Syksyllä 2019 meille tehtiin iso piharemontti. Piha päivitettiin jalkapallokentästä helppohoitoiseksi kaunottareksi ja aika iso osaa näytteli Ruduksen ihana Luotokivi.
Puutarhasuunnitelman totetutti Pihasuunnittelija Laura. Totetutus tehtiin syksyllä ja se osui pahimpaan sadekauteen. Koneiden liikkuessa pihassa, jäljet olivat karmeat. Nurmikko elpyy ja sitä saa istutettua lisää, mutta kun suunnittelee suurta piharemonttia, pitää muistaa, että piha ei ole välittömästi sen jälkeen kunnossa, jos koneita joudutaan tuomaan pihaan. Seuraavana vuonna kaikki näyttää paremmalta.
Rudus Luotokivi
Pihaan tehtiin isohko alue Ruduksen Luotokivellä, joka antoi lisää oleskelutilaa ja helppohoitoisuutta. Luotokivi on ollut todella suosittu ja syystäkin. Sen ihana luonnonkivimäinen muoto antaa pihalle elävyyttä. Sitä löytyy 3 eri värissä ja meille päätyi musta-harmaa. Koska meille oli suunniteltu reunoihin pyöreitä muotoja oli Luotokivi tässäkin tapauksessa hyvä valinta. Trampoliini sai alleen luotokiven, näin robottileikkurin ei tarvitse taistella trampoliinin jalkojen kanssa. Luotokivi ei tarvinnut reunakiveä, koska halusin reunasta epäsymmetrisen luotokiven muotojen mukaan. Sillä sai upean eläväistä jälkeä. Viime vuonna Luotokiveen tuli mahdolliseksi myös saumausaine, jolloin kivituhkalla ei tarvitse täyttää kivien välejä. Jos nyt saisin valita, niin ottaisin ehdottomasti saumausaineen, näin alue olisi täysin hoitovapaa.
Luotokivetystä varten koko kivettävä alue kaivettiin auki, pinta kuorittiin ja maata vietiin runsaasti pois. Maaperän mukaan Lauran tekijät katsoivat miten pohjustus tehdään, jotta routa ei pääse liikuttelemaan kiviä. Mursketta tuotiin runsaasti pohjalle ja asennukseen käytettiin kivituhkaa. Tässä on mennyt pari vuotta ja kivet ovat pysyneet hyvin paikoillaan. Pohjatyöt kannattaa tehdä siis hyvin huolella, olisi ikävää alkaa purkamaan jo tehtyä kivetystä.
Ruduksen Luotokivestä syntyi ihan ikioma piazzan, jonka keskellä on alue corten -teräs nauhalla rajattuna, sen keskellä kiviä, kasveja, aina haluamani lipputanko ja vesiaihe. Mitä muuta piazza tarvitsisikaan? No tietysti pöydän, tuolit, hyvää musiikkia ja lasillisen kylmää roseviiniä. Nämäkin löysivät paikoilleen.
Rudus Laineri-reunakivi ja Rudus liuskekivi
Luotokiven lisäksi marjapensasalue sekä kukkapenkit reunattiin Ruduksen Lainerikivellä ja Ruduksen liuskekivellä yhdistettiin Luotokiveltä pieni polku varastoon. Varastorakennus rakentui vasta, joten liuskekivipolku valmistui aivan hiljattain ja sen teimme itse (kuva lopussa).
Hyötykasvialueen ja kukkapenkin Lainerireunakivet asennettiin maantasaan eli robottileikkuri pääsee leikkaamaan nurmikon niiden reunasta eikä haittaa vaikka leikkuri käy kivenkin päällä.
Mitä olisin tehnyt toisin?
Näin jälkikäteen ajateltuna, olisimme päässeet huomattavasti halvemmalla, kun tämä toteutus olisi tehty talon rakentamisen yhteydessä. Nyt pihaan tehtiin tuplatyöt eli tuplakustannukset. Suosittelen siis lämpimästi investoimaan talon rakentamisen yhteydessä pihasuunnitelmaan ja sen toteutukseen, vaikka se tuntuukin rakennuskustannusten päälle kirpeältä. Ainakin itselläni oli voimat lopussa talon rakentamisen jälkeen, kun mukana kulki kaksi pienen pientä lasta. Sen vuoksi kaikki laitettiin nurmikoksi. Se oli helpoin ja edullisin ratkaisu silloin, näin jälkikäteen ajateltuna ei sittenkään.
Kun taloa rakennetaan on huomattavasti helpompaa pohjustaa oikein laatoitukseen haluttavat alueet, maa on joka tapauksessa myllättynä. Samalla saa laitettua routaeristeet, huomioitua kaivojen paikat, niiden nostot laatoituksen tasolle, valaistukset, sähköjen vedot yms. Ei tarvitse tuoda ylimääräisiä multia nurmikon pohjusta varten, joita nyt kuljetettiin rekka-autolla pois. Lisäksi pihavalojen johdotukset ja jälkikäteen kaivuut aiheuttavat aina päänvaivaa, paitsi jos johdot on huolella merkitty (mitä meillä ei ollut).
Kun koneet tuodaan pihaan ja aloitetaan kaikki alusta, on piha aikamoinen näky hetken aikaa. Lopputulos toki palkitsee ja tekisin kaiken uudelleen. Mutta te jotka rakennatte, voitte tehdä asiat helpomman kautta.
Nyt olemme aloittamassa vapaa-ajan asunnon rakentamisen IG @villakrauma ja tästä kaikesta viisastuneena piha tehdään kuntoon samalla tai näin on ainakin vielä suunnitelmissamme.
Valmis piazza näyttää tältä
Piazzan upeasta Eva Solon Firebox ulkotakasta teen piakkoin omaa juttua. Sitä ei alunperin ollut suunnitelmassa, mutta kun näin takan ensimmäisen kerran, tiesin sen sopivan kokonaisuuteen täydellisesti ja niinhän se sopiikin. Se näkyy myös terassille, josta voi katsella tulta, jos ei ole piazzalla istumassa. Myös Eva Solon Firebox on corten-teräksestä valmistettu, kuten piazzan reunanauhakin.
En olisi koskaan ajatellut vesiaihetta omaan pihaani, se vaan on niin keski-ikäistä. Niinhän se onkin ja aivan parasta sellaista. Miten ihanan rauhoittava ääni siitä tulekaan ja kaunis valo suihkun kohdalla valaisee lähteen myös illalla. Voin sitten tuolilla istuskellessani heitellä kolikoita toivomuslähteeseen ja katsella tulta.
Onhan se kertakaikkisen upeaa kun on oma piazza. Nyt voi järjestää vaikka tanssit ja vetää samalla lipun salkoon juhlan kunniaksi.
Piazzan tarvikkeet
- Rudus Luotokivi, kukkapenkkien ja marjapensaiden reunassa Rudus Laineri, varastoon menevä polku Rudus liuskekivi
- Eva Solo Firebox Mastermarkbrands.fi
- Piazzan corten-teräs taivutettava reunus Siistipiha.fi
- Lipputanko Flagmore.com (yhdestä paikasta koko paketti kiinnikkeineen ja lippuineen)
- Vesiaihe Hankkija
- Kilpikonna Hintakaari
- Kukkaruukut Jysk / Kirpputori
- Korituolit second hand -löydöt
- Aiemmin pihasuunnitelmasta kirjoitettua:
https://hellanjaviinilasinvalissa.fi/puutarhasuunnitelmamme-toteutus-lauran
Ruduksen kivistä saatu alennusta
4 comments
Onnea onnea, hieno piazza, jossa kelpaa viettää aikaa.
Kiitos, kieltämättä tuntuu niin ihanalta kun monta kivaa istuskelupaikkaa. Terassilla voi olla varjossa ja piazzalla auringossa. ☀️
Todella hieno ja niin viihtyisän näköinen 😍!
Voi kiitos Riikka! Ollaan ihan hirmu tyytyväisiä, nyt saadaan nauttia 😊