Tämä riisisalaatti paahdetulla paprikalla oli ensin päivällä ruokana sellaisenaan ja illalla paistoin kylkeen kanafileitä. Salaatti oli melkein parhaimmillaan haaleana, mutta maistui myös kylmänä illalla. En jaksanut lämmittää. Koska paprikaa ei löytynyt tarvittavaa määrää eikä kaikkia värejä, korvasin yhden paprikoista kesäkurpitsalla. Siivutin samaan tapaan kuin paprikat ja laitoin grillivastuksen alle muiden kanssa. Maissi antoi kivasti makeutta salaatille. Kaikin puolin hyvää!
Elokuu on kasvisten aikaa. Lihan käyttöä vähennetään ja kasvisten sekä hedelmien syöntiä lisätään. Tämä käy ihan automaattisesti, koska kotimaisten kasvisten tarjonta on huipussaan. Tänään juuri mietin, että mikä järki on syödä karkkia, kun makean himoon voi syödä litteitä valkoisia persikoita, jotka ovat niin herkullisia ja niin täynnä makua, ettei mikään keinotekoinen voi ikinä päästä edes lähelle. Puskissa voi käydä syömässä marjoja, omenat ovat kohta kypsiä ja luumuja tulee aivan järkyttävä määrä.


Riisisalaatti paahdetulla paprikalla
Ainekset
- 4,5 dl riisi kypsää kasvisliemessä keitettynä
- loraus oliiviöljyä
- 5 paprika erivärisiä
- 1/4 dl oliiviöljyä
- 1 kynsi valkosipuli
- ripaus merisuolaa
- 1/2 dl timjamia
- 1/4 dl rosmariinia
- 1/2 dl persiljaa
- 1 dl minttua
- 4 vartta kevätsipuli
- 1 tlk maissia
Kastike
- 1/4 dl oliiviöljy
- 2 rkl valkoviinietikka
- ripaus merisuolaa
- ripaus mustapippuria
Valmistusohje
- Keitä riisi kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan 1 kasvisliemikuution kanssa. Kun riisi on kypsää kaada ylimääräinen vesi pois, lorauta sekaan oliiviöljyä, sekoita ja jäähdytä. Lämmitä uuni 200-asteeseen tai grillivastus 175-astetta.
- Pese ja leikkaa paprikat isoiksi viipaleiksi ja nosta ne kulhoon. Lisää joukkoon oliiviöljy, murskattu valkosipuli ja suola. Sekoita käsin nostelemalla. Laita paprikat pellille leivinpaperin päälle uuniin paahtumaan. Paahda noin 10 minuuttia, kunnes paprikat ovat saaneet hieman väriä. Nosta jäähtymään.
- Hienonna yrtit, leikkaa kevätsipulin varret ohuiksi renkaiksi. Sekoita yrtit (jätä vähän koristeeksi), kevätsipuli ja valutettu maissi jäähtyneen riisin sekaan.
- Kun paprikat ovat haalenneet ja jos on aikaa, viilenneet jääkaapissa, sekoita 1/3 paprikoista riisin sekaan.
- Laita salaatti tarjoiluastiaan. Ripottele päälle loput paprikat ja koristeeksi yrttejä.
- Tee kastike: sekoita ainekset haarukalla tasaiseksi pienessä kulhossa. Kaada kastike salaatin joukkoon juuri ennen tarjoilua.
Vinkit
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass
2 comments
Kiitos reseptistä, kuulostaa herkulliselta!:) Paprikoista tulee ihanan maukkaita uunissa pehmetessään, ja satokauden kesäkurpitsa sopii varmasti joukkoon. Tätä täytyy kokeilla!:)
Tuli noista persikoista mieleen, että on tykätty laittaa nektariineja tm myös esimerkiksi feta-salaattiin, ihan täydellinen makean ja suolaisen combo! Koko resepti ja muita meidän arjen kavisruokalemppareita on blogissani:
https://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa/arkiruoka-kasvis-reseptit/
Mukavaa loppuviikkoa!
Ida Kotona kaupungissa -blogista
Ihanan iisi arkiruoka ja miten värikäs! Paprikaa löytyy, joten täällä aletaan paahtohommiin : )
Ihanaa uutta viikkoa!