“Juhuu, olen herännyt jetlagissa ja selviytynyt seuraavalle lennolle ja täällä sitä ollaan – Islannissa.” Niin sen piti mennä, mutta ei mennytkään.
“Lähetin perheen matkalaukkujen kera Poriin ja suuntasin Thaimaan lennolta suoraan Hiltonin lentokenttähotelliin, johon olin kiikuttanut kaksi viikkoa sitten talvivarusteilla täytetyn matkalaukun. Tosin en sitä täyttäessäni vielä tiennyt, että on lähes kevät ja pakkasin varusteet Islannin -20-asteen pakkasiin.”
Todellisuus on joskus tarua kummallisempaa. Kun lentokapteeni kuuluttaa – now I can ensure your flight is safe ja toistaa sen, alkaa mielenkiinto heräämään johonkin muuhunkin kuin kolmatta kertaa katsomaani Mamma Mia -elokuvaan. En tiedä olimmeko jo ehtineet Pakistanin ilmatilaan tai miten pitkälle siellä kun se suljettiin. Joka tapauksessa teimme valtavat kierrokset ja odottelimme uudelleen reitityksiä tietämättä mihin päätyisimme. Pääasia oli, että pääsimme ohjusten keskeltä pois. Tilanteen vakavuudesta en osaa sanoa mitään, tällaisia tietoja ei varmasti jaeta matkustajille. Joka tapauksessa TUI hoisi homman niin hienosti kuin tilanteessa voi ja lennätti meidät lopulta Egyptin Hurghadaan yöksi. Kone saatiin tankattua, lentohenkilöstö sai tunteja lisää ja onneksi koneen matkustajista löytyi vielä Finnairin mekaanikko joka sai tehtyä huoltotyöt kuntoon vaikka lomalla olikin. Ei siis ihan peruspaluumatka. Kukaan ei valittanut ja mukana oli paljon pikku ihmisiä. Tällaisiin tilanteisiin ei voi valmistautua. Nyt kuitenkin muistan miksi esim. lääkkeet pitää pakata käsimatkatavaroihin eikä ruumaan.
En siis tarvinnut Hiltonin matkalaukkua, koska olin yli vuorokauden myöhässä ihanasta Islannin matkasta. Jatkoin lopen uupuneena perheen kanssa takaisin kotiin ja heräsin jet lagissa omassa sängystäni. Aikaero otti koville tälläkin kertaa ja yöt ovat olleet todella sekavia. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä kovemmaksi se tuntuu käyvän.
Nämä kuvat ovat parin vuoden takaiselta Islannin matkalta ja olin niin toivonut pääseväni uudelleen sinne.
Aikasempia juttuja parin vuoden takaa Islannista pääsette lukemaan täältä
1. päivän Pohjois-Islannin matkasta voitte lukea täältä.
2. päivän Pohjois-Islannin matkasta voitte lukea täältä
3. päivän Pohjois-Islannin matkasta voitte lukea täältä
Kannattaa seurata Instagramin puolelta näitä tilejä ja heidän blogejaan, niistä löytyy varmasti upeita kuvia reissusta ja Food & Fun festival -tapahtuman antia Reykjavikissa. Mukana oli kokkeja Atlantin molemmin puolin ja suomenlipun värejäkin löytyi.
www.instagram.com/mirkahannele
www.instagram.com/adalminasadventures
www.instagram.com/matochresebloggen.se
www.instagram.com/freedomtravelnews
www.instagram.com/northboundjourneys
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass
2 comments
Voi ei, ei ehditty tänään vielä puhua siis ihan kaikkea. Harmi kun matkasi peruuntui, mutta ihanaa, että olette nyt koko perhe kotona ja kaikki on hyvin <3
Huh, mikä kokemus! Ja voihan harmitus toisen reissun peruuntuminen, toivottavasti tulee uusia muita. Tuosta tilanteesta tulee mieleen vuosi 1990 ja elokuu, kun olimme palaamassa Kyprokselta. Silloin alkoi juuri se Kuwaitin miehitys ja ilmatilassa tapahtui, päästiin kuitenkin jossakin välissä nokka kohti Suomea!