Maa on vielä lumipeiton alla eli nyt on juuri oikea aika hakea puutarhakirjat pöydälle ja alkaa suunnittelemaan kesän kuoputuksia. Nyt on vielä aikaa suunnitteluun, mutta kun lumi sulaa, alkaa tekemisen aika tai ainakin pitäisi.
Olen nautiskellut muutamasta uudesta puutarhakirjasta ja visioinut kevättä pihaan.
Pöydällä ovat Heidi Haapalahden ja Teija Tuiskun Kierrätyspuutarha , Johanna Vireahon ja Sari Tammikarin Onnellisen puutarhurin vuosi ja Mia Grönstrandin ja Katja Juurikon Puutarhassa kotini -kirjat.
Heidi Haapalahden ja Teija Tuiskun Kierrätyspuutarha – Turhan tavaran uusi elämä pihassa
Kierrätyspuutarhat ovat jo trendi maailmalla – ja nyt tulee ensimmäinen aiheeseen kattavasti paneutuva kotimainen opas. Kirja esittelee herkullisesti kuvitettuja kierrätysideoita pienistä ja helpoista töistä mittaviin projekteihin ja antaa selkeät ohjeet niiden toteuttamiseen. Kirpparien ja ullakkojen pikkuaarteet ja järeämpikin romu pääsevät uuteen käyttöön kaunistamaan pihaa ja edistämään kasvatusta. Kierrätysmateriaaleista syntyvät istutusastiat, kasvituet, polut ja patiot, aidat ja portit, muurit ja reunukset ja monenlaiset piharakennukset. Sadevesi otetaan hyötykäyttöön, ja myös erilaisia maa-aineksia kierrätetään ja hyödynnetään.
Ei taida olla mitään tavaraa, jota kirjan tekijät eivät osaisi hyödyntää puutarhassa. Toisen romu on toisen aarre, pätee tässä loistavasti. Vaikka olenkin modernin ystävä, juuri tälläinen sisustaminen antaa elämän näköistä fiilistä puutarhalle ja sopii niin moderniin kuin romanttiseenkin puutarhaan.
Paljon mukavia pikku ideoita.
Onnellisen puutarhurin vuosi – Johanna Vireaho ja Sari Tammikari
Puutarhuri kaipaa jo puutarhaansa, kun aurinko lämmittelee keväthankia. Sesonki alkakoon! Vuoden kierrossa on luvassa monta mukavaa puuhaa – ja tämä kirja antaa niihin kaikkiin selkeät, konkreettiset ohjeet ja paljon käytännön neuvoja. Puutarhan kunnostus, puiden ja pensaiden leikkaus, kylvötyöt, kasvien valitseminen ja hoitaminen, kukkaloisto, kukoistava keittiötarha, tuoksuvat yrtit, sadonkorjuu, tunnelmallinen talvi haaveineen tulevasta keväästä… Niin paljon aihetta onneen!
Onnellisen puutarhurin vuosi on jaoteltu vuodenaikojen mukaan. Jokaisen vuodenajan alta löytyvät puutarhassa tarvittavat toimenpiteet sekä valtava määrä tietoa kasveista ja niiden kasvusta.
Varhainen kevät
Puutarhuri kaipaa jo puutarhaansa, kun aurinko lämmittelee keväthankia. Ensimmäiseksi tartutaan oksasaksiiin ja suojataan havut. Pian kinokset katoavat ja sipulikukat työntyvät paljaasta maasta. Puutarhasesonki alkakoon!
Tällä hetkellä puutarhassa pitäisi suojata, leikata ja tietenkin kasvatella pikku taimia. Pitänee lähteä varastoon kaivelemaan huppuja tuijien päälle ja etsiä sakset kirsikkapuiden leikkaukseen.
Kirja on kuvitukseltaan kaunis ja rakenteeltaan selkeä. Sopiva aloittelevalle puutarhurille, mutta erinomainen muistinvirkistäjä myös jo puutarhassa häärineelle multasormelle. Inspiroivaa luettavaa ja tulee olemaan kovassa käytössä meillä!
Puutarhassa kotini – Mia Grönstrand ja Katja Juurikoski
12 uusmaalaista puutarhaa: yrityksiä ja erehdyksiä, onnentunteita ja palkitsevaa uurastusta. Puutarhojen omistajat eivät aina muista, mitä edellisenä vuonna tuli istutettua, ja joku on joskus vahingossa repinyt kasvit maasta seuraavana keväänä. Mutta mikään ei himmennä rakkaan harrastuksen antia. Lukija löytää samaistumisen kohteita ja uusia ideoita ja viihtyy rennossa seurassa muiden puutarhoista inspiroituen. Keväästä syksyyn etenevää kirjaa voi lukea myös vain runsaasta valokuvakuvituksesta nauttien.
Kirjan tarkoituksena on tarjota inspiraatiota, ideoita ja vinkkejä omaan puutarhaan ja sen kirja tekeekin. Kirja sai minut kaipaamaan pihaamme lisää kasveja ja puita. Kirjan puutarhat ovat kuin tarinoissa esiintyviä salaisia puutarhoja, joissa rakastetut tapaavat ruusujen katveessa. Omamme muistuttaa tällä hetkellä lähinnä jalkapallokenttää.
Kirjaan valitut puutarhat osallistuivat vuoden 2012 elokuussa Suomessa ensimmäistä kertaa järjestettyyn valtakunnalliseen Avoimet puutarhat –tapahtumaan.
Mukavaa palmusunnuntaita puutarhaunelmien keskeltä!