Ajatelkaa ensi viikolla on pääsiäinen. Sen vihdoinkin tajunneena ajattelin koota teille pitkästä aikaa muutamia viinivinkkejä erityisesti ruokaa ajatellen. Nythän lähes kaikki ateriat nautitaan kotona, joten tässä erinomaisia ruokaviinejä ja muutama herkutteluviinikin.
Monesta viinistä löytyy nykyään myös pienempi 0,375l pullokoko ja niitä on myös mukana vinkeissä. Tällä hetkellä myös BIB hanaboksi puolustaa paikaansa ainakin meidän keittiössä. Niitä on löydyttyvä koska meillä käytetään viiniä todella paljon myös ruoanlaitossa. Jauhelihakastikkeesta harvemmin löytyy kermaa, mutta viiniä lähes aina. Se antaa ruoalle hyvän hapokkuuden ja täyteläisyyden ja alkoholihan poistuu keitettäessä eli ruoka käy yhtä lailla lapsille.
Nykyään viinivinkkejä näkyy IG tarinoideni puolella ja olen tallentanut niitä kohokohtiin myös jälkikäteen katsottaviksi.
Torstaina on vielä mahdollisuus tilata viinit Alkosta pääsiäiseksi, hyllyistä tietysti löytyy jos Alkoon uskaltautuu ostoksille.
Niin ja älkäähän unohtako, että seuraava Viinipäiväntasaus on 18.4. lauantaina. Nyt juhlaan on aihetta enemmän kuin koskaan, suuntaamme katseen pitkälle tulevaisuuteen ja kippistelemme ystävien kanssa virtuaalisesti ja rakennamme kotona huippumenut huippuhyvien viinien kanssa.
Jos et tiedä mikä Viinipäiväntasaus on klikkaa blogin arkistoon tästä, niin homman nimi selviää.
Ihanaa pääsiäisen odotusta ja jos haluat kurkata niin blogin arkistoista löytyy myös
Valkoviini
Torres Viña Esmeralda 10,99€ 0,75l / 35,49€ BIB / 6,40€ 0,375l
Gewürztraminer (15 %) Moscatel (85 %)
Loistava puolikuiva viini hieman mausteisempien ruokien vaikka aasialaisten ruokien kanssa, kokeilen myös parsan kanssa.
Deep Roots Riesling Saksa 12,99€ / 37,48 BIB
Monipuolinen runsas, kuiva valkoviini vaalean lihan, mausteisten ruokien ja vaikka pizzan kanssa nautittavaksi. Myös sellaisenaan.
Anselmo Mendes Contacto Alvarinho 2018 Portugali 17,90€
Monivivahteinen, täyteläinen, hapokas kuiva äyriäisille ja kaloille (yrttisillekin lisuikkeille) sopiva ruokaviini.
Punaviini
Borgogno Barbera d’Alba 2018, Italia 19,98€
Keskitäyteläinen, hieman mausteinen, tanniinen ruokaviini grilliruoalle, sieniruoalle ja riistalle.
Masi Campofiorin, Italia, 14,99€ / 9,59€ 0,375l
Corvina (70 %) Molinara (5 %) Rondinella (25 %)
Monikäyttöinen ja klassinen ruokaviini, joka sopii hyvin runsaiden pastaruokien, grillatun tai paahdetun lihan, riistan sekä kypsien juustojen kanssa.
Malasenda Roble 2018 14,98€ Espanja
Tempranillo
Nimi tulee espanjankielisestä väärää polkua tarkoittavasta ilmaisusta mala senda
Täyteläinen tummien liharuokien ja riistan sekä kovien juustojen ystävä.
3 Finger Jack Old Vine Zinfandel, Yhdysvallat 17,98€
Herkullinen lähes hillomainen täyteläinen lihapatojen, liharuokien, riistan ja juustojenkin ystävä.
Masi Costasera Amarone, Italia 39,99€ 0,75/ 20,58€ 0,375l
Corvina (75 %)Molinara (5 %)Rondinella (20 %)
Erittäin täyteläinen herkutteluviini sellaisenaan, juustojen kanssa, grillattujen tummien liharuokien tai riistan ystävä.
Kuohuviini
Alta Alella Mirgin Opus Cava Brut Nature, Espanja 41,49€
Chardonnay (60 %) Xarel.lo (40 %)
Mirgin Opus Cavan rypäleet on poimittu käsin luomusertifioidulta Cau den Genis -tarhalta Alellan viinialueelta.
Kuohuviini on Brut Nature eli siihen ei ole lisätty lainkaan sokeria.
Tyylikäs monivivahteinen cava ihan sellaisenaan juhlajuomana, kalalle, äyriäisille ja kasvisruoille.’
Alta Alella Mirgin Reserva Cava Brut Nature, Espanja 16,99€
Macabeo (30 %) Parellada (28 %) Xarel.lo (40 %) (ei lisätty sulfiitteja, luomu, vegaaninen)
Rypäleet kerätään käsin luomusertifioidulta Cau den Genis -tarhalta Alellan viinialueelta kuten myös yllä mainitun viininkin.
Erittäin kuiva, omenainen, kevyen paahteinen tasapainoinen aperitiivi sellaisenaan tai vaikka kalaruokien kera.
Deep Roots Riesling Brut, Saksa 9,98€ 0,375l (pikku pullo)
Kuiva, raikkaan sitruksinen jopa viinimäinen kuohuviini aperitiiviksi tai pienten herkkujen kera.
Jälkiruokaviini
Dow’s Colheita Single Harvest Tawny Port 2007, Portugali 34,98€
Tinta Barroca, Tinta Roriz, Tinto Cão, Touriga Franca, Touriga Nacional
Uuh mikä ihana jälkiruokaviini. Tarjoa hieman viilennettynä n.16-asteisena aperitiivinä tai juustojen ja pähkinöiden kera. Säilyy avattuna muutaman viikon.
Blandy’s Santa Luzia Madeira, Portugali 11,79€ 0,375l (pikku pullo)
Makeita kuivattuja hedelmiä pullotettuna. Seurusteluun, suklaisten jälkiruokien tai juustojen kanssa.
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening …