Minä en ole mikään kylpyläihminen. En myöskään pidä uimahalleista. Kun uin, haluan lämpimään meriveteen eli olen aivan varmasti syntynyt väärään maahan. Minulla on kuitenkin kaksi lasta eli yhtälö ei ole aina ihan yksinkertainen, onneksi mieheni hoitaa sentään uimahallit. Tällä kertaa taivuin painostuksen alla ja jäimme Muumimaailman retken jälkeen yöksi Naantalin Kylpylään.
Koska olimme auttamattoman myöhässä varauksen kanssa, emme saaneet uutta muumihuonetta, ensi kerralla olemme sitten ehkä ajoissa. Voin kuvitella, miten tuo muumihuone kruuunaa Muumimaailman reissun ja onhan se aika kiva yllätys lapsille. Sen sijaan meillä oli perinteinen juuri uusittu, oikein siisti ja erittäin tilava huone, joka ei ole itsestäänselvyys, kun lasten parivuode on levitettynä huoneeseen.
Naantalin Kylpylällä on oma kaupunkijuna eli jätimme auton parkkiin hotellille ja hyppäsimme junaan. Viiden minuutin kuluttua olimme Naantalin vanhassa kaupungissa pienen kävelymatkan päässä Muumimaailmasta. Samalla junalipulla pääsimme myös takaisin hotellille. Ihan loistopalvelu ja se sai lapsilta suuren plussan.
Huoneessa oli kylpytakit sekä aikuisille että lapsille. Takkien kanssa oli mukava tassutella alakerran kylpylään. Kylpytossuja oli myynnissä minibaarissa :). Uimalasit unohtuivat kotiin, mutta kylpylän puolella oli niitäkin myynnissä, kuten myös uimakellukkeita. Muistimme sentään uimapuvut.
Naantalin kylpylä on suunnattu perheille, mutta liukumäkiä ei ole. Tämä takaa rauhallista yhdessäoloa perheen kanssa, eikä seisoskelua liukumäen vieressä. Vesipuistot ovat asia erikseen.
Lapsille ei ollut omaa allasta, mutta kellukkeiden ja vanhempien voimalla uinti onnistui hyvin myös nuorimmaisen kanssa. Altaissa oli myös matalampia kohtia, jossa lapsetkin ylsivät pohjaan. Ulkoallas oli ihanan lämmin ja aurinko paistoi kuumasti. Ulkopuolella oli myös aurinkotuoleja ja mahdollisuus auringonottoon. Enkä ahdistunut ollenkaan, minulla on sittenkin toivoa.
Kylpylän ainoa negatiivinen puoli oli pukukoppien märät lattiat ja niitähän ei voi välttää kun kylpylässä ollaan. Olisi kuitenkin mukavaa, jos siistijät kävisivät useammin pyyhkäisemässä lattioilta hiukset pois. Se vaan on niin inhottavaaaaa.
Olisi ollut ihana kokeilla hoitoja, mutta maito-hunajakylpy jää seuraavaan kertaan. Voin vain kuvitella miten ihana se olisi ollut.
Kuva: Naantalin Kylpylä |
Päivän muumimaailmailun ja kylypylässä käynnin jälkeen ehdimme vielä ruokailemaan Naantalin Kylpylässä olevaan Thai Garden -ravintolaan. Ruoka oli erinomaista. Kyseinen ravintola on saanut 2007 Thaimaan valtion virallisen tunnustuksen, eikä syyttä. Kylpylässä on monta eri ravintolaa, joten eiköhän jokaiselle löydy jotakin. Viinikellarissa olisi ollut mukava käydä, mutta nyt oltiin lasten kanssa, joten ehkä ensi kerralla myös sinne.
Hotellin palvelu ****
Huoneaamiainen ****, monipuolinen huoneaamiaiseksi.
(tyttären mahavaivojen vuoksi emme käyneet aamiaisella, vaan meille toimitettiin aamiainen huoneeseen)
Huoneet ***+, hyvin tilava, oma ulkoterassi, jossa pöytä ja tuolit
Muuta huomioitua
– Kylpyläkäynti sisältyy huonehintaan
– Hotellilla on oma parkkialue
– Junakuljetus Naantalin vanhaan kaupunkiin ja takaisin tunnin välein
– Hotellilla paljon ohjelmatarjontaa myös lapsille
– Minigolf-rata
– Hyvätasoinen ravintola
– Upea sijainti meren rannalla
———————————-
Naantali Spa
Hotel Service ****
Breakfast in the Room ****
(because of my daughters stomach problems we did not go for breakfast, instead we got breakfast to the room)
Rooms *** +, very spacious, private terrace with table and chairs
Other:
– Spa is included in room rate
– The hotel has its own parking lot
– Train transportation to Naantali Old Town and back every hour
– The hotel has a lot of program also to children
– Children’s playroom
– Mini Golf Course
– A good-quality thai restaurant
– Great location by the sea