Mitä tänään syötäisiin olo iski jääkaapille mennessä. Lohta oli kaapissa, mutta ainainen ongelma lisukkeista vaivasi. Löysin paprikan, jonka parasta ennen päivä oli aika lähellä eli siitä lähdettiin. Ajatus vei Meksikoon ja muistin mustapavut kuivakaapissa. Lopputulos maistuu tortillojen välissä, mutta todellakin myös kalan tai vaikka pihvin kanssa. Mustapapu-paprikahöystö on hyvin monikäyttöistä. Seuraavana päivänä laitoin sitä salaatin sekaan.
Mä rakastan nykyään näitä nopeita, yksinkertaisia ja silti niin maistuvia ruokia. Onneksi kesä on tulossa, joka ehkä vierottaa minua inkivääristä, juustokuminasta, korianterista ja chilistä. Lämmittävät mausteet maistuvat talviaikaan paremmin ja ilmeisesti kroppani on edelleen sitä mieltä, että talvi on.
Niin ja jos joltakin puuttuu vielä äitienpäiväsamppanja, niin kumpi tahansa Viinipäiväntasauksessa mukana olleista samppanjoista on hyvä. Valinnanvaikeus iskee siinä, että ottaako rosén vai tavallisen. Roséna oli Andrea Clouet Rosé ja tavallisena Charles Heidsieck Réserve Champagne Brut. Jos samppanja ei ole se oikea vaihtoehto, niin Barth Riesling Brut kuohuviini on myös aivan loistava valinta.
Kysymys kuuluu voiko tämän ruoan kanssa nauttia samppanja – no, hitto miks ei! En ole vielä törmännyt ruokaan, jonka kanssa samppanja ei kävisi ja jos ei käy, niin nautitaan samppanja ja ruoka erikseen.



Mustapapu-paprikahöystö
Ainekset
- 1 tlk 400 g säilöttyjä kypsiä mustapapuja
- 1 punainen paprika
- 1 sipuli
- 4 valkosipulinkynttä
- oliiviöljyä
- 1 rkl tomaattipyreetä
- 3 tl jauhettua korianteria
- 1 tl jauhettua juustokuminaa
- 1 tl savupaprikajauhetta
- 1 tl chiliä
- 1 tl mustapippuri
- n. 1-2 tl suolaa
Päälle
- avokado
- lime
- suolaa tai pelkkää creme fraichea.
Valmistusohje
- Kaada säilötyt mustapavut siivilään, huuhtele kylmällä vedellä ja valuta.
- Leikkaa paprikat suikaleiksi. Halkaise kuoritut sipulit ja leikkaa ohuiksi renkaiksi. Kuori ja hienonna valkosipuli.
- Kuumenna runsaasti öljyä paistinpannussa. Paista paprikoita ja sipulia (ei valkosipuli) kovalla lämmöllä noin 5 minuuttia, kunnes ne saavat väriä ja ovat pehmentyneet hieman.
- Lisää valkosipuli, tomaattipyree ja mausteet. Kääntele 2 minuuttia.
- Lisää valutetut mustapavut ja kuumenna vielä 2–3 minuuttia.
- Kuumenna tortillat. Aseta ne tarjolle täytteen ja kastikkeen kanssa, jotta jokainen ruokailija voi koota niistä oman annoksensa.
Vinkit
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass
12 comments
Lisukeohjeita ei koskaan ole liikaa ja täällä myös yksi mustapapuihin hurahtanut : )
Kuplivaista päivää & pinkkiä äitienpäiväviikonlppua!
Mustapavut on tosi hyvän makuisia, joten meillä on hyvät hurahdukset menossa 🙂 Kiitos 🙂
Jostain syystä mä olen löytänyt säilötyt pavut vasta nyt. Halpa ja todella maukas raaka-aine. Tämä lisuke saattais hyvinkin sopia suunnitteilla olevan hodaribuffan lisukkeeksi!
Onneksi olet löytänyt 🙂 Tämä on aika monikäyttöinen lisuke ja mikä ettei hodarinkin väliin.
Minullekin maistuu vielä mausteiset (ja vähän tuhditkin) ruoat, mutta oletan että kunhan nuo ulkolämpötilat nousevat kesäisimmiksi niin raikkaammat ruoat maistuvat taas.
Heti kun mittari nousee yli 20 asteen (toivottavasti nousee), niin salaatit alkavat maistumaan. Odotan ihan valtavasti että saan syödä viikko tolkulla kreikkalaista salaattia.
Grand Champagne jäi tänäkin vuonna välistä muiden menojen vuoksi, mutta otan vahingon takaisin ensi viikolla 25 tunnin shampanjaristeilyllä <3
No ei huono! Ihanaa risteilyä ja paljon kauniita kuplia 🙂
Mä tykkään mustapavuista <3 Kuulostaa sopivan helpolta lisukkeelta aika moneenkin yhteyteen 🙂 Ja shampanjahan siis sopii kaiken kanssa!
Samppanja todellakin sopii mihin vain, jopa mustapapujenkin kanssa 🙂
Papukokeiluni ei ole ollut kovinkaan suosittuja meidän ruokapöydässä. Pitääpä seuraavaksi kokeilla tätä mustapapua! 🙂
Ei ole meilläkään vielä päätynyt tyttäreni lautaselle, mutta jatkan yrittämistä. Jääpä itselle enemmän 🙂