En ole koskaan törmännyt mielenkiintoisempaan munakoisovuokareseptiin kuin tämä ja siksi se onkin aivan pakko jakaa teille. Tämä on hullunhyvää.
Munakoisopaistokseen tulee mahtava proteiinilisäys kananmunasta. Kananmunien siivuttaminen vuokaan tuntui todella oudolta, mutta onneksi en antanut sen vaivata ajatusta pidemmälle, koska tämä todellakin toimii tällaisenaan. Kreditit Tomi Björckille, jonka kirjasta tämä resepti on.
Kirjassa vuoka ohjeistetaan nauttimaan vasta seuraavana päivänä kauniisti kumottuna. Meille se ei ole vielä koskaan onnistunut, vaan vuokaa on alettu syömään heti kun se on saatu uunista ulos. En siis osaa sanoa miten kaunis se olisi seuraava päivänä kumottuna, koska meillä on silloin jäljellä enää rääppeet.

Munakoisovuoka Tomi Björckin tapaan
Ainekset
- 4 munakoisoa isoa
- 1 dl oliiviöljyä
- 200 g parmesaania raastettua
- 500 g buffalomozzarella ohuina viipaleina
- 8 keitettyä kananmunaa viipaleina
- basilikaa
- suolaa
- mustapippuria
Tomaattikastike
- 2 rkl oliiviöljyä
- 3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
- 1 prk säilyketomaatteja
- 2 tomaattia lohkoina
- 8 basilikanlehteä
Valmistusohje
- Tee ensin valmiiksi tomaattikastike. Jos kaikki tomaattikastike ei mene väleihin, säästä loput munakoisovuoan päälle lautaselle.
- Ruskista valkosipuli pannulla oliiviöljyssä. Lisää joukkoon tomaatit ja hauduttele 20 minuuttia. Lisää basilikat ja aja sileäksi yleiskoneella.
- Leikkaa munakoisot sentin viipaleiksi pitkittäin. Levitä uunipellille ja laita päälle suolaa, pippuria ja oliiviöljyä. Kypsennä 180-asteisessa uunissa 25 minuuttia.
- Laita leivinpaperi uunivuoan pohjalle. Levitä yksi kerros kypsiä munakoisoja pohjalle, sitten tomaattikastiketta, parmesaania, mozzarellaa, basilikaa, suolaa ja pippuria. Lisää sitten uusi kerros munakoisoja ja toista uudelleen niin kauan kuin munakoisoja riittää. Laita keskimmäiseen kerrokseen lisäksi kananmunaviipaleet.
- Laita päälle leivinpaperi ja pieni uuninkestävä paino.
- Paista 180-asteisessa uunissa 30 minuuttia. Nosta huoneenlämpöön ja jäähtyneenä jääkaappiin. Leikkaa seuraavana päivänä annospaloja ja lämmitä uunissa tomaattikastikkeessa.