Iltapäivä, kiire ja hirveä nälkä. Kaapissa jauhelihaa. Yhtälö johon törmään aivan liian usein. Kotitoimistossa työskentelyn huonoja puolia on, ettei kotitoimiston ruokalassa ole safkaa, jos jompi kumpi meistä ole sitä tehnyt. Eikä lounaalle ehdi/jaksa lähteä. Toki niitä hyviä puolia on niin paljon, että en nurise.


Kiireessä saa kummia aikaiseksi, kun googlaa jauhelihaa ja nuudeleita, inspis tähän löytyi helpostikin. Tätä tullaan syömään vielä monen monta kertaa kiire ruokana ja se hakkaa pikanuudelit mennen tullen, vaikka sellainen vähän itsekin on.
Tein kastikkeen hirvenjauhelihasta, mutta naudanjauheliha käy aivan yhtä hyvin. Kevätsipulia ei kaapista löytynyt, mutta purjoa oli vielä pakastimessa eli kumpi vain käy. Chilin määrää kannattaa säädellä oman maun mukaan. Tämä ei ollut väkevä, mutta paljon riippuu kuinka väkevä chilirouhe on käytössä. Ei kovin väkevänä versiona maistuu lapsillekin todella hyvin.
Parasta pikaruokaa!


Jauhelihaa korealaiseen tapaan nuudelien kera
Ainekset
Kastike
- 3/4 dl muscovadosokeria
- 1/4 dl soijakastiketta gluteeniton tai tavallinen
- 1 rkl seesamiöljyä
- 1/2-1 tl chilihiutaleita
- 1 tl inkivääriä raastettua
Pannuun
- 1 rkl rypsiöljyä
- 3 valkosipulin kynttä
- n. 450 g jauhelihaa
- purjoa/kevätsipulia
- Riisinuudelit
Valmistusohje
- Sekoita sokeri, soija, seesamiöljy, chilihiutaleet ja inkivääri keskenään. Paista jauheliha pannulla öljyssä. Lisää kypsän jauhelihan sekaan kastike, purjot/kevätsipuli ja anna kiehahtaa kevyesti 2 minuuttia.
- Tarjoile nuudelien kanssa välittömästi.
3 comments
Todella hyvänkuuloinen ja helppo ohje 🙂
♥ Vilhelmiina Lyydia
http://vilhelmiinalyydiaa.blogspot.fi
Kiitos Vilhelmiina. Pikaruokaa parhaimmillaan 🙂
Nuudelit ja jauheliha on tuttua pikaruokaa täälläkin 🙂 Tosin hirvenlihaa on valitettavan harvoin mun kaapissa…