Kuva ei tee oikeutta tälle ruoalle. Oliiveilla kuorrutettu porsaan sisäfile on napattu yhdestä ruokaraamatuistani Hyvän maun rajoilla -kirjasta ja toteutettu oman maun mukaan.
600g porsaan sisäfilettä
2-3 rkl dijon-sinappia
2-3 rkl parmesan-juustoraastetta
1-2 rkl voita
mustapippuria myllystä
Oliivikuorrutus
100g mustia kivettömiä kalamata-oliiveja (tavallisetkin mustat käyvät, mutta itse pidän näistä)
100g pakastettuja suppilovahveroita (käytä niitä mitä kaapista tai pakkasesta löytyy)
1 silputtu salottisipuli
2 murskattua valkosipulikynttä
1 rkl creme fraiche
1 rkl ruohosipulia (ei löytynyt tällä kertaa kaapista, joten laitoin 2rkl persiljaa)
1 rkl persiljaa
mustapippuria myllystä
Laita oliivit, sienet, valkosipuli ja sipuli silppuriin, jätä karkeaksi. Sekoita joukkoon yrtit, creme fraiche ja mausta pippurilla. Paista porsaanfilettä pannulla miedolla lämmöllä. Mausta file pippurilla, sivele sinapilla (silikonisuti on oivallinen apuväline), pyörittele parmesanraasteessa ja peitä oliivikuorrutuksella. Paista 200-asteessa uunissa n. 30 min. Leikkaa liha viipaleiksi.