Tarkoituksenamme oli kierrellä ympäri Lefkaksen saarta ja tutustua eri paikkoihin, mutta koska hotellimme Porto Galini oli näin hurmaava ja hyvärantainen, olemme jämähtäneet rentoutumaan tänne. Ei turhia ajomatkoja minnekään vaan aamiaisen jälkeen muutama askel ja rannassa ollaan. Kaikki palvelut ovat lähellä ja ainakin vielä rannalla on hyvin rauhallista. Hotellin asukkaat saavat lainaksi myös kanootteja ja muita vesirurheiluvälineitä (ei mölyäviä vaihtoehtoja).
Lapset ovat keksineet täällä enemmän tekemistä kuin hiekkarannalla. Leipäkiviä etsitään ja se kaunein kivi on vieläkin löytämättä. Tämä on elegantti vaihtoehto hiekkarannalle. Täällä kuuluisi istahtaa rantatuoliin leveän lierihatun kanssa ja nauttia lasillinen roseviiniä lasten leikkiessä rannalla – ostin eilen lierihatun, joten ehkä voin toteuttaa tuon tänään. Niin ja sanoinko jo, että vesi on aivan kristallin kirkasta – minut voisi palkata Lefkaksen matkailumainontaan töihin, sen verran tulee noita ylisanoja tältä matkalta.
Uskon, että kuvat puhuvat puolestaan. Nämä kaikki ovat hotellimme rannasta.
Leppoisaa sunnuntaita!
Matkasta aiemmin kirjoitettua:
https://hellanjaviinilasinvalissa.fi/2013/05/loma-lefkaksen-saarella.html
https://hellanjaviinilasinvalissa.fi/2013/05/porto-galinin-maisemat.html
https://hellanjaviinilasinvalissa.fi/2013/05/rantaelamaa-lefkaksella.html
https://hellanjaviinilasinvalissa.fi/2013/05/kreikan-unohdetut-saaret.html
https://hellanjaviinilasinvalissa.fi/2013/05/lefkaksen-herkut-ja-turkoosia-unelmaa.html
4 comments
Oi, Lefkas on ihana! Oltiin siellä vajaa pari vuotta sitten viikko. Tykättiin kyllä hurjasti. Ihania kuvia teidän reissusta! 🙂
Jos kiinnostaa, niin tein reissun jälkeen joka päivästä oman postauksensa, ne löytyy täältä: http://www.onnistain.blogspot.fi/2011/08/kreikka-paiva-8.html
Kiitos, pitääpä kurkata myös sinun matkakertomuksesi. Mielellään tänne palaisi vaikka toisenkin kerran, paljon jäi näkemättä vaikka saari pieni onkin.
Ihanan näköistä!
Täällä kelpaisi kokkailla omalla merenrantaterassilla. Aina pitää olla haaveita vai mitä? Niin ja suuren suuret onnittelut sinulle 🙂