Kun muut fiilistelevät joulua ja miettivät sopivia jouluruokia, niin mitä minä teen? Olen lukenut viikon aikana 5 tietokirjaa kiinalaisesta lääketieteestä ja ayurevedasta. Ei ihan varsinaista joululukemista, mutta kyllä joulunkin kanssa ehtii vielä fiilistelemään. Onhan minulla joululehtiä jo odottelemassa, että kaikki on ihan hyvin.
Olen miettinyt ruoan merkitystä terveydelle ja lause “olet sitä mitä syöt” on saanut aivan uuden merkityksen. Olen miettinyt, että asuuko todellinen viisaus näissä kahdessa vanhassa lääketieteen haarassa kun länsimainen keskittyy korjaamaan sairauksien tekemiä koodivirheitä lääkkeillä. Olen myös miettinyt, että miksi pohjoismaissa ei enempää keskitytä yksilölliseen terveydenhoitoon – pidetäänkö täällä sekä kiinalaista että intialaista lääketiedettä hölynpölynä? Tarkoitukseni ei ole moittia länsimaista lääketiedettä vaan lähinnä ihmetellä, miksi nämä eivät täydennä toisiaan. Toinen puoli keskittyy terveeseen elämään ja sairauksien ennaltaehkäisyyn ja toinen vain sairausten hoitoon.
Löysin kirjoista valtavan määrän viisautta ja ohjeita miten elimistön huonoja tuntemuksia kuuluu tulkita. Tosin osa on niin vaikeita, että vaatisi kyseisen lääketieteen lääkärin tulkinnan. Elimistön epätasapainoon voi vaikuttaa ruoalla ja näin estää epätasapainon kehittymistä sairaudeksi. Toiselle sopiva ruoka on toisen elimistölle “myrkkyä”. Minun korviini tämä kuullostaa hyvinkin loogiselta, mutta olisiko tämä jo liiankin helppo ratkaisu moneen terveydelliseen ongelmaan. Pystyisimmekö noudattamaan ruokien suhteen elämän mittaista ohjeistusta ja olisiko koko elämä pelkkää stressaavaa tasapainottelua. Ruokafriikkinä minua kauhistuttaa ruokien rajoittaminen. Toisaalta, jos se takaisi tasapainoisemman ja pidemmän elämän, niin löytyisikö tilalle muita nautintoja kuin ruoka. Entä jos ruoka olisikin vain polttoainetta, kuten se osalle jo onkin. Entä jos lääkkeiden vaihtoehtona olisi sinulle sopiva ruoka, kumman valitsisit? Näitä ei terveenä joudu pohtimaan, mutta elämässä tulee hetkiä jolloin nämä pohdinnan ovat ajankohtaisia kaikille.
Vielä on pari kirjaa lukematta ja varmasti paljon lisää ajateltavaa.
Olen viisastunut monestakin asiasta ja ymmärrän myös omia tuntemuksiani paremmin. Moni asia on saanut vastauksen, mutta vähintään yhtä monta kysymystä leijuu ilmassa. Äärimmäisen mielenkiintoista, siis todella mielenkiintoista, joten lisää pohdiskelua tulossa.
Onko teillä kokemusta kiinalaisesta lääketieteestä ja ayuervedasta ja millaisia tuntoja ne teissä herättävät?
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
6 comments
Sitähän se on. Itse nyt monta kuukautta uudella ruokavaliolla ja kääk, kaipaan vanhaan 😀 – 10 kg takana, mutta saa nähdä mihin päädyn…..
Jollain pressipäivällä oli aikanaan pieni Ayerveda-luento, ja musta se kyllä ajatuksena fiksua katsoa hyvinvointia todella kokonaisvaltaisesti eikä vain yhdestä kulmasta. Täällä tupataan keskittymään vain siihen ikään kuin "ongelmaan".
-Heidi
-Heidi
Vähän samantapaiset ajatukset mulla kuin Heidillä! En omaa tarpeeksi tietoa Ayervedasta taikka kiinalaisesta lääketieteestä muodostaakseni kovin perusteltuja mielipiteitä, mutta uskon myös ajatukseen jossa hyvinvointi on useammasta palasesta koostuva kokonaisuus. Olen ainakin itse törmännyt turhan monesti tilanteisiin, joissa lääkitään vain oiretta eikä lähdetä etsimään oireen taustalla piileviä laajempia ongelmia … jolloin oire yleensä lääkeen lopettamisen jälkeen vain palaa.
Nämä teemat kiinnostavat kovasti minuakin. Kirjoitan ylös nuo kirjavinkit, uuden vuoden lupaukset mielessäni <3
Tuttuja kirjoja pinossasi.Ayurveda on vähän uudempi tuttavuus, todella mielenkiintoista. Perinteiseen kiinalaiseen lääketieteeseen on pidempi suhde. Olen opiskellut PKL:n hoitajaksi. Innostuin aiheesta, kun sain akupunktiosta valtavan avun terveydellisiin ongelmiin. Pidän siitä, että PKL pyrkii paikantamaan ja parantamaan vaivan juuren, ei pelkästään oiretta. Ihminen on kokonaisuus.
Monestihan lääkkeillä hoidetaan oireita, ei syitä. Olisi mielenkiintoista kuulla mitkä kirjat ovat olleet mielestäsi parhaita ja kiinnostavimpia! 🙂