Meidän ihana vanha mökkimme kaipasi vähän maalia pintaansa. Se oli virttynyt, mutta myös minun värimaailmaani täysin väärän värinen. Minulle mökin oikea väri on aina ollut musta ja jotenkin musta sopii saaristoon, tosin musta näyttää minun silmiini oikealta väriltä lähes joka paikkaan. Joten se niistä perusteluista.
Valitettavasti mökkimme ympäristö ei ole toipunut 4 vuoden takaisesta puuston harvennuksesta, jolloin kaikki mökin takana olevat puut jouduttiin kaatamaan. Niistä suurin osa oli täysin lahoja eli isoja riskejä myrskyn aikoihin. Samalla menetimme takapihan metsäpohjan ja saimme tilalle heinää ja vadelmaa. Ehkä jonakin kauniina kesänäpäivnä keksin mitä sille pitäisi tehdä ja apuja otetaan vastaan, jos jollakulla on hyviä ideoita. Haluaisin metsäpohjan takaisin.
Yhdistelmänä kulahtanut mökki ja rönsyinen takapiha ovat esteetikon painajainen. Tosin olen huomannut, että silmä tottuu ja aivot ilmeisesti mukautuvat. Jotenkin tänä kesänä, ehkä johtuen pilvisestä säästä olen nähnyt todellisuuden ja se tarkoittaa toimenpiteitä. Tässä vaiheessa mieheni yleensä huokaa, töitä tulossa.
Kun ajatus tulee, se ei yleensä näissä tapauksissa pääse vanhenemaan eli tuumasta toimeen ja Byggmaxin maalivalikoimaa tutkimaan. Siellä on nykyään täysin normi maalikauppojen veroinen valikoima ja maalien sävytysmahdollisuus, joten otin mielelläni nämä hieman halvemmat maalivaihtoehdot vastaan. Uusi Ilves-sarja kuuluu Siniristi-sarjaan eli kaikki Siniristi-sarjan tuotteet on joko valmistettu Suomessa tai hankittu kotimaisilta tavarantoimittajilta.
Mökkimme on ilmeisesti käsitelty Pinotexilla vuonna miekka ja kivi, joten myyjä valitsi meille siihen sopivan Ilveksen peittosuojan. Maali sävytettiin täysin mustaksi M168 ja voin sanoa, että nappiin osui. Mustan ystävät, painakaa koodi mieleen. Kohta saatte kuvamateriaalia uudesta maalipinnasta.
Ikkunan puitteille otettiin kalustemaalia, koska halusin puitteiden olevan enemmän mattaan kuin kiiltävään meneviä. Sävytys samalla M168 mustalla. Lisäksi otettiin vielä kaluste- ja terassisuojaa. Olen tehnyt aika paljon tori.fi hankintoja. Merellä kevyet polyrottinkiset eivät pysy paikoillaan eli raskasta puuta pitää olla. Nyt käsittelen nämä kaikki uudet hienot hankintani, yllättäen aivan mustaksi. Terassi tullaan käsittelemään samalla kaluste- ja terassisuojalla, mutta harmaana, kunhan se ensin valmistuu. Nämä öljyt saa siis myös sävytettynä ja värivaihtoehtoja oli paljon. Tosin minä en tarvitse kuin harmaan eri sävyjä ja mustaa. Aika helppo asiakas.
Mukaan lähti aikamoinen läjä pensseleitä (lapsityövoimaa käytetään lasten suostumuksella), maaleja, öljyjä, santapaperia, teräsharjaa, hanskoja ja muita härpäkkeitä. Kaikki löytyi samasta paikasta, niin ja pari laventelipuskaakin vaikka Iso Muru yritti purnata jotakin, ettei autoon muka enää mahtuisi.
Alkusyksy on aivan parasta aikaa maalailla. Keväällä on ihanat uudet pinnat ja voi vain heittää kintut pöydälle ja nauttia.
Piakkoin tulossa juttua ja kuvia miltä uusi maalipinta mökissä näyttää. Minä lähden nyt öljyämään kalusteita, jos salamat eivät ala häiritsemään.
Tunnelmia löytyy lisää instastoriesin puolelta, joten tykkäys instaan ja pysytte mukana.
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass
Kaupallinen yhteistyö Byggmax
4 comments
ah, mustaa! Hyväksyn. 😀
Se vaan sopii – kaikkeen 🙂
Meillä myös on maalattu saarimökki ja sauna näillä Ilves-maaleilla. Ja myös mustaksi. Näyttää todella hyvältä. Ja maalit ovat laadukkaita.
Näyttää tosi hyvältä, olen samaa mieltä ja todella helppoa maalattavaa (myös lapsityövoimaa käyttäen :))