Torstaina alkavat vihdoinkin Pori Jazzin Kirjurinluoto Areenan konsertit. Jazzkadulla on jo ollut ilmaisohjelmaa koko viikon ajan ja näin jatkuu myös Kirjurinluodon konserttien aikana. Suomi Areenan keskustelutilaisuuksia on ympäri Poria ja tänäkin vuonna siellä on ollut erityisen hyviä keskusteluja.
Nyt kuitenkin jazztunnelmiin. Yllättäen odotan eniten artistia joka esiintyy lauantaina klo 15, laittakaa muistiin Michael Kiwanuka – älkää vaan jättäkö väliin, jos olette tulossa lauantaina konserttiin. Ihan huikea, siis niin hyvä!!!!
Eväät
Piknik-koriin saa pakata omat suosikkiruokansa, jotka voi viedä mukanaan myös Kirjurinluodon anniskelualueille. Haluamansa virvokkeet – esimerkiksi viinipullon – voi ostaa lähimmästä anniskelupisteestä ja nauttia omalla paikallaan. Konserttialueelle voi tuoda alkoholittomia virvokkeita avaamattomissa muovipulloissa ja mehupurkeissa. Juomapakkausten tilavauudelle ei ole ylärajaa. Lasipulloja konserttialueelle ei saa tuoda. Anniskelualueille kaikenlaisten nesteiden vieminen on kiellettyä.
Alkoholittomia juomia on myynnissä sekä anniskelualueilla että niiden ulkopuolella. Konserttiin voi myös tuoda mukanaan tyhjiä muovipulloja, jotka voi täyttää ilmaisissa vesipisteissä.
Anniskelupisteitä on runsaasti. Puhun nyt viinipisteistä, vaikka alueella on muiden vuosien tapaan myös muutakin myyntiä. Lisäksi alueella kiertelee viinipyöriä ja -vaunuja, joista voi ostaa täydennystä.
Vina Esmeraldaa, Sangre de Toroa ja Lindauer kuohuviiniä saa lähes kaikista myyntipisteistä. Isolla anniskelualueella on Torresin viinibaari, jossa on laajempi valikoima eli entisten lisäksi Torres Gran Vina Sol, Gran Sangre de Toro sekä Torresin Mas la Plana. Soul Kitchen -ravintolassa on laajempi viinivalikoima. Kartta alueesta löytyy tämän jutun alaosasta.
Pullojen, lasien ja tölkkien hintoihin lisätään 1,- panttimaksu, jonka saa takaisin kun palauttaa tuotteen palautuspisteeseen tai myyntipisteeseen, näin konserttialue pysyy siistimpänä.
Vinkki!
Vinkkaan edelleenkin ottamaan kierrekorkin ja korkkikorkin mukaan kotoa. Suomen lainsäädännön mukaan korkit pitää ottaa pois myynnin yhteydessä. Punaviineille ilma tekee pelkästään hyvää, mutta se kaatumisriski… Pullot pysyvät kaatumatta paremmin korkin kanssa viltillä. Kuohuviineille kanattaa ottaa mukaan ilmauskorkki, jolla kuplat pysyvät pullossa pidempään ja saat pullon varjoon.
Pori Jazz 2017 viinit
Tässä tällä hetkellä tiedossani olevat Kirjurinluoto Areenalla myynnissä olevat viinit. Täydennän listausta torstaina, jos listalta puuttuu jotakin.
Kuohuviini
Lindauer -viinit tuotetaan samppanjamenetelmällä ja niiden tyyli on runsaan paahteinen.
Nimi Lindauer viittaa eurooppalaiseen taidemaalari Gottfried Lindaueriin, joka tuli tunnetuksi saarivaltion alkuperäisväestöstä maalatuista muotokuvistaan.
Jos tykkää nauttia kuohuviiniä piknikillä (kuka nyt ei tykkäisi), niin nyt on laatu kohdillaan. Tämä uusi-seelantilainen kuohuviini on ottanut ykkössijoja eritttäin monissa viinikilpailuissa mm. kultaa Vuoden viinit -kilpailussa.
Kirjurinluodolla on myynnissä panttia vastaan cooleripakkauksia, mutta koska niitä on vain rajoitetusti, kannattaa se ottaa kotoa mukaan. Kuohuviini lämpimänä ei ole hyvä juttu.
Lindauer Brut Cuvée -kuohuviini
Hinta Kirjurinluoto Areenalla 37,-/pullo
Rypäleet: Chardonnay, Pinot Noir
Varsin puhdaspiirteinen tuoksu on hedelmäinen. Siinä on omenaa ja muun muassa persikan kiveä. Keskitäyteläinen maku on kuiva mutta hedelmäinen. Tuoksun aromien lisäksi maussa on sitrusmaisia ja greippiinkin vivahtavia sävyjä. Kokonaisuutta ryhdittävät pienet kuplat ja viini jättää hieman suuta supistavan jälkivaikutelman.
Punaviinit
Kirjoittelin viime vuonna juttua Torresista ja Sangre de Torosta ja mukana oli muutama piknikvinkkikin, mutta tässä tulee koko tämän vuoden kavalkaadi punaviinien osalta.
Sangre de Toro
Hinta Kirjurinluoto Areenalla 12cl/5,50€ pullo 26€
Rypäleet: Garnacha, Cariñena
Sangre de Toro eli häränveri on paahteinen ja tummasävytteinen punaviini. Siitä voi erottaa muun muassa kuivattuja hedelmiä ja savuisia tuoksuja. Keskitäyteläinen maku on helposti lähestyttävä ja suutuntumaltaan hedelmäisen pyöreä ja kypsän marjainen.
Sangre de Toro sopii nautittavaksi sellaisenaan, possun ja punaisen lihan kera.
Torres Gran Sangre de Toro Reserva
Hinta Kirjurinluoto Areenalla 12cl/6€ pullo 30€
Rypäleet: Garnacha, Cariñena, Syrah
Paahteinen tuoksu, kypsää marjaisuutta sekä makeita mausteita. Melko runsas maku on hedelmäinen. Kokonaisuus on tasapainoinen ja lämminhenkinen.
Sopii nautittavaksi sellaisenaan tai liharuokien ja juustojen kera.
Mas La Plana
Hinta Kirjurinluoto Areenalla 12cl/14€ pullo 75€
Rypäleet: Cabernet Sauvignon
Tyylikäs ja moniulotteinen viini. Keskitäyteläinen, runsas, hedelmäinen ja savuinen herkutteluviini.
Sellaisenaan ja liharuokien kanssa. Uulalaa!
Natureo Muscat
alkoholiton löytyy myös osasta myyntipisteistä!
Täydennän hinnan kun saan tiedon tästä.
Roseviini & valkoviini
Torres Viña Esmeralda rose
Hinta Kirjurinluoto Areenalla 12cl/ 6€ pullo/30€
Rypäleet: Garnacha tinta
Marjainen tuoksu ja makumaailma. Kuiva, pehmeä, marjainen, hienostunut jälkimaku. Elegantti, lohenpunainen väri.
Sopii erinomaisesti seurustelujuomaksi, mutta myös salaattien sekä kevyiden kalaruokien ja sushin ja maustettujen ei chiliä sisältävien ruokien kanssa nautittavaksi.
Torres Viña Esmeralda
Hinta Kirjurinluoto Areenalla 12cl/ 5,50 € pullo/26€
Rypäleet: Muscat, Gewürztraminer
Mausteinen, kuivia hedelmiä ja makea kukkea tuoksu. Puolikuiva viini nostaa veden kielelle ja tekee viinistä eloisan. Pieni makeus viinissä sovittaa sen myös hieman mausteisille ruoille.
Uskon, että tämä on aika passeli monelle Areenan maustetuista ruoista, mutta menee myös sellaisenaan.
Torres Gran Viña Sol Chardonnay
Hinta Kirjurinluoto Areenalla 12cl/ 6€ pullo/28€
Rypäleet: Chardonnay, Parellada
Hedelmäisen täyteläinen runsas tuoksu. Maku on kuiva, hedelmäinen ja runsas. Tasapainoinen ja monipuolinen viini.
Kaloille, äyriäisille, pastoille ja salaateille.
Muuta infoa Kirjurinluoto Areenan konserteista
Kun saavut konserttiin, saat turvatarkastuksen yhteydessä portilla käteesi rannekkeen, joka mahdollistaa paluusi myöhemmin.
Kaikki Pori Jazzin Kirjurinluodon pääkonserttien liput vaihdetaan rannekkeisiin alueelle saavuttaessa tai ennakkovaihtopisteissä. Kun lippu on luettu sähköisesti, saat käteesi rannekkeen, joka mahdollistaa kulun pois festivaalialueelta ja takaisin.
– Kirjurinluodon konserttipuisto
Pääportti, Lokkilavan portti, Parkkialueen portti ja Kaarisillan portti
Pääkonserttipäivinä to 13.7 – la 15.7. klo 13.00-22.30
– Pori Jazzin asiakaspalvelupiste
Kauppakeskus Puuvilla 2. krs, Siltapuistokatu 14
Rannekkeita vaihdetaan pääkonserttipäivinä
to 13.7. – la 15.7. klo 10.00-20.00
– Jazzkadun rannekkeenvaihtopiste
Rannekkeita vaihdetaan pääkonserttipäivinä
to 13.7. – la 15.7. klo 11.00-18.00
Kesän 2017 Pori Jazz -mobiiliapplikaatio kannattaa ladata puhelimeen ennen festivaalille suuntamista, sillä mukana on koko laaja ohjelmisto, festivaalikartta palveluesittelyineen sekä paljon muuta tärkeää infoa.
Löydät sovelluksen Apple App Storesta ja Google Playsta
Pori Jazz Spotify 2017 -listaa kannattaa kuunnella. Olen niin monet kerrat tehnyt upeita musiikillisia löytöjä, jotka olisivat ilman listan kuuntelua jääneet kokematta livenä.
Pori Jazz on upea tapahtuma, joka on täynnä hyvää mieltä, iloisia ihmisiä, upeaa musiikkia ja herkullisia piknikkattauksia. Mitä sitä ihminen muuta tarvitsisikaan?
Tervetuloa Poriin!
——–
The great Pori Jazz Festival in Pori, Finland is on. Here are the wines that are sold in the Kirjurinluoto Concert Area. Prices are in euros.
Welcome to Pori!
PS. Myöhemmin tulossa juttua myös Kirjurinluoto Areenan ruokavalikoimasta.
Elämä jatkuu kuitenkin jazzien jälkeenkin, jolloin luvassa lisää kesäherkkuja, elämää saaristossa, roséviinitastingin sekä laatikkoviinien parhaimmistoa. Pysy mukana!
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass