Olen unohtanut tietokoneen kahdeksi päiväksi työpisteen nurkkaan, enkä ole muistanut kurkata facebookiin enkä twitteriinkään. Niiden sijasta olen nyppinyt mansikoita, raparpereja, rapsutellut koiraa, nauttinut auringonpaisteesta ja tietysti kokannut.
Tässä blogin uusin tulokas Hippu, joka nautti auringonpaisteesta vähintäänkin yhtä paljon kuin minä.
Hipusta kirjoittelen lisää piakkoin. Koko perhe on rakastunut uuteen tulokkaaseen, joka on aikamoinen vintiö.
Perjantai-aamu aloitellaan perinteisesti munanmaalauksella. Ostin viime vuonna uudet peitevärit, munanmaalaus ja vesivärit ei ole toimiva yhdistelmä ja nyt muniin saatiin kauniin kirkkaat ja peittävät värit. Lapset lupasivat tulla tekemään tätä meidän kanssa vielä silloinkin, kun ovat muuttaneet pois kotoa. Eihän sekään aika enää kaukana ole, iiiiik.
Grilli on puhdistettuna ja grillikausi on vihdoinkin startattuna. Se tunne on hykerryttävä, kun ekaa kertaa talven jälkeen laittaa grillin päälle auringonpaisteessa. Olen addiktoitunut grilliruokaan.
Meillä on ollut sama Grandhall grilli 7 vuotta ja se toimii edelleenkin kuin unelma. Ostimme sen alennusmyynnistä ja muistan taivastelleeni hintaa. Olin kuitenkin pääättänyt, että kunnon grilli hommataan. Yksi polttimon säädin on hieman jumissa talven jäljiltä, toivottavasti se saadaan korjattua. Grillinsisuskalut ovat kestäneet loistavasti. Meillä grillataan kesällä välillä kaksikin kertaa päivässä ja sitä jatkuu pitkälle syksyyn eli tämä vaatii grilliltä aika paljon. Tässä grillisssä ei myöskään ole tullut ongelmaksi tila, ja usein se on ollut täynnä.
Paljon hyvää olen kuullut myös Weberistä ja ilmeisesti on vähintäänkin yhtä kestävä kuin tämäkin. Pähkäilen näitä, koska tarvitsemme grillin mökille. Siellä ruoanlaitto tapahtuu aina ulkona. Sivukeittimellä keitellään perunat ja kaikki muu valmistuukin grillissä.
Hiljakkoin ilmestyi mahtava grillauskirja, juuri sellainen kuin olen kaivannut. Rachel Lanen Suuressa Grillikirjassa on 200 reseptiä. Kirjassa on reseptejä vasikan ja naudan, porsanlihan, lampaan, kanan ja muiden siivekkäiden, kalan ja merenelävien, kasviksien ja hedelmien, pizzan ja leivän grillaukseen. Lisänä kastikkeet, salsat ja kuivamarinadit. Alkuun esittellän hieman eri grillausmenetelmiä, mutta niihin ei tuhlata kuin muutama sivu. Mielestäni eri grillausmenetelmien opettaminen kuuluu muualle kuin keittokirjaan. Mitä kannattaa grillata -osio on tervetullut lisä. Siinä käydään läpi kaikki sisällysluettelossa olevat eläimet ja niiden eri osien soveltuvuus grillaukseen.
Monessa reseptissä on mukana itämaista maustemaailmaa ja uutta ajatusta. Miltäs kuullostaisi naudan karekyljyspaisti hapanimelän granaattiomenakuorrutteen kera tai grillatut buffalo wingsit sinihomejuustokastikkeen kanssa? Inspiroiva grillikirja ja yhtä pommivarmasti käytössä meillä kuin grillikin.
Loistavaa pääsiäisen jatkoa!
2 comments
Sunnuntai oli kyllä ihan täydellinen grillikaudenavauspäivä. 🙂 Meillä tosin oli tällä kertaa harvinaisen yksipuoliset grillattavat (makkaraa ja siipiä), kun ei ollenkaan tajuttu varautua tällaisiin keleihin etukäteen. No, ensi kerralla sitten ne kaikki ihanat grillikasvikset ja halloumit myös mukaan!
Mä luulen, ettei sillä oikeasti ole niin merkitystä aina mitä siellä grillissä on, kunhan jotakin on 🙂 Se ekan grillauksen tuoksu on pääasia ja että saa taas syödä ulkona. Ihana kesä <3