Sunnuntai-iltapäivä muuttui pilviseksi ja saimme erinomaisen tekosyyn lähteä mökiltä kaupunkiin. Pikku Murun huone on tyhjennettävä, jotta saamme luvatun remontin valmiiksi ennen koulun alkua. Siinä samalla tyhjennettiin vadelmapuskat, juuri ruhtinaalliseen aikaan ennen kuin sade kasteli kaiken ja hakkasi jäljelle jääneet kypsät punaiset marjat maahan. Taivas syöksi tulta ja olin onnellinen, ettemme olleet pikkumökissä merenrannalla. Siellä jylinät tuntuvat astetta pahemmilta ja ukkosensietoni on rajallinen.
Poikani oli viety aamulla linja-autolle ja he viettivät joukkueensa kanssa pitkän päivän pelaten ja peliä katsellen Seinäjoella ja Nokialla.
Yritimme pysytellä hereillä kotosalla, mutta poikien paluu reissusta oli tuskallisen myöhään, vasta puolen yön jälkeen. Tottahan toki peli oli mennyt jatkoajalle. Aamulla saisi kuitenkin nukkua.
Ukkonen jyrisi, mutta muistan vielä ajatelleeni miten turvallista autossa on. Tytär nukahti välittömästi, koirakin kuorsasi jaloissani ja minä haastattelin poikia reissusta. Voitto kotiin 5-1 ja Portugali oli voittanut U19-sarjan.
Salaman leimauttaessa taas kunnolla, näin tien reunassa 4 peuraa ja sadasosasekunnin ajattelin niidenkin katsovan taivasta, sen toisen sadasosan aikana tajusin että ne tulevat tielle. Huuto ja hiljaisuus.
Ajantaju katoaa, shokki on valtava ja toiminta täysin robottimaista. Varmistan, että lapset ovat kunnossa. Tytär on herännyt ja itkee. Suoraan edessäni tuulilasissa on reikä, laminoitu lasi on rikkoitunut ja sirpaleita on sisällä, lasi on muotoutunut kuin kuula olisi ammuttu sisään. Lasissa on verta. Sade yltyy, ympärillä salamoi ja vettä valuu verensekaisena auton kojelaudalle sisään. Kaivan kassista pyyheliinan estämään veden tulon autoon. Kaikki istuivat hiljaa, tuijottavat veristä lasia ja auton hätävilkut olivat päällä.
Autoja ja rekkoja ajaa ohi hyvin harvakseltaan, mutta kukaan ei pysähdy. Kukaan ei edes hiljennä. Kukaan ei tule kysymään tarvitsemmeko apua. Autosta näkyy hyvin selvästi, että olemme olleet kolarissa. Hätävilkut palavat eikä kukaan poistu autosta. Entä jos törmäys olisi ollut sellainen, että emme olisi pystyneet soittamaan hätänumeroon. Autossa oli 2 aikuista, 3 lasta ja koira. Miten on mahdollista, että tila-auto on parkissa tiellä hätävilkut päällä klo 01 sunnuntaiyönä niin kukaan ei pysähdy kysymään mikä on hätänä. Tämä oli ensimmäinen ajatukseni, sen jälkeen shokki pimensi ajatukseni ja jäljelle jäi vain kuvotus.
Seuraavan kerran havahduin, kun hälytysajoneuvojen vilkkuvat valot valaisivat ympäristön. Paloauto, 2 ambulanssia ja poliisit olivat tulleet. Oveni ei auennut kuin väkivalloin vääntämällä. Kaikki tarkastetaan vuoroin ambulanssissa, jopa koira on liian rauhallinen ja tuntuu olevan shokissa.
Me kaikki pääsimme mökille tarkastuksen jälkeen ja poikani pelikaverin isä kyyditsee meidät. Auto lähti hinauksella korjaamolle.
Mökillä hiljaisuus oli painavaa ja mäyräkoira kainaloon käpertyi kaksi pientä pelokasta nukkujaa. Ulkona oleva pimeyskin tuntui normaalia tiheämmältä. Valvoin pitkään, uni ei tullut ja kuvotus jatkui. Ymmärrys siitä, miten lähellä käytiin tekee todella pahan olon. Päällimmäisenä olona on kuitenkin kiitollisuus selviämisestä, heti toisena hyvin paha olo ihmisten välinpitämättömyydestä. Onko pelko ajanut välittämisen ohi Suomessakin?
Muistakaa, että se tien vieressä hätävilkut päällä oleva auto ei aina ole ryöstöyritys – se voi olla myös tavallinen perhe, joka on ollut peurakolarissa ja he saattavat tarvita apuasi.
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass
11 comments
Hyvä kirjoitus ja onneksi selvisitte säikähdyksellä. Itse epäilen enemmän ihmisten olevan vain välinpitämättömiä. Ei välitetä kuin omasta lompakosta ja hyvinvoinnista. Aika vähän täällä kuitenkin näitä feikkipysäytyksiä sattuu.
En millään haluaisi uskoa sitä. Vähän niitä feikkipysähdyksiä on, mutta niistä puhutaan paljon. Ehkä tästä taas ei puhuta tarpeeksi.
Hui! Luojan kiitos selvisitte pelkällä säikähdyksellä!
Paljon oli onnea matkassa mukana.
Herran jestas! Onneksi ei käynyt pahemmin, mutta uskomattomalta tuntuu ettei KUKAAN pysähtynyt…Ovatko ajatelleet, että olette siinä sivussa odottamassa ukkosen häivenemistä vai mitä? En voi ymmärtää.
Minäkin mietin sitä, mutta kun meilläkin hätävilkut päällä ja tuulilasi rikki. Uskomattomalta se tuntui!
Juuri Norjasta palanneena tein semmoisen huomion,että kun ison rengasrikon vuoksi jouduimme jäämään pikkutien varteen hätävilkut päällä, niin ainutkaan suomalainen ei pysähtynyt kysymään tarvitaanko apua, mutta kolme norjalaista pysäytti kysyäkseen sitä. Pari kertaa kovassa pakkasessa hätävilkut päällä parkissa olleena, tuntui hyvältä että ihmiset pysäytti ja kysyi tarvitseeko apua. Teillä oli enkelit matkassa! Onneksi ei käynyt huonommin.
Se antaa turvallisen olon kun ihmiset välittävät. Onneksi ei käynyt huonommin ja osaan olla kiitollinen siitää <3
Jos videon pystyit kuvaamaan olisit voinut myös mennä ulos viittilöimään apua. En ois itsekään tullut auttamaan pelkästään hätävilkkujen perusteella, hätävilkut kun ei aina tarkoita että jokin on vialla. Ja pimeällä ei välttämättä erota että jotain on sattunut vaikka ajaisi ohi hiljempaa. Turha syyllistää ohi ajaneita jotka eivät pysähtyneet
Kysymys olikin siitä, että entä jos emme olisikaan pystyneet hälyttämään apua. Entä jos olisimme loukanneet niin pahasti. Silloinkaan kukaan ei olisi pysähtynyt ja apu olisi jäänyt saamatta ehkä kriittisellä hetkellä. Tämä oli herättelyä siihen, että autossa voi oikeasti olla myös hätätilanne!
Itsekin ajoin viime syksynä peurakolarin. Itselleni ei sattunut mitään mutta auto meni mäsäksi. Kukaan ei silloinkaan pysähtynyt vaikka olin hätävilkut päällä tien reunassa aika ruuhkaisellakin tiellä. Ihmetyttää ihmisten käyttäytyminen, koska itse olen aina pysähtynyt ja tarjonnut apua jos olen tämänkaltaisia tilanteita nähnyt.