavasti onni kestää vain puolen viikkoa ja sitten pitää taas kuntoilla.
Merivesi on pysynyt 19C tietämillä, muutamaa hellepäivää lukuunottamatta. Sitkeästi joka aamu pulahdamme uimaan, viileää ja niin ihanan virkistävää. Sen jälkeen on ihana nauttia kuumat aamukahvit ja grillin sivukeittimellä valmistunut munakas. Lintujen bongaus kuuluu vahvasti aamutoimiin.
Ruokarintamalla ollaan syöty yksinkertaista kesäruokaa. Ei mitään kummallisuuksia eikä mitään monimutkaista. Teetimme ison määrän makkaraa peuranlihasta ja siitä tuli aika herkkua. Savustuspönttö kuumenee useasti viikossa ja pottukattila on tulella päivittäin. Salaattia eri muodoissa ja lapset vaativat aina vähän väliä voipastaa, joka tehdään pussimakaroonista. Hifistely ei ole kuulunut meidän ruokailuihimme tänä kesänä.
Hiusharja on unohtunut laatikkoon ja lasten vaatteet ovat pääväriltään ruohonvihreitä, mutta se kuuluu kesään. Saa nähdä miten OMO suoriutuu tästä hommasta, mutta tällä hetkellä emme kanna huolta sellaisista pikku asioista.
Nyt tietokoneeton aika on ohi ja töitäkin pitää alkaa tekemään. Torstaista eteenpäin kuitenkin nautitaan täysillä Pori Jazzin fiiliksestä. Lasten kanssa jazzaillaan jo alkuviikosta jonakin päivänä. Maanantaista keskiviikkoon Kirjurinluodolla vietetään Pori Jazz Kids Festivaalia. Kannattaa poiketa, ilmaista musiikkia ja ohjelmaa muksuille.
Torstaista eteenpäin blogissa juttua Pori Jazzeilta, sen ruokatarjonnasta ja tietysti piknikreseptejä.
Nyt suljen koneen ja lähden rantaan nauttimaan tuulettomasta illasta, siitä ettei sada ja juuri sen vuoksi myös hyttysistä.
Ihanaa alkavaa viikko ja nautitaan kesästä, vaikka lämpötila ei annakaan siihen aihetta!