Pori Jazzin viinit, niiden hinnat sekä juttua konserttialueen ruokatarjonnasta, joka on ollut jo monen vuoden ajan erinomainen. Lisäksi paljon muuta infoa ja vinkkiä Pori Jazz -alueelle.
Pori Jazz koki viime vuonna muodonmuutoksen kun jazzkatu siirtyi Kirjurinluodolle. Hyväksi havaittuna, se on siellä myös tänä vuonna. Uutena jazzpuistoon on tullut katettu Poriljonki, jossa on upeita ilmaiskonsertteja koko viikon ajan. Huom! Poriljonki muuttuu K18-alueeksi klo 21 jälkeen ja Kirjurin kesäravintola klo 18 alkaen.
Eväät konserttialueella
Jos otat mukaasi eväitä, saa piknik-koriin pakata omat suosikkiruokansa, jotka voi viedä mukanaan myös Kirjurinluodon anniskelualueille. Haluamansa virvokkeet – esimerkiksi viinipullon – voi ostaa lähimmästä anniskelupisteestä ja nauttia omalla viltilläsi. Konserttialueelle voi tuoda alkoholittomia virvokkeita avaamattomissa muovipulloissa ja mehupurkeissa. Juomapakkausten tilavuudelle ei ole ylärajaa. Lasipulloja konserttialueelle ei saa tuoda. Anniskelualueille kaikenlaisten nesteiden vieminen on kiellettyä. Myöskään metallisia ruokailuvälineitä ei saa tuoda alueelle.
Alkoholittomia juomia on myynnissä sekä anniskelualueilla että niiden ulkopuolella. Konserttiin voi myös tuoda mukanaan tyhjiä muovipulloja, jotka voi täyttää ilmaisissa vesipisteissä.
Anniskelupisteitä on runsaasti. Puhun nyt viinipisteistä, vaikka alueella on muiden vuosien tapaan myös muutakin myyntiä. Lisäksi alueella kiertelee viinipyöriä ja -vaunuja, joista voi ostaa täydennystä.
Pullojen, lasien ja tölkkien hintoihin lisätään 1,- panttimaksu, jonka saa takaisin kun palauttaa tuotteen palautuspisteeseen tai myyntipisteeseen, näin konserttialue pysyy siistimpänä.
Vinkki!
Vinkkaan edelleenkin ottamaan kierrekorkin ja korkkikorkin mukaan kotoa. Suomen lainsäädännön mukaan korkit pitää ottaa pois myynnin yhteydessä. Punaviineille ilma tekee pelkästään hyvää, mutta se kaatumisriski… Pullot pysyvät kaatumatta paremmin korkin kanssa viltillä. Kuohuviineille kanattaa ottaa mukaan ilmauskorkki, jolla kuplat pysyvät pullossa pidempään ja saat pullon varjoon ja cooleriin. Muista coolerpussi kotoa!
Pori Jazz 2019 viinit
Tässä tällä hetkellä tiedossani olevat Kirjurinluoto Areenalla myynnissä olevat viinit. Täydennän listausta torstaina, jos listalta puuttuu jotakin. Osa viineistä on myynnissä laajalti ja osaa löytyy vain viinibaareista. Kirjoitan listaan myös tämän.
Torresin maineikas viinitalo on täydentänyt valikoimaansa ja nyt Pori Jazzeilla valikoimaan on tullut myös Torresin kuohuviini sekä roséviini.
Kuohuviini
Kirjurinluodolla ei tänä vuonna ole cooleripakkauksia, joten jos haluat sellaisen, ota se jo kotoa mukaan. Pori Jazzien aikaan paistaa kuitenkin aurinko ja lämmin kuohuviini ei ole hyvä juttu. Sangre de Toro cava brut on Alkon tilausvalikoimassa.
Samppanjaakin on myynnissä ja listaus löytyy myöhemmin jutusta.
Sangre de Toro cava brut
Hinta Kirjurinluoto Areenalla laajalti 12cl /7€ pullo 35€
Rypäleet: Macabeo, Parellada, Xarel.lo
Vaaleankeltainen väri, pienet kuplat tuntuvat jopa kermaisilta. Tuoksussa keltaluumua, viheromenaa, sitrushedelmiä ja hentoa kukkaisuutta. Raikas ja kepeä kuohuviini.
Maistuu sellaisenaan, mutta myös salaattien ja kala sekä äyriäisruokien kanssa.
Punaviinit
Kirjoittelin aiemmin juttua Torresista ja Sangre de Torosta ja mukana oli muutama piknikvinkkikin, mutta tässä tulee koko tämän vuoden kavalkaadi punaviinien osalta.
Sangre de Toro
Hinta Kirjurinluoto Areenalla laajalti 12cl/7€ pullo 30€
Rypäleet: Garnacha, Cariñena
Sangre de Toro eli häränveri on paahteinen ja tummasävytteinen punaviini. Siitä voi erottaa muun muassa kuivattuja hedelmiä ja savuisia tuoksuja. Keskitäyteläinen maku on helposti lähestyttävä ja suutuntumaltaan hedelmäisen pyöreä ja kypsän marjainen.
Sangre de Toro sopii nautittavaksi sellaisenaan, possun ja punaisen lihan kera.
Torres Gran Sangre de Toro Reserva
Hinta Kirjurinluoto Areenalla viinibaareissa 12cl/8€ pullo 42€
Rypäleet: Garnacha, Cariñena, Syrah
Paahteinen tuoksu, kypsää marjaisuutta sekä makeita mausteita. Melko runsas maku on hedelmäinen. Kokonaisuus on tasapainoinen ja lämminhenkinen.
Sopii nautittavaksi sellaisenaan tai liharuokien ja juustojen kera.
Torres Celeste
Hinta Kirjurinluoto Areenalla viinibaareissa 12cl/9€ pullo 49€
Rypäleet: Tempranillo
Väriltään intensiivinen mustaherukkamehun vivahtein. Voimakkaassa ja hieman mausteisessa tuoksussa kypsien tummien marjojen (mustikka, kirsikka) lisäksi lakritsaa ja mustapippuria. Täyteläinen, kypsän tanniininen, pitkä ja erittäin hedelmäinen aromeiltaan.
Liharuokien ja juustojen kanssa.
Mas La Plana
Hinta Kirjurinluoto Areenalla viinibaareissa pullo 88€
Rypäleet: Cabernet Sauvignon
Tyylikäs ja moniulotteinen viini. Keskitäyteläinen, runsas, hedelmäinen ja savuinen herkutteluviini.
Sellaisenaan ja liharuokien kanssa. Herkkuttelua!
Roseviini & valkoviini
Sangre de Toro Rosé
Hinta Kirjurinluoto Areenalla laajalti 12cl/ 7€ pullo/30€
Rypäleet: Cariñena, Garnacha
Hennon vaaleanpunainen väri, tuoksussa vadelmia ja mansikkaa, sitrushedelmiä ja punaherukkahilloa. Kepeä kesä rosee. Viini on vegaaninen.
Kepeiden kesäruokien kaveri.
Torres Viña Esmeralda
Hinta Kirjurinluoto Areenalla viinibaareissa 12cl/ 7,50 € pullo/35€
Rypäleet: Muscat, Gewürztraminer
Mausteinen, kuivia hedelmiä ja makea kukkea tuoksu. Puolikuiva viini nostaa veden kielelle ja tekee viinistä eloisan. Pieni makeus viinissä sovittaa sen myös mausteisille ruoille.
Tämä viini sopii Areenan maustetuille ruoille, mutta menee myös sellaisenaan kylmänä.
Torres Viña Sol
Hinta Kirjurinluoto Areenalla laajalti 12cl/ 7€ pullo/30€
Rypäleet: Parellada
Kuiva, keskihapokas, viheromenainen, aprikoosinen, kevyen greippinen, mausteinen
Kaloille, äyriäisille, kanalle, pastoille ja salaateille.
Natureo Muscat (alkoholiton)
Hinta Kirjurinluoto Areenalla viinibaareissa 37,5cl (pieni pullo) / 15,-
Intensiivisen hedelmäinen ja kukkainen tuoksu, jossa sitruksia, persikkaa ja vihreää omenaa. Raikas, pirteähappoinen, eloisa ja elegantti maku.
Samppanja
Jos haluat panostaa, samppanjoista tarjolla ovat
Lanson Black Label 12cl/13€ pullo/70€
Lanson Rose 12cl /14€ pullo/88€
Lanson Green 12 cl/ 15€ pullo/88€
Lanson Extra Age 12cl/20€ pullo/120€
Näitä löytyy Lansonin samppanjabaarista.
Alueella on tarjolla myös cocktaileja, väkeviä, siideriä, olutta ja tietenkin paljon alkoholittomia vaihtoehtoja.
Pori Jazz 2019 ruokatarjonta
Jos haluatte syödä hyvin jo ennen jazzalueelle tulemista, päivitin jutun porilaisista lempiravintoloistani, linkki siihen tässä ja vähän muitakin Pori vinkkejä samassa jutussa.
Ruokamyynti Jokilavan alueella
Nämä tiedot ovat Pori Jazzin sivuilta, mutta kerron omia kokemuksia torstaina instastoriesin puolella, kun pääsen alueelle maistelemaan.
Alueelle on tullut paljon uusia ruokakojuja ja uusia nimiä, mikä on aina erittäin tervetullutta vaihtelua.
Pose G
Pose G tuo Pori Jazziin kreikkalaisia katuruokaherkkuja. Tarjolla on perinteisen herkullisia annoksia, jotka kulminoituvat täyteläiseen pita-leipään ja autenttiseen tzatzikiin. Pita-annoksia on saatavilla possu-, kana-, katkarapu- sekä vegetäytteellä.
Kimchi & The Chicken Gang
Pori Jazz -yleisöä jo useana kesänä ihastuttanut Kimchi & The Chicken Gang valmistaa korealaista fuusioruokaa tuoreita satokausikasviksia hyödyntäen. Ruokalistalta löytyy kana-annoksia tarkkaan valikoiduin lisukkein. Vegaanisen ruoan ystäville maistuu loistavasti esimerkiksi listan ”sustainable meal” eli kimbap-rulla.
Levant
Vahvaa mainetta sekä kivijalkaravintoloillaan että kiertävällä food truckillaan niittänyt Levant saapuu tänäkin kesänä Kirjurinluotoon. Käsintehdyt rapeat falafelit maistuvat mezenä, rullana tai salaatin kanssa. Vegaanisten annosten lisäksi listalta löytyy tänä vuonna myös muita syyrialaisen keittiön herkkuja.
Thai Papaya
Thai Papayan thai-ruokaan erikoistuneet kokit loihtivat tuoreista raaka-aineista maittavan ja terveellisen aterian jokaisen makuun. Pikaruoan nopeudella tarjottavia annoksia löytyy phad thaista panang curryyn. Listalta löytyy gluteenittomia ja vegaanisia vaihtoehtoja, ja myös ruoka-aineallergikot on otettu hyvin huomioon.
Joka vuosi yhtä hyvää, lempparini viime vuosilta!
MO7 Vegan
Lämpimän vastaanoton Helsingissä saanut Mo Café lähtee heinäkuussa Poriin uudistetulla MO7 Vegan -konseptillaan. Rajoja rikkova, suussa sulava marokkolainen menu rakentuu seitsemän herkullisen elementin ympärille.
Ônam
Vietnamilaista katuruokaa tarjoava Ônam tuo perhereseptillä valmistetut annoksensa Kirjurinluotoon. Lähi- ja luomutuotantoa suosivalta menulta löytyy vegaanisia ja
gluteenittomia vietnamilaisia herkkuja, jotka ovat sekä kevyitä että terveellisiä.
Social Burgerjoint
Parhaan burgerin tittelin European Street Food Awardseissa pokannut Social Burgerjoint saapuu katukeittiöineen Pori Jazziin. Meheviä premium-burgereita on tarjolla joka lähtöön niin 100% naudanlihalla kuin vegaanisenakin vaihtoehtona.
Aito x Oh My Goodness
Kaslink Aidon sekä Helsingin Kalliossa toimivan vegaanisen Oh My Goodness -kahvilan yhteistyössä toteuttama ravintolakonsepti rantautuu heinäkuussa Pori Jazziin. Tarjolla on täysin vegaanisia “kasvismättö-annoksia“, joiden valmistuksessa on hyödynnetty Kaslink Aito -tuotteita.
Turo’s Heavy Kebab
Porissa mainetta niittänyt, katuruokaa intohimolla valmistava Turo’s Heavy Kebab tarjoaa festivaalikansalle maistuvia klassikkoannoksia. Myynnissä on aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan laadukasta kebabia lisukkeineen sekä makkaraperunoita. Vegaaneille löytyy vaihtoehtona vöneriä.
Kivijalkamyymälä Porin keskustassa Hotelli Vaakunaa vastapäätä
The Merry Monk
Idyllisestä Porin Reposaaresta ponnistava brittihenkinen gastropub Merry Monk tarjoaa Pori Jazzissa hittituotettaan Fish & Chipsiä. Paikallisen panimon Räpsöö Pride -oluella leivitetty lähivesien kala sekä maalaisranskalaiset takaavat laadukkaan kulinaristisen kokemuksen.
Gastropub Merikarvialla (kannattaa käydä), josta kirjoittelin tässä.
Premium Loaded Fries
Fisu & Ranet -konseptistaan tunnetun ravintoloitsijan uudistettu Premium Loaded Fries tarjoaa hyvällä maulla överiksi laitettuja ruoka-annoksia, joissa ranskalaiset ovat isossa roolissa. Rapeiden ranskalaisten päälle saa valita joko liha- tai vegetäytteen. Annokset kruunaavat tarkkaan harkitut kasvikset sekä vaativampiakin makunystyröitä tyydyttävät kastikkeet.
Cone’s
Helsingin kauppatorilta tuttu, crêpetötteröitä tokiolaisittain valmistava Cone’s tarjoaa helpotusta herkkuhampaan kolotukseen tai tarvittaessa myös suolaiseen nälkään. Crêpen väliin saa tuoreita marjoja ja hedelmiä suussa sulavien lisukkeiden kerta. Isomman nälän yllättäessä täytteeksi sopii mainiosti myös nyhtöpossu.
3 Kaverin Jäätelö
Jäätelö kuuluu kesään. Kirjurinluodossa tähän tarpeeseen vastaa valtameren toisellakin puolella noteerattu ja palkittu, porilaisiakin juuria omaava 3 Kaverin Jäätelö. Makuvaihtoehtoja löytyy monipuolisesti niin laktoosittomana kuin vegaanisenakin.
Oma Kauppa
Unohditko käydä kaupassa matkalla festivaalialueelle? Puuttuuko piknik-setistäsi jotain? Ei hätää, sillä S-ryhmän Oma Kauppa palvelee jälleen festivaaliyleisöä Jokilavan alueella! Kaupassa on tarjolla laaja valikoima pikkupurtavaa, juotavaa sekä festareilla kaivattavia tarvikkeita kuten sadetakkeja, korvatulppia yms…
Anniskelualueiden ruokamyyntipisteet
Eri puolilta Kirjurinluodon anniskelualueita löytyy edellisvuosien tapaan ruokamyyntipisteitä, joista saa ruokaa helposti mukaan. Soul Kitchen -ravintola on muuttanut uuteen paikkaan ja sijaitsee nyt Pori Jazz Loungen naapurissa päälavan ja jokilavan välisellä alueella.
Soul Kitchen -ravintolan menu:
Grillattua parsaa, romescoa ja mantelia 12€
Kylmäsavulohta, tuore kurkkusalaattia ja chilikastiketta 13€
“Soul” salad
Kana / tempeh, kauden kasviksia, yuzo-vinaigretteä pieni 11€ iso 16€
Härän entrecote, friteerattua varhaisperunaa, jalluvoita ja pak choita 25€
Paahdettua nieriää, varhaisperunaa, ruusukaalia ja ruskistettua voita 25€
Bacon Burger
Briossi, häränpihvi, pekonia, rucolaa, aiolia & ranskalaisia 18€
Halloumi Burger
Briossi, halloumia, avocadoa, rucolaa, aiolia & ranskalaisia 18€
Brie-juustoa ja mansikoita 12€
Sitruunatartletti 12€
Ravintola Kaarisilta
Jokilavan ja lokkilavan välimaastossa sijaitseva Ravintola Kaarisilta tarjoaa kolmen ruokalajin menua rauhallisemmalla alueella.
Menu:
Porttobello-sientä, vihreää parsaa, rucolaa ja yrttipestoa 12€
Käsin kuorittua katkarapua, kylmäsavulohta ja tillimajoneesia 14€
Härän paahtopaistia, dijon-kastiketta ja perunasalaattia 13€
Paprika-kasvispihvi, kesäkurpitsaa, vihreää parsaa ja romesco-kastiketta 23€
Paahdettua siikaa, kesän kasviksia ja beurre noisettea 28€
Härän entrecote, varhaisperuna macaire ja punaviinikastiketta 28€
Brie-juustoa ja mansikoita 12€
Citrus-maustettua raparperia, mysli-crumblea ja raparperi-kreemiä 12€
Lokkilavan myyntipiste
Yyterin Makkara
Lokkilavan yleisöä palvelee paikallistoimija Yyterin Makkaran koju, josta saat perisuomalaisen grilliherkun lisäksi myös paikallisen leipomon sämpylöitä. Kahvinhimoisille on tarjolla kahvia ja kastamista. Runsaasti lisää ruokamyyntiä on tarjolla Jokilavan edustalla sekä kivenheiton päässä sijaitsevalla Jazzpuiston alueella.
Muuta infoa Kirjurinluoto Areenan konserteista
Kun saavut konserttiin, saat turvatarkastuksen yhteydessä portilla käteesi rannekkeen, joka mahdollistaa paluun myöhemmin. Jonottamisen välttämiseksi lipun voit vaihtaa rannekkeeseen ennen Kirjurinluotoon saapumista
– Asiakaspalvelussa Kauppakeskus Puuvillan 2. kerroksessa klo 10-20
– Konserttipuiston porteilla konserttipäivinä klo 13.30
Vaihtopisteissä vaihdetaan lippuja vain kyseisen päivän konserttiin.
Kesän 2019 Pori Jazz -mobiiliapplikaatio kannattaa ladata puhelimeen ennen festivaalille suuntamista, mukana on koko laaja ohjelmisto, festivaalikartta palveluesittelyineen sekä paljon muuta tärkeää infoa.
Löydät sovelluksen Apple App Storesta ja Google Playsta
Pori Jazz Spotify 2019 -listaa kannattaa kuunnella. Olen jo monena vuotena tehnyt upeita musiikillisia löytöjä, jotka olisivat ilman listan kuuntelua jääneet kokematta livenä.
Pori Jazz toivottaa alle 12-vuotiaat lapset tervetulleiksi vanhempien kanssa myös festivaalialueelle. Lapset voivat olla myös anniskelualueella, jota suurin on Areenasta on. Järjestysmiehet käyvät kuitenkin viimeistään klo 22 aikoihin pyytämässä lapsiperheitä poistumaan anniskelualueelta.
Pori Jazz on mahtava festivaali, joka on täynnä hyvää mieltä, iloisia ihmisiä, upeaa musiikkia ja herkullisia ruokia. Niin tänäkin vuonna. Mitä sitä ihminen muuta tarvitsisikaan?
Tervetuloa Poriin!
PS. Kannattaa ottaa instagram-tilini seurantaan InstaStoriesin puolella jazztunnelmia koko viikonlopun ajan.
Elämä jatkuu jazzien jälkeenkin, jolloin blogissa luvassa lisää kesäherkkuja ja kesäelämää.
——–
The great Pori Jazz Festival in Pori, Finland is on. Here are the wines and food that are sold in the Kirjurinluoto Concert Area. Prices are in euros.
Welcome to Pori!
Jazztunnelmia instastoriessa livenä
Follow, what´s happening in Pori Jazz
1 comment
Kiitos kattavasta tietopaketista. Muutama korjaus:
Chardonnarrya ei löytynyt
Nykyään anniskelualueelle voi tuoda avaamattomat ei alkoholia sisältävät juomapullot.