Koska juustoja on kerääntynyt jääkaappiin aika paljon, enkä halunnut toista juustoiltaa, ajattelin tehdä juustoisen pastaruoan, johon upotan loput juustot. Löysin kaapista gluteenittomia pennejä ja siitähän se ajatus taas lähti. Yhdessä vuoassa kaikki valmiiksi ja juustot sekaan. Pastakastikekin valmistui sujuvasti vuoan pohjalla. Pasta ei siis keitetä vaan laitetaan kypsentämättömä kastikkeen sekaan. Kuorrutuksen juustoksi kävisi varmaan erittäin hyvin myös mozzarella, mutta sitä meiltä ei tähän hätään löytynyt ja tarkoitushan oli käyttää kaapissa olevat juustot. Pastana käytin Semperin gluteenitonta penne tricolor pastaa, mutta varmasti tavallinen penne käy aivan yhtä hyvin.
Tämähän oli kuin makaroonilaatikko, mutta vähän paremmin aikuiseen makuun sopiva versio. Kovasti ihmettelen miksi en ole aiemmin tajunnut laittaa pastaa raakana vuokaan.
Nam ja maiskis!
Neljän juuston pastavuoka
Ainekset
- 800 g tomaattimurskaa
- 1,5 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
- 2 murskattua valkosipulinkynttä
- 1 rkl basilikaa
- 2 rkl oreganoa
- 1/2 tl mustapippuria
- 1/2 tl suolaa
- 1/2 tl chilihiutaleita
- 2,5 dl punaviiniä tai kanalientä
- 400 g pastaa kuivana. Käytin Semperin tricolour glut. pastaa
- 100 g Luostari port salut -juustoa kuutioina
- 100 g Allerum Präst -juustoa raastettuna
- 1 dl Parmesan juustoa raastettuna
- kuorrutus
- 140 g Saloniemen juustolan Tahdonvoima
Valmistusohje
- Sekoita voidellussa vuoassa tomaattimurska, aurinkokuivatut tomaatit, murskatut valkosipulinkynnet, basilika, oregano, mustapippuri, suola, chili ja punaviini.
- Lisää sekaan raaka pasta ja juustot, lukuunottamatta kuorrutejuustoa.
- Laita vuoan päälle folio tiukasti ja laita uuniin 215C kiertoilmassa ja anna olla n. 40 minuuttia.
- Kuori folio pois ja lisää päälle juusto. Laita takaisin uuniin n. 15 minuutiksi.
1 comment
Rakastan juustoja, näyttää ruoalta minun makuuni!