Tänä vuonna mennä fiilispohjalla, ilman turhia syvällisiä analyysejä. Vuosi 2014 on minulle positiivinen 40 kriisi. Voiko kriisi olla positiivinen, hmmm. Eihän kriisi voi olla positiivinen, mutta nyt siitä tulee sellainen.
Aion tehdä kaikkea haaveilemaani, ylittää itseni, nauttia, liikkua, nähdä ystäviä, käydä konserteissa, matkustaa, syödä hyvin, nauttia upeita viinejä, sisustaa, kaunistautua, rakastaa ja tehdä kaikkea ihanaa. Positiiviseen 40 kriisiin kuuluu elämän positiivinen kirjo.
Lupasin viime vuonna kirjoittaa enemmän sisustuksesta, kuten tein blogin alkuaikoina. En pitänyt lupaustani. Olen tehnyt huippuja kirppislöytöjä ja teen jatkossakin, mutta muistan myös kirjoitella niistä teille.
Viime vuonna vietettiin pitkä pätkä hellan ja kahvakuulan välissä. Sain valtavat tsempit teiltä, pt:ltäni Jenniltä, CocoVin Samilta ja Liiku Ilolla -jengin naisporukalta, kiitos! Tänä vuonna pitää jälleen keksiä jotakin liikunnallista kivaa. Aloitin joogan viime vuonna ja toivottavasti harrastus jatkuu myös tänä vuonna. Olemme aloittaneet joulun jälkeen perhelenkit – yhdessä lasten kanssa ja pieninkin Muru kulkee mukana ilman suurempia valituksia. Ajatuksena yhdessäolo ja sen kautta yhdessä liikkuminen. Hiihtolenkit ovat jääneet haaveeksi, joten kulutetaan lenkkitossuja senkin edestä. Onneksi Ylläs kutsuu pian, pääsemme rinteeseen ja ladulle. Mitä muuta liikunnallista keksin, saa nähdä.
Positiviinen 40 kriisi sisältää myös naisellista turhamaisuutta, itsensä hemmottelua ja itsestä huolehtimista. Joten pientä syrjähyppyä blogin normaaleista aihealueista luvassa.
Kokkailu jatkuu. Sain viime vuonna upeat tunnustukset CisionWiren -listauksissa 9. suosituin ruokablogi ja ehdokkuus Gloria Blog Awards gaalan Suomen suosituin ruokablogi -kategoriassa, kiitos teille! Lukijamäärät ovat olleet käsittämättömiä, en olisi ikinä voinut kuvitella, että Hellan ja viinilasin välissä saisi tällaisia tunnustuksia ja tällaisia lukijamääriä, kiitos, kiitos ja kiitos! Ihanaa, että olette mukana – kertokaa, mitä haluaisitte blogiin lisää, millaisia resepetejä tai mitä aiheita. Meiliä voi lähettää ja kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita. Lupaan myös perustaa Twitter-tilin tänä vuonna, kunhan opin miten se tehdään.
Viinivinkkejä tulee joka perjantai ja tarpeen vaatiessa muulloinkin. Seuratkaahan Hellan ja viinilasin välissä instagram-tiliä, siellä välähtelee hyviä viinilöytöjä vinkkien väleissäkin ja sitä oikeaa elämää. Viinipäiväntasauksen aika on huhtikuussa ja katsotaan mitä silloin tapahtuu. Ehkä tämän vuoden viinilause on – vähän vähemmän, mutta parempia. Toivottavasti tänäkin vuonna tapaan upeiden viinien tekijöitä.
Matkailu jatkuu, aina kun kukkaronnyörit antavat myöden. Haluan Thaimaahan kokkikursseille, Kroatiaan tarkastamaan ovatko vedet oikeasti vielä kirkkaammat kuin Kreikassa, Provenceen laventelipellolle makaamaan, Champagneen polkupyöräilemään ja laskettelureissulle Itävaltaan. Nämä tulivat nopeasti mieleeni – en mieti pidempään, lista on loputon.
Kesällä mökkeillään ja blogi siirtyy grillausvaiheeseen. Syystä, että keittiö on aivan liian pieni sisällä kokkaamiseen. Teen kasvimaan ja yrttitarhan ja minusta kehkeytyy viherpeukalo. Remppaa ja rillausta rannalla.
Keväällä saamme perheenlisäystä. Toivon, että lisäys on pitkänmallinen, karvainen, musta, maailman hurmaavin mäykkyherra. Mäykyt ovat tunnetusti herkkusuita, joten sopii tähän porukkaan.
Lupaan myös kirjoittaa enemmän. En siis pelkkiä reseptejä vaan ajatuksia ja unelmia.
Saa nähdä mitä vuosi tuo mukanaan, mutta uskon positiivisen ajattelun voimaan ja siihen, että sitä saa mitä tilaa. Joten tilaus lähtee hep!
8 comments
Hihii, onnittelut tulevalle mäykkyperheelle! Onko kyseissä lk vai pk vai kk mäykky? 🙂
– Heta (Viinillä)
Kiitos Heta, toivomuksissa olisi pk mäykky. Sellainen minulla oli 10 vuotta sitten, mutta punaisena versiona. Nyt kuitenkin lapset ovat alkaneet väläyttelemään lk mäykyn mahdollisuutta ja kun mieheni metsästää, niin hän olisi tietysti kiinnostunut kk versiosta. On siinä meillä porukka. Uskon kuitenkin mahdollisuuksiini 🙂
Ihanan positiivinen kirjoitus.Jatka samaan malliin. Täällä seurataan edelleen ilolla sun kirjoituksia. Kova työsi blogin eteen on tuottanut ansaittua tulosta. Onnea myös tulevalle koiravauvan omistajalle:D
Kiitos Katri <3. Voit varmasti arvate, miten paljon sitä koiraa täällä odotetaan. Ihanaa alkanutta vuotta!
Kiva postaus! Itselle tulee pian 40 lasiin ja olenkin miettinyt minkälaisen kriisin voisi kehittää. Positiiviseen olin minäkin kallistumassa. 🙂
Kiitos Ulla, kannattaa ehdottomasti. Ajattelin heittää negaatiot lenkkipolulle ja nauttia positiivisista viboista unelmoiden kaikesta ihanasta <3
Mukavaa koiravauvan odotusta! Ainakin naapurustomme mäyräkoirat ovat symppiksiä.
Täytin kesällä 40 enkä onneksi tunne olevani vieläkään kamalan vanha ;).
Kiitos, toivotaan että tilaus menee perille 🙂 Eihän me nyt mitään kamalan vanhoja olla, eikä edes vanhoja… 30 ja pari hassua kesää. Ihanaa viikonloppua!