Villa Krauman keittiöön, ruokahuoneeseen ja olohuoneeseen valikoituivat kotimaiset Lumeon screen-kaihtimet. Lähes koko seinä meren suuntaan on ikkunaa etelään eli aurinko paistaa koko päivän suoraan sisään. Meille kaihtimien ensisijainen funktio ei ollut näkösuoja vaan suoja lämpöä ja aurinkoa vastaan. Tiesimme, että verhoja joudutaan pitämään tästä syystä alhaalla, joten halusimme screen-kaihtimet, joiden läpi näkee ulos. Alla olevassa kuvassa kaihtimet ovat alhaalla eli näin hyvin kaihtimen läpi näkee.

Sähköistetyt screen-rullakaihtimet
Keittiö, olohuone ja ruokahuone ovat meillä yhtä isoa tilaa eli yhteinäisyyden vuoksi valitsimme saman laadukkaan kankaan, jolla oli myös hyvä lämmön eristävyysarvo ja hyvä UV-suoja. Vaihtoehtoja on aivan valtava määrä niin väreinä kuin laatuinakin, riippuen mikä on verhojen pääfunktio. Verhojen väriksi valitsimme mustan, josta näkee parhaiten läpi ja koska musta taitaa olla muutenkin hallitseva väri. Verhot otettiin sähköistettynä, koska leveys on suurimmillaan 3 metriä. Vain liukuoven kohtaan valitsimme kaksi erillistä verhoa, jotta ovi voi olla käytössä vaikka viereisen ikkunan verho onkin alhaalla. Liukuovessa verho toimii myös mainiosti itikkaverhona kun ovi on auki ja verho alhaalla. Ihan vaan tällainen oma huomio.
Screen-kaihtimet ovat eleettömän tyylikkäät ja kun verhot on upotettu kattoon (tästä kirjoitettu aikaisemmin, linkki), ne eivät ole näkyvissä ollenkaan kun näin halutaan. Kesäkuukausien aikana jouduimme pitämään kaihtimia paljon alhaalla ja lämpö nousi ilmalämpöpumpusta huolimatta. Lumeolta suositeltiin meille ensisijaisesti ulos asennettavia kaihtimia, jotka olisivat blokanneet lämmön tulon sisään, mutta ulkonäöllisistä syistä päädyimme kuitenkin ottamaan kaihtimet sisätiloihin ja olemme olleet niihin todella tyytyväisiä, vaikka sisällä vähän lämpeneekin kesällä. Lämpötila ero on kuitenkin todella iso. Sen huomaa kun olemme muutaman kerran unohtaneet kaihtimet ylös aurinkoisena iltapäivänä.
Tässä muutamia kuvia, joista pääsee hyvin käsitykseen miten screen-kaihdin käyttäytyy. Auringonlasku tulee verhojenkin läpi valoa tuomaan sisälle.



Kaukosäätimellä toimivat screen-kaihtimet
Kaihtimiin sai valita joko Lumeolta kaukosäätimet tai ne olisi voinut yhdistää kodin älyjärjestelmään. Me päädyimme Lumeon kaukosäätimiin. Yhdellä säätimellä voidaan ohjata 4 verhoa, joko erikseen tai yhtäaikaisesti. Säädöt saa tallennettua eli mikä on ylin ja alin asento, johon verhot pysähtyvät.
Screen-kaihtimet olivat meille aivan oikea valinta ja ne ovat osoittautuneet käytössä hyvin toimiviksi. Lisäksi verhot ovat todella tyylikkäät kaikessa eleettömyydessään ja pystyyhän kankailla halutessaan tekemään vaikka millaisia WOW-efektejä screen-kaihtimiin. Minä olin hyvin klassisen ja eleettömän kannattaja tässä koko projektissa. Alkuun pidin sähköistystä ylimääräisenä menoeränä, mutta se on osoittautunut arvoisekseen, varsinkin kun verhot ovat näin kookkaat.
Seuraavaksi kirjoittelenkin teille kaikista muista verhoista.
Tuotteista saatu alennusta