Kuukauden välein kuljen asunnossa pyörremyrskyn lailla moppi viuhuen, siivotaan meillä toki siinä välilläkin, muttei tällä tavalla. Pyörremyrskyvaiheen kesto vaihtelee päivästä kahteen. On ollut myös kuukausia, jolloin pyörremyrsky on jäänyt tulematta, mutta tämä on erittäin harvinainen ilmiö. Tämä vaihe on siedettävä, koska silloin saa todella paljon aikaiseksi. En kestä ylimääräisiä kasoja tai lattioilla lojuvia laatikoita tai oikeastaan mitään ylimääräistä tavaraa tai oikeastaan mitään… Pyörremyrskyllä on myös syy PMS.
Usein pyörremyrskyvaiheen seuraava vaihe on migreeni. Minun tapauksessani kysymys on ollut siedettävästä päänsärystä, joka on jatkunut usein 3 päivää. Välillä taka-alalle poistuen, mutta ollen kuitenkin läsnä. Aiemmin selvisin näistä pääsäryistä ilman lääkkeitä sinnitellen, mutta nykyään särkylääkkeen ottamatta jättäminen tekee särystä sietämättömän voimakkaan ja sen pois lähteminen kestää entistä pidempään. Pärjään vielä käsikauppalääkkeillä ja saan päänsäryn pois, joten siltä osin asiat ovat hyvin. Selkeästi suunta on kuitenkin huonompaan. Varmasti kaikille kävi selväksi, että kyse on PMS-oireista, joista kärsivät sekä asianosainen ja samalla koko perhe. Minut pitäisi eristää 3-4 päivää ennen kuukautisten alkua, jotta en saa mitään pahaa aikaiseksi, mutta kuka sitten siivoaisi?
Olen kärvistellyt hirveän migreenin kanssa jälleen 3 päivää, tällä kertaa se oli pahempi kuin koskaan ennen. Olen jo pitkään miettinyt, että asialle pitäisi tehdä jotakin ja taitaa olla vihdoinkin sen aika. Olen erittäin lääkevastainen ja vahvasti sitä mieltä, että lääkkeitä käytetään liikaa aivan turhaan. Toki kun niitä oikeasti tarvitaan, on hyvä että niitä on olemassa. Meillä nuhat sairastetaan niistämällä ja yskät yskimällä ja niiden kesto on lyhyt. Välillä autan paranemista luontaistuotteilla ja homeopaattisilla, mutta useimmiten luotan siihen, että jatkuvassa käytössä olevat vitamiinit ja puhdas ruoka pitää vastustuskyvyn kunnossa. Antibioottikuurit ovat todellisia harvinaisuuksia meillä. Josta päästäänkin ruokaan ja sen merkitykseen.

Minulla on tällä hetkellä kaksi vaihtoehtoa. Hakea lääkäristä migreenilääkkeet tai tehdä jotakin muutoksia ruokavaliooni, jotta PMS-oireet helpottavat. Ensimmäinen vaihtoehto on se helppo, mutta hoitaa vain seurausta. Toinen vaihtoehto poistaa syyn, joten seurausta ei tarvitse hoitaa ja koska olen lääkevastainen, ensimmäinen vaihtoehto on poissuljettu. Tiedän jo ennestään, että ravinnolla ja liikunnalla voi vaikuttaa PMS-oireisiin. Muistatteko projektini hellan ja kahvakuulan välissä? PMS-oireet katosivat lähes kokonaan projektin aikana (toki siivosin aina silloin tällöin).
Vitamiinit ovat kunnossa, mutta niiden säännöllinen ottaminen on ollut vähän niin ja näin. Tähänkin keksin avun. Nyt saa vapaasti nauraa, niin minäkin tein. Ostin IHerbistä lääkeannostelijan, johon päivän vitamiinit mahtuvat. Purkkien jokapäiväinen kaapista kaivaminen ei ole enää tarpeen, kerta viikossa riittää. Olen siis virallisesti mummokastissa.
Marjoja syön paljon ja liha on suurimmaksi osaksi riistaa. Paljon tuosta listasta löytyy asioista joita voin kokeilla, jotta olo muuttuisi.
Tuumasta toimeen ja näillä Kaisa Jaakkolan sivuilta lainatuilla ohjeilla lähdetään sotaan.
1) Paranna estrogeenien aineenvaihduntaa ja niiden poistumista => pidä huolta maksan ja suoliston toiminnasta käyttämällä mm. laadukasta monivitamiinia, estrogeenin aineenvaihduntaa parantavia ravintolisiä kuten B-vitamiiniyhdistelmää + hyvin imeytyää magnesiumia ja kuitulisää, kuten pellavansiemenrouhetta tai psylliumia. Pellavansiemenrouhe
sisältää lignaaneja, jotka auttavat estrogeenien tasapainottamisessa. Se on myös hyvä kuidunlähde, joka auttaa sitomaan estrogeenejä suolistossa jolloin käytetyt hormonit poistuvat tehokkaasti.
Dr Mark Hymanin verkkosivu, jossa kerrotaan enemmän pellavansiementen hyvistä vaikutuksista.
2) Varmista, että hyvää mieltä lisääville ja ahdistusta lievittäville hermovälittäjäaineille on riittävästi ravinteita => puhdas ja alkuperäinen ruoka antaa kehollesi nämä ainekset. Suosi PMS-ajan lähestyessä erityisen ravinnerikkaita ruokia, kuten parsakaalia, pellavansiemenrouhetta, marjoja, manteleita, saksanpähkinöitä, banaaneja, avokadoa, täysjyväriisiä, kaurapuuroa, laadukkaita proteiininlähteitä kuten luomulihaa, omega-3-rasvoja sisältäviä kaloja kuten lohta ja makrillia ja superfoodeja kuten macaa (joka tasapainottaa sukuhormoneja) ja raakakaakaota.
Parsakaali on yksi parhaista vihanneksista: se sisältää monia aktiivisia ainesosia (kuten sulforafaania), jotka auttavat parantamaan estrogeenien aineenvaihduntaa. Tällöin estrogeenit muuntuvat maksan toiminnan tuloksena suojaaviksi, hyviksi estrogeeneiksi. Estrogeenien huono aineenvaihdunta ja sen myötä syntyvät huonot estrogeenit lisäävät mm. rintasyövän riskiä.
3) Tasapainota insuliinia rankalla kädellä => eliminoi sokeri ja nopeasti verensokeria nostavat ruoat KOKONAAN. Tämä askel on valitettavasti suurimmalle osalle aivan välttämätön, eikä tuloksia saada ilman verensokerin heilahtelun minimointia. Paleoruokavalio
on osoittautunut tässä asiassa meidän kokemuksemme mukaan aika lailla ylivoimaiseksi. Jos PMS on todella paha ja oireilee holtittomana syömisenä, kannattaa ilta-aterioilla syödä annos hiilihydraatteja, kuten bataattia tai riisiä. Matalasta serotoniinista johtuva alakulo ja ruokahimo usein iskee iltaisin.

HelsinkiPaleon sivuilta löydät paljon hyvää tietoa paleoruokavaliosta.
Kirjoittelin Paleokeittokirjasta hetki sitten.
PMS:n peittoaja -smoothie
Tätä smoothieta suosittelen erityisesti nautittavaksi viikkoa ennen kuukautisia, mielellään joka päivä. Smoothien ainesosat auttavat
poistamaan huonoja estrogeenejä elimistöstä, antavat rakennusaineita hyvän mielen kemikaaleille ja kutkuttavat makuhermoja vähentäen himotusta maitojauhe-sokerimössösuklaata kohtaan johon valitettavan monet naiset upottavat PMS-alakulonsa.
Jos olet mies ja kärsit vaimokkeesi pirullisesta PMS:stä, vinkkini on tehdä smoothieta päivittäin ja mieluiten tarjoilla se joko aamuisin
sänkyyn tai iltaisin niska-hartiahieronnan tai jalkahieronnan kera.

PMS smoothie helppo versio
Ainekset
- Pohjaksi kuumaa vihreää teetä
- 1 banaani
- 2 rkl 100 % kaakaojauhetta esim. Van Houten
- 0.5-1 dl Hera80-proteiinijauhetta (maustamaton, minttusuklaa tai suklaa)
- 0.5 dl kookosmaitoa
- 1/2 avokado kypsä
- 1 tl vehnänalkioöljyä
Vinkit

PMS smoothie Hifimpi versio
Ainekset
- 4 dl kuumaa pakuriteetä keitä vähintään 20 minuuttia
- tai
- 1 tl Puhdistamon Instant Pakuri -jauhetta jota ei tarvitse keittää)
- 3 rkl Puhdistamon rakkauspakkausta voit korvata käyttämällä kaakaojauhetta, tocotrienols-riisinlesejauhetta ja maca-jauhetta
- Iso kourallinen CocoVin kaakaonibsejä
- 1 rkl CocoVin lucuma-jauhetta
- 4 kpl Solgarin Glycine-kapseleita avattuna mikä tahansa glysiini käy. Annos on 1-5 grammaa päivässä mutta kannattaa aloittaa 1-2 grammalla päivässä =>glysiini auttaa tehostamaan maksan toimintaa jonka tukkoisuus usein on yksi syypää PMS:n taustalla)
- 1 mitta Sun Warrior Blend -suklaaproteiinia
- 2 rkl chiasiemeniä
- 1 mitta Emerald Balance -viherjauhetta
- 1 rkl Puhdistamon lesitiinijauhetta
- 1-2 rkl kaakaovoita
- Hyppysellinen laadukasta suolaa esim. CocoVin Kalaharin suola
- vaniljasteviaa Maun mukaan joko jauhemaista tai tippamuotoista – maistele kesken valmistuksen
Päälle ripoteltuna
- CocoVin mulpereita ja kookoshiutaleita
Vinkit
Kursivoitu teksti lainattu Kaisa Jaakkolan sivustolta.

Taidan valita hifimmän version, koska helpon version Hera-jauhe ei sovi vatsalleni. Aikamoinen määrä ainesosia, mutta niin taitaa olla migreenipillereissäkin.
Onko teistä jollakin yhtä rankkoja PMS-oireiluja? Minä kokeilen jos näistä ohjeistuksista olisi apua, lähteekö joku mukaan kokeiluun? Ja jos olette löytäneet muita keinoja, niin kertokaa ihmeessä. Vertaistukea kaivataan.
3 comments
Kyllä vaan, kuin omasta elämästäni! Omaan migreeniin akupunktio on ollut merkittävä apu. Ravinteita ja puhdas ruoka, varsinkin kuukautisten lähestyessä, auttaa. Riittävä veden juonti on ollut haaste. Ja vitamiiniannostelijalle en naura, vaan aion hankkia itsellenikin sellaisen. Käytän myös vitamiineja ja hivenaineita, purkkiarsenaali on melkoinen. Punkan pohjalta influenssasta toipuen, PMS- ja migreenituskasi jakaen, Hanna
Minä sain avun pms oireisiin gluteenittomasta ruokavaliosta. Todella ison avun. Oli jo todella ärsyyntynyt pms- oireisiin, ikän lisääntyessä oireet tuntuivat vaan pahenevan vuosi vuodelta. Alakuloa, itkuisuutta, kiukkua ja turvotusta jopa kaksi viikkoa ennen menkkoja. Gluutenitonta ruokaa aloin kokeilla ainaisen vatsan turvotuksen ja kipuilun vuoksi, parin kuukauden päästä yllätyin kun jo toiset kuukautiset alkoivat yllättäin. (Rintoja vähän aristi). Nyt ruokavalio on pysytyt yli puoli vuotta ja syvissä vesissä- kausia ei ole ollut kertaakaan, olen onnellinen! Ja hämmästynyt.
Oletko koskaan kuullut PMDD:stä? Vaikken sinua tunnekaan, niin saattaa olla, että sulla ei vaivaa PMS vaan juurikin PMDD.