Edellissyksynä saimme mökkiremontin vihdoinkin valmiiksi. Pikkuinen reilun 30m2 mökkimme muuttui mustaksi, sai ison terassin eteensä ja sisätilat saivat kaunistakin kauniimman pikkuisen kamiinan meitä lämmittämään. Kamiinasta kerron lisää ihan omassa jutussa, olen saanut siitä niin paljon kyselyitä IG storiesin puolelta. Kamiina on Nordpeis Quadro2 ja sen päälle on asennettu oliivikivi, jotta se varaa enemmän lämpöä. Kamiina palaa niin puhtaasti, ettei lasi mustu vaan tulesta saa nauttia monesta eri suunnasta. Lämmittää ihanasti koko pikku mökin.
Lehtijuttu mökistämme on tulossa vasta ensi syksynä, joten päätin laittaa teille muutaman kuvan tänne blogin puolelle. Toisessa kuvassa näette millainen mökki oli alkuperäisessä muodossaan.
Mökin edessä kivetyksellä oleva Eva Solon FireGlobe on ehkä maailman kaunein ulkotakka. Sen lämmössä istuskeltiin monena iltana portailla.
Alkuperäisessä kunnossa
Saunan “remontti” tehtiin ulkomaalausta lukuunottamatta kokonaan tekstiilituunauksilla. Parasta kasvojen kohotusta.
Minä olen viime vuoden aikana rakastunut pellavaan. Tällä kertaa ehkä eniten pyyhkeisiin, niiden erilaisissa muodoissa. Ystävälläni on hyvin suuri osuus tähän, koska hän on tuonut aina (monen vuoden ajan) kylään tullessaan ihania pellavatuotteita omasta puodistaan Nauhasta ja Napista. Siitä on lähtenyt yhteinen tiemme Jokipiin Pellavan kanssa.
Varsinkin kesäaikaan mökillä huomaa pellavaisten froteepyyhkeiden edut selkeästi. Pyyhe kuivuu puuvillaista froteepyyhetta huomattavasti nopeammin ja muutaman pesukerran jälkeen se kuivaa yhtähyvin kuin tavallinen froteepyyhe. Sama pätee tietysti myös pellavaisiin froteekylpytakkeihin, joiden liituraidoissa kuljimme saunan jälkeen koko kesän. Mökkisaunojen pyyhkeiden pitää kuivua hyvin myös pukuhuoneessa vaikka ilmakin olisi viileämpi kuin viime kesänä.
Sain Jokipiin Pellavalta tuotteita mökkikuvauksiin ja jopa meidän 60-luvun sauna alkoi näyttämään inhimilliseltä pienillä tekstiilituunauksilla. Suosittelen siis lämpimästi, tulee paljon edullisemmaksi kuin uuden saunan tekeminen, joka sekin on meillä pakosti edessä jossakin vaiheessa.
Mökkisaunan lauteille ja pukuhuoneeseen laitoin penkeille laudeliinat/kaitaliinat. Musta liituraita raikastaa tummuneen männyn ja vaalea liituraita mustaa vastaan.
Samassa lähetyksessä oli mukana myös Jokipiin Pellavan harmaa torkkupeite, jonka materiaali on pellavan ja villan sekoitetta. Se on niin kaunis ja ihanaa luonnonmateriaalia. Minulle tuli yllätyksenä, ettei materiaali kutittanut, vaikka en voi sietää villapaitaa päälläni.
Kun syksy saapui mökille, niin minä siirsin pellavat kaupunkikäyttöön ja nyt nautin torkkupeitteen lämmöstä kotisohvalla.
Olen muuten joskus aikoinaan saanut työpaikaltani lahjaksi Jokipiin froteiset pellavapyyhkeet ja tästä on aikaa nyt lähemmäs 20 vuotta. Kylpypyyhkeet ovat edelleen käytössä eikä ikä näy.
Ulkokattauksiin käytän myös pellavapyyhkeitä. Samat pyyhkeet ovat olleet käytössä keittiöpyyhkeinä, tabletteina ja kattauksissa kotonakin eli muokkautuvat moneen.
Kun mökki on näin äärimmäisen pieni ja 4-henkinen perhe asuu siellä vähintään 3 kuukautta kesästä, on tarvikkeiston oltava toimiva. Siksi uusin ison osan keittiötarpeista tässä yhteydessä.
Mökillä on ollut lajitelma eriparin lautasia, mutta kaipasin välillä jotakin raikasta, kaunista ja merellisiin maisemiin sopivaa yhtenäistä astiastoa. Löytyihän se. Arabian Pastoraali ja Tuokio ovat kauniita yhdessä ja erikseen. Esteri Tomulan 60-luvulla suunnittelemasta Pastoraalista ei vielä silloin ollut isoja lautasia, mutta nyt niitäkin olisi. Viinilasit ovat kirpparilöytöjä ja vesilasit Iittalan uudelleentuotantoon tullutta Gaissa -lasia. Siinä on jotakin nostalgista, koska vanhemmillani oli sitä aikoinaan kun olin pieni. Vanhat Sorsakosket aterimet uusin, koska veitsissä ei ole terää. Tilalle tulivat Lion-aterimet, jotka ovat myös nostalgiset aterimet nuoruudestani, mutta taas niin muodissa. Olen selkeästi ihastunut 60-70-luvun tyyliin. Nämä ovat niin klassikkoja, että en usko kyllästyväni näihin koskaan.
Uudelle terassille grillin viereen Iso Muru naputteli apupöydän. Mikä autuus kun grilli on katoksen alla, eikä tarvi seistä enää sateessa grillaamassa. Tosin viime kesänä ei sitten tietenkään satanut kun oli katos. Koska mökki on pieni, laitetaan suuri osa ruoasta terassilla ja grilli on kovassa käytössä. Pannut ja kattilat ja leikkulaudat ovat Eva Solon Nordic Kitchen -sarjaa. Vuoden kokemuksella voin sanoa, että ovat kauniita, kestäviä ja toimivia. Blogia pitkään lukeneet tietävät, että olen mieltynyt Eva Solon -tuotteisiin hyvin paljon, joten niitä löytyy sekä mökiltä että kotoa.
Keittiöön ostimme uudet kaapinovet Ikeasta ja piilotimme yhden oven taakse astianpesukoneen. Mukavuus, josta en enää luopuisi mistään hinnasta. Avohyllyt ja laatikot vetävät yllättävän paljon astioita tai oikeastaan juuri tarpeeksi. Nyt kun jokainen kippo ja kuppi on mietitty, on niillä monta funktiota, eikä niitä tarvita niin valtavasti. Esimerkiksi Eva Solon Nordic Kitchenin mustat kulhot (kuvassa alahyllyllä korissa) toimivat kaikkeen mahdolliseen ruoanlaittoon ja ovat niin kauniita, että ne voi nostaa myös salaattikulhoina pöytään. Kauniit leikkuulaudat toimivat sekä leikkuulautoina että alustoina.
Tuvan puolelle tullut pöytä on mummuni vanha ja osa tuoleista taas mummini vanhoja. Pöydän kulunut pinta kertoo monenmoisia muistoja.
Keittiön pöydällä ja saunan hyllyllä olevat keraamiset valkoiset Eva Solon toolboxit ovat osoittautuneet monikäyttöisiksi ja sopivat mielestäni myös mökille. Kotona meillä on siinä tiskiharja ja pulloharjat.
Nyt meillä on myös sisävessa tai se on ollut jo muutaman vuoden ja osaan todellakin arvostaa sitä. Puhumattakaan siitä, että vesi tulee sisään.
Olen niin valtavan tyytyväinen pikku mökkiimme. Vanhaa rojua on kärrätty pois, mökkiä rauhoitettu yhtenäisillä tekstiileillä ja astioilla ja mielenikin on rauhallisempi. Kun neljä henkeä ja koira asustelee näissä neliöissä, niin voitte uskoa etteivät tavarat pysy paikoillaan. Siksi on parempi, että edes perusjutut ovat kunnossa.
Nyt pitää taas odottaa silmittömän pitkään ennenkuin pääsee nauttimaan metsän rauhasta merenrantaan. Odottavan aika on pitkää!
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass
3 comments
Teidän mökki on kyllä niin upea ja olette saaneet neliöt tehokäyttöön. Mökkiä luulisi puolet isommaksi!
Voi kiitos Peggy❤️ Yllättävän paljon näinkin pieneen mahtuu kaikkea 😊
Siis niin upea mökki ja miljöö, teillä on loistava maku, upea sisustus sisällä ja niin tykkään tuosta ulkomaalistakin. Jään odottamaan juttua kamiinasta!