Miten ärsyttävää ihailtavaa on, että ihminen on äärimmäisen kaunis, hoikka, nuori, ruokaa rakastava, monilahjakkuus ja kosmopoliitti, joka osaa vielä kaiken lisäksi tehdä ruokaa. Olisi ollut aivan ihana (no ei oikeasti) todeta, että Vera Jordanovan keittokirja on täynnä äärimmäisen huonoja reseptejä, mutta näin ei käynyt. Tämä moussaka oli ihana.
Kirja on täynnä herkullisia reseptejä maailman eri puolilta. Don’t Miss a Bite – Makuja ja muistoja maailmalta sisältää monenmoisia reseptejä, helppoja ja nopeita, mutta myös aikaa vieviä kotikeittiön herkkuja. Kirjaan Vera on tallentanut tärkeimpiä ruokaelämyksiä maailmalta sekä äidin keittiöstä. Reseptien välistä voi lukea huippumallin tarinoita mallivuosien varrelta, eri maiden vaikutuksesta Veran kokkailuihin ja siitä mitä ruoka on merkinnyt hänelle.
Otin kokeiluuni moussakan, jonka tekemiseen meni aikaa lähemmäs 3 tuntia. Pidin kiinni alkuperäisestä reseptistä, paitsi naudan ja lampaan jauheliha vaihtui hirven jauhelihaan. Mausta tuli todella intensiivinen, pullollinen punaviiniä ja tunnin haudutus tekee kastikkeelle ihmeitä. Moussaka oli todellista rakkaudella laitettua kotiruokaa. Tykkäsin! Seuraavaksi kokeilulistalle jäi sienikeitto salvian ja konjakkikermavaahdon kera ja aika monta muutakin.
Moussaka
Ainekset
- 1 dl oliiviöljyä
- 2 sipulia hienoksi silputtuna
- 5 valkosipulinkynttä viipaloituna
- 1 lehtisellerin varsi suikaloituna
- 2 porkkanaa pilkottuna
- 800 g hirven jauhelihaa ohjeessa 600 g naudan jauhelihaa + 300 g lampaan jauhelihaa
- suolaa
- vastarouhittua mustapippuria
- 2 rkl kuivattua viherminttua
- 15-20 tuoretta salvianlehteä silputtuna
- 750 g tomaatteja käytin 3 tölkillistä kaltattuja tomaatteja
- 4 rkl tomaattipyreetä
- 1 pl punaviiniä
- 1 dl silputtua silopersiljaa
- 2 tl sokeria
- 1 iso munakoiso
- 1,3 kg perunoita
Béchamel-kastikke
- 60 g voita
- 1 dl vehnäjauhoja
- 6 dl huoneenlämpöistä täysmaitoa
- 1/4 tl raastettua muskottipähkinää
- suolaa
- valkopippuria
- 60 g raastettua parmesaania
- 75 g raastettua fontinajuustoa käytin punaista emmentalia
Valmistusohje
- Tee ensin raguu. Kuullota isolla pannulla oliiviöljyssä sipulit ja valkosipulit. Lisää joukkoon porkkanat sekä selleri ja sekoittele 3 min. Lisää jauheliha ja paista ruskeaksi n. 5-7 min. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää salvianlehdet, tomaatit ja pyree. Kaada joukkoon punaviini vähän kerrallaan. Lisää 3 rkl silputtua persiljaa. Hauduta kastiketta noin tunnin ajan. Lisää sokeri ja mausta suolalla. Tarkista maku.
- Viipaloi munakoisot. Laita ne kulhoon, ripota päälle 4 rkl suolaa ja täytä astia vedellä. Anna munakoisojen liota noin 20 minuutin ajan. Kaada vesi pois, kuivaa munakoisoviipaleet talouspaperilla ja kuutioi ne. Kuumenna paistinpannulla tilkka oliiviöljyä ja paista munakoisokuutiot siinä pehmeiksi n. 15 minuuttia. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Ripota 3 rkl persiljasilppua munakoisoille.
- Kuori perunat ja kuutioi 1cm paloiksi. Keitä perunakuutioita suolalla maustetussa vedessä noin 7 minuutin ajan. Valuta ja kuivaa perunat. Anna jäähtyä.
- Valmista béchamel-kastike: sulata voi keskilämmöllä paksupohjaisessa kattilassa. Lisää jauhot ja sekoita hetki voimakkaasti vispilällä. Ota kattila liedeltä ja kaada joukkoon maito vähän kerrallaan samalla sekoittaen. Kuumenna seos uudelleen koko ajan sekoittaen kunnes seos sakenee. Lisää muskottipähkinäraaste ja mausta suolalla ja valkopippurilla makusi mukaan. Sekoita ja pane syrjään.
- Yhdistä hienoksi raastetut juustot kulhossa.
- Levitä 4 litran uunivuoan pohjalle 1 kauhallinen béchamel-kastiketta ja ripota pinnalle hieman juustoraastetta. Lado päälle perunakuutiot, painele niitä kastikkeeseen. Lisää munakoisokuutiot, raguu ja loppuosa béchamelista. Ripota juustoraastetta pinnalle ja nosta vuoka 175 C uuniin. Kypsennä noin tunnin ajan. Tarjoa salaatin kanssa.