Meillä on ollut monta vuotta vakio sienirisottoresepti, joka on ollut pettämätön. Siihen on laitettu niitä sieniä mitä pakastimesta on löytynyt, parhaimmillaan tatteja. Jokainen syksy ei ole ollut yhtä antava tattien suhteen, joten välillä risotto on syntynyt pelkillä suppiksilla, mutta edelleen aivan jumalaisen hyvänä. Reseptiin käyvät tuoreet, kuivatut ja pakastetut sienet. Tämä vie kielen mennessään. Nyt kun sitä tässä oikein hehkutan, niin on varmasti pakko alkaa tekemään sitä illaksi pihvin seuraksi.
Koska olen jakanut tuon edellisen reseptin teille jo moneen kertaan, niin välillä piti kokeilla jotakin muutakin ja sen lisäksi halusin joukkoon chorizoa. Samalla kokeilin välillä valkoviinipohjaista risottoa. Tämä oli Viinipäiväntasauksen menussa. Oikein hyvältä maistui ja chorizo oli mukava lisä. Tämä menisi aivan tällaisenaan, mutta sopii myös pihvin kylkeen erinomaisesti. Vaihtelen risottoon laitettavien sienien määrää vähän oman mielen ja pakastimen sienitilanteen mukaan. Tällaisena syksynä sieniä voi laittaa runsaamminkin kun ei tarvi kitsastella, mutta huonona sienivuotena niitä varjellaan kuin kalleinta aarretta.
Sieni-chorizorisotto
Ainekset
- 2 salottisipulia hienonnettuna
- 2 valkosipulinkynttä
- voita
- oliiviöljyä
- 300 g risottoriisiä
- 1 dl kuivaa valkoviiniä
- n. 8 dl kanalientä
- 200 g chorizoa pieninä paloina
- n. 300 g sienet pakasteesta tatteja, suppilovahveroita, kanttarelleja…
- timjamia tuoretta
- n. 1 dl parmesania
- 2 rkl voita
- suolaa
- pippuria
Valmistusohje
- Kuullota sipulit öljy-voiseoksessa, älä anna sipuleiden saada väriä.
- Lisää riisi ja sekoittele hetki. Kaada viini sekaan ja anna kiehua kevyesti muutama minuutti. Lisää sekaan kuuma kanaliemi kauhallinen kerrallaan, niin että liemi ehtii imeytyä riisiin joka kauhallisen jälkeen ennen uuden lisäämistä.
- Kun viimeinen kauhallinen on lisätty ja risotto on sopivan tahmeaa, lisää pakasteesta otetut sienet joukkoon. Sekoita nostellen tasaiseksi ja lisää chorizo. Anna lämmetä vielä hetki.
- Lisää lopuksi tuoreen timjamin lehtiä, parmesania ja muutama lusikallinen voita. Sekoita varovasti. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.