Savulohipasta on yksi lempparipastoistani. Tämän vuoksi kalaa savustettaessa kotona, sitä pitää tehdään aina vähän ylimääräistä. Ekstrasta tehdään joko keittoa tai pastaa. Tällä kertaa savukala ostettiin kuitenkin torilta ja file meni kokonaisuudessaan tähän.
Tämä savulohipasta resepti sai inspiraationsa Helsingin Sanomien ruokaosiosta ja toteutin sen pienillä muutoksilla.

Reseptin nerokkuus on hävikin minimoinnissa. Kun savulohesta poistetaan ruodot ja nahka, ne laitetaan kattilaan, johon lisätään vesi ja tästä keitellään 10 minuutissa liemi pastakastikkeelle. Eikö olekin nerokasta, tämä ei ole käynyt edes mielessäni, joten tästä suuret kiitokset Helsingin Sanomien ruokapuolelle. Lähiaikoina olen toki keitellyt liemiä raaoista kalanperkeistä ja kaupan grillikanan luista ja nahasta ja tietysti luulientä peuran putkiluista. Liemihulluus on silkkaa säästöä ja antaa erinomaisia makuja ruoalle.
Tämä on myös erittäin viiniystävällinen ruoka, joten juhlapöytään sopii kattaa myös viinilasit ja kaataa siihen hyvää Riesling rypäleestä tehtyä viiniä ja laita samalla musiikkia. Kaikille aisteille jotakin hyvää!
Katso myös:
Kalan savustus kotona – ohjeet
Äyriäispasta
Kalakeitto savulohesta 5 minuutissa
Mirin glaseerattu lohi

Savulohipasta
Ainekset
- 400 g savukala
- 4 dl vettä
- 1 sipuli
- 1 pieni purjo
- 1 rkl öljy
- 3 dl kalalientä keitetään itse savulohen nahasta
- 1 rkl kalafondi
- 2 dl kerma
- 2 rkl tomaattipure
- 2 rkl tilli tuore
- 1/2 sitruuna mehu
- pastaa gluteenittomista paras on Rummo
- parmesan
Valmistusohje
Liemi
- Ota savulohesta ruodot ja nahka ja laita ne kattilaan.
- Lisää vesi ja keitä miedolla lämmöllä n. 10 min.
- Siivilöi liemi talteen
Pastakastike
- Hienonna sipuli ja purjo ja kuullota öljyssä kattilassa.
- Lisää keitinliemi, kalafondi ja tomaattipure. Nosta savulohi paloiteltuna liemeen ja hauduta n. 5 min.
- Lisää kerma ja hienonnettu tilli, kuuumenna kiehuvaksi.
- Lisää puolikkaan sitruunan mehu ja sekoita.
- Tarkasta maku ja tarjo pastan kera.