Tiedättekö mikä fiilis kun aurinko paistaa ja tietää pääsevänsä mökille? Ihan hillittömän ihanaa. Miten ihminen voikin rakastaa näin paljon mökkielämää ja merta. Grillipihvit kassiin ja menoksi meiningillä kohti mökkiä. No ihan noin helposti se ei mene edes kuvitelmissa. Mökki ei ole talviasuttava, joten kaikki tavarat pitää taas roudata sinne. Mökki on pienen pieni, mutta niin rakas.
Eniten odotan niitä aamuja kun linnut herättävät ja auringonsäteet tulevat kaihtimen välistä kutittamaan nenänpäätä. Lasten tuhina kuuluu ja koiran nenä näkyy jalkopäästä peiton alta. Mies lukee aamuvirkkuna jo silloin kirjaa tukka sekaisin. Voi vaan olla, tuijotella kattoon ja nauttia siitä mökin tuoksusta, joka tulee omanlaisenaan kun aurinko lämmittää seiniä. Kun on aikansa venytellyt voi suunnitella aamu-uintia. Välillä se jää suunnitelmaksi, mutta jos ilma on lämpöinen, se houkuttelee hankkimaan kihelmöinnin ja adrenaalivirtauksen kroppaan. Kahvi maistuu sen jälkeen täydelliseltä kylpytakki päällä nautittuna. Aamun kiireettömyys on kesän parasta antia. Lapsia ei tarvitse hoputtaa kouluun, ei läksyjen tekoon, ei harrastuksiin – tuntuu kuin olisi itsekin lomalla, kun kaikki ylimääräinen hössötys jää pois. Sitä myös nauttii siitä, että näkee lasten vapautumisen kaikesta.
Meinaan tänäkin kesänä yrittää lasten kännyköiden takavarikointia, jotta kirjaston anti ja muut aktiviteetit tulevat tutuksi. En vaan kestä nähdä nenä kiinni kännykässä istuvia muruja sisällä mökissä, kun meri ja metsä ovat vieressä. Meinaan siis olla paska äiti tänäkin vuonna. Loppujen lopuksi lapset ovat kuitenkin kiittäneet asiasta. Kavereihin saa toki pitää yhteyttä, mutta jatkuva kännykän nakuttaminen loppuu. Lapset rauhoittuvat silmin nähden ja kirjapino kasvaa. Minun puolestani lomalla saa lukea kirjaa vaikka yötä myöden, se on jopa suotavaa. Onneksi mökkipitäjällämme Luvialla on ihana kirjasto ja avuliaat kirjastotädit, jotka auttavat missioni toteuttamisessa. Onneksi lapset sentään rakastavat mökkeilyä yhtä paljon kuin minäkin, olisi kamalaa raahata väkisin murjottavia pikku teinejä. Sekin vaihe saattaa olla edessä, mutta en mene asioiden edelle. Nautin tästä hetkestä, murehtimatta tulevaisuudesta.
Ihanaa aurinkoista viikonloppua, vihdoinkin kesä on täällä. Viikonloppuna luvassa jotakin kivaa kesäreseptiä mökiltä, pysykää kuulolla. Nyt lähden kalaostoksille, savukalaa on saatava mökillä.
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass
2 comments
Ihana äiti olet, mutta joo, ymmärrän. Yritän itsekin olla samanlainen "paska äiti" 🙂
Muiden äitien mielestä ehkä, mutta lasten spontaani eka kommentti oli ekana vuonna "paska äiti". Tosin näiltä esiteineiltä olen sen nykyään valitettavasti kuullut kuiskauksena muutaman muunkin kerran. Olen kuitenkin nähnyt miten paljon hyvää tällä saa aikaiseksi, joten sen valossa olen mielummin "paskä äiti". Ihanaa viikonloppuna!