Keräilen ajatuksiani, joista osa jäi Islantiin. Vietin elämäni huikeimpiin matkoihin lukeutuvat neljä päivää pohjois-Islannissa. Miten ihmeessä yksi pohjoismaista on niin vähän puhuttu ja silti varmasti, siis aivan varmasti se kaikkien kaunein ja monipuolisin. Islanti on täynnä toinen toistaan upeampia luonnon ihmeitä, niin isoja että siellä konkretisoituu ihmisen pienuus tässä kaikkeudessa. Luonnonvoimat ovat käsinkosketeltavissa ja näkyvät joka puolella. Islanti on täynnä taikaa ja sen monipuolinen kauneus varasti palan sydämestäni ikuisiksi ajoiksi – tiedän se jo nyt!
Kaiken lisäksi Islannissa on aivan järjettömän hyvä ruoka. Paljon villiä kalaa ja äyriäisiä sekä tietysti lammasta.
Nyt käsittelen kuvat, joita kertyi vaatimattomat 1500. Se on aika paljon, mutta niin oli kohteitakin. Olo on vieläkin epätodellinen. Harvoin kohtaa näin vahvaa ja karua kauneutta, vain 3,5 tunnin lentomatka enkä ole koskaan aiemmin käynyt, miksi ihmeessä? En ole vieläkään toipunut siitä, että näin lähemmäs 100 kertaa valaiden tulevan pintaan aivan veneemme vieressä. Yhden niin läheltä, että olisin voinut koskettaa. Nämä kauniit ja sympaattiset jättiläiset olivat ehdottomasti koko matkan huippuhetki.
Oli mukava huomata, että teistä iso osa kulki mukanani Islannissa Instastoriesin mukana, jota päivitin koko matkan ajan. Tallensin kaikki tarinat, joten ehkä saan niistä koosteen aikaiseksi myöhemmin.
Kun saan ajatukseni kokoon, niin kirjoittelen matkasta ja kuvia, niitä tulee paljon. Mukana matkalla oli myös Veera Bianca, joten hänenkin blogistaan pääsee lukemaan tunnelmia.
Aurinkoista viikonalkua!
Pressimatka
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass
2 comments
Vauuuu!
Islanti on yksi to do -listan kohteistani <3
Jään innolla odottamaan lisää!
Siinä kohde joka kannattaa siirtää paikalle yksi aivan välittömästi. Et varmasti kadu 🙂