Kylmät kelit jatkuvat, mutta aina voi karata rinteeseen, kuten me teimme taas tänään.
Nämä maisemat aiheuttavat varmasti monta hissistä putoamista, siksi yritän vältellä sivuille vilkuilemista ja vaikka kuinka tekisi mieli kaivaa kamera esiin, olen jättänyt sen tekemättä. Auraaminen hissin sivussa ei ole kivaa (se tehtiin eilen).
Tuuli oli kovempaa kuin eilen, mutta luonnonvoimia uhaten lähdimme Kurun hissillä tunturin laelle Kammiin. Nyt olen juonut kaakaot Suomen korkeimmalla sijaitsevassa ravintolassa, wuhuu!
Huipulla todellakin tuuli, mutta näkymät olivat henkeä salpaavat. Toisella puolen tunturia laski aurinko ja toisella puolen mollotti täysikuu. Jäädytin käteni, mutta se oli pieni uhraus, jotta sain nämä kuvat. Iphone irtisanoutui heti kun sen kaivoi pakkaseen esiin, mur…
Luonnon kauneus ja sen voima on uskomatonta.
Ei pakkanen pahaa tee, kunhan muistaa pukeutua oikein. Nautitaan näistä ihanan raikkaista keleistä, kohta on jo kevät.













