Helteitä näköpiirissä ja testissä ihanat roséviinit, joita onneksi tulee näin kesäaikaan isompi valikoima Alkoon. Jotenkin roséviinin mieltää nautittavaksi lämpimillä kesäkeleillä, vaikka oikeastihan se sopii erittäin monen ruoan kanssa ja yhtä lailla talvi kuin kesäaikaankin. Valitettavasti talvella Alkon valikoima on hyvin vähäinen. Parhaimmillaan rosé menee sekä lihan että kalan kanssa eli kyseessä on hyvin monikäyttöinen viini, jonka kulutuksen soisi kasvavan, jotta Alkoonkin saataisiin entistäkin laajempi valikoima.
Kauniin heleät lohenpunaiset ja puolukanpunaiset rosét olivat sulassa sovussa mökillä, kun aloitimme testin. Suurin osa on Alkon valikoimassa olevia ja mukana oli myös muutamia laatikkoroséita.
![]() |
Kuvaustilanteessa torniin on lipsahtanut myös yksi punaviini, joka ei ollut mukana tässä testissä. |
Roseen perinteisessä valmistusmenetelmässä rypäleiden kuoret saavat
olla melko lyhyen ajan käyvässä mehussa, jolloin viiniin liukenee vain
osa kuorien väristä. Kuoret kaadetaan sen jälkeen pois.
Puristusajankohtaa säätelemällä viinistä saadaan enemmän tai vähemmän
värillistä. Euroopan Unionin alueella tuotetut roseet on valmistettu
tällä menetelmällä.
Toinen valmistustapa on saignée-tekniikka, jossa vaaleampi
mehu valutetaan punaviinin käymisastioista ja siitä tehdään sitten
roseeta. Tätä tapaa käytetään yhä White Zinfandel -viinin tuotannossa Kaliforniassa (missä siitä käytetään joskus nimitystä blush), mutta Euroopassa se on pitkälti korvattu pneumaattisella puristustekniikalla.
Kolmas tapa valmistaa roseen nimellä myytävää viiniä on sekoittamalla
puna- ja valkoviiniä. Tätä tapaa pidetään yleisesti tavoista
huonoimpana, mutta sitä saa käyttää Yhdysvalloissa ja Australiassa. (Wikipedia)
Testin parhaaksi roséviiniksi valikoitui chileläinen Santa Digna Rosé, mutta tiukasti Santa Dignan perässä tuli d:vine Pinot Noir Rosé 2015. Erityisesti kolmen kärjessä olevat viinit olivat hyvin erilaisia toisistaan ja kaikki omassa luokassaan upeita eli kannattaa kokeilla vaikka kaikkia ja etsiä oma lemppari, jos sellaista ei vielä ole löytynyt. Rosé on parhaimmillaan hyvin jäähdytettynä.
1. Torres Santa Digna Cabernet Sauvignon Rosé 2015 9,99€
Cabernet Sauvignon 100% Chile
Torresin Santa Dignassa ei ole hempeää kesäfiilistä, mutta maullaan se onnistui kuitenkin nappaamaan ykkössijan tastingissa. Mansikantuoksuinen ja puolukanpunainen kesäherkku on maultaan kuiva, herukkainen, tasapainoinen, aromikas ja keyvesti yrttinen. Erinomainen ruokaviini, mutta maistuu myös sellaisenaan.
2.d:vine Pinot Noir Rosé 2015 5,99€ (0,375l pikku pullo)
100% Pinot Noir Saksa
Aivan Santa Dignan tuntumassa oli saksalainen puolikuiva, hapokas, sitruksinen monikäyttöinen ruokaviini. D:vine käy maustetummallekin ruoalle, grillatulle lohelle ja vaalealle lihalle, kannattaa kokeilla jälkiruokien kaveriksi ja ihan sellaisenaan.
3. Chateau De Léoube Rosé 2015 (tilausvalikoima) 23,60€
Grenache, Cinsault, Mourvedre, Syrah Ranska
Nyt päästiin perinteiseen Provencen rosén värmaailmaan. Kauniin lohenpunainen ranskalainen tarjoaa luonnetta ja pehmeyttä samassa pullossa. Omenainen ja jopa trooppinen tuoksu sekä kuiva, tasapainoinen, hedelmäinen ja jopa hieman kermainen maku tekevät viinistä laadukkaan seurustelu- ja ruokaviinin.
4. MJ Janeil Rosé 2015 9,49€
100% Syrah Ranska
Nyt palasimme hyvien perusroséiden makuun, joka sopii kevyiden kesäruokien kaveriksi tai kuumaan kesäpäivän keventäjäksi. Hieman savuinen, mausteinen ja kukkainen tuoksu. Maku on kuiva, pehmeä, raikas, sitruksinen ja kepeän karpaloinen.
5. Barton & Guestier 9,99€
50 % Grenache, 35% Cinsault, 15% Syrah Ranska
Marjainen ja lämmin mausteinen tuoksu. Kuiva, hennon marjainen, hennon yrttinen, sitruksinen ja omenainen. Oivallinen ruokaviini valkoisella kalalle ja lihalle.
![]() |
Kuvaustilanteessa torniin on lipsahtanut myös yksi punaviini, joka ei ollut mukana tässä testissä. |
Rosélaatikkoviinien voittaja oli
1. Les Fumées Blanches Rosé 2015 34,90€ (laatikkoviini 3l)
50% Merlot , 50% Cabernet Sauvignon
Todellinen kesärosé isommallekin porukalle. Kuiva, tasapainoinen, punaherukkaa ja vadelmaa, hennosti sitrusta. Seurusteluun sekä salaattien, vaalean lihan sekä vaalean kalan kanssa.
Ihanan lämmintä viikonloppua hellan ja viinilasin välistä!
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass
4 comments
Hyvä valnta ykköseksi 🙂 Mökkikassiin tuli nimittäin tänään valituksi juuri tuo voittanut Torresin Rose. Mielenkiinnolla odotan…
Hyvä mökkikassin sisältö 🙂 Toivottavsti maistui!
Barton & Guestier on ollut viime kesästä asti ehdottomasti oma suosikki-rose: hennon kevyt, mutta jotenkin kesäinen, jossa hinta-laatu -suhde on kyllä kohdillaan. Kuten sanoit, sopii hyvin vaalean kalan kanssa, mutta myös ihan vain kesäiseen nautiskeluun jäähdytettynä. Roseita on tullut kokeiltua muutamia, mutta harmiksi joissakin on sellainen "kotiviinimäinen" hapan maku, josta en pidä. Siksi on ollut ilo löytää omaan suuhun sopiva B & G. Kiitos tuosta laatikkoviini-vinkistä (voittajasta), tuota pitää kokeilla seuraavaksi isommalla porukalla.
Les Fumees oli mielestäni hinta-laatu suhteelta tosi hyvä, joten ehdottomasti kokeiluun. Olisiko tuo "kotiviinimäinen" maku sitä, kun viinissä on liiaksi puolukkaa ja karpaloa maussa mukana? Aika usein viini menee silloin paremmin ruoan kanssa kuin sellaisenaan, mutta osa ei edes niin 🙂