Olen niin ihastunut Mimi Thorissonin keittokirjoihin. Kun totta puhutaan olen kateudesta vihreä. Miten seitsemän lapsen äiti voi näyttää tuollaiselta? Lisäksi hän asustelee täydellisen rustiikisessa linnassa Medocin alueella ja kokkaa jumalaista ranskalaista ruokaa, kun täydellinen valokuvaaja aviomies kuvaa kaiken. Niin ja sanoinko, että hän oli Voguen kannessa. Kuvassa hän imetti nuorintaan sängyssä. Tiedän, tämä oli jo todella liikaa! Sitten vielä oma tv show ja pikku ravintola ja majatalo linnassa. Hengästyn!
Eihän tuollaisesta voi edes olla kateellinen. Upea nainen ja mitkä saavutukset – aivan mahtavaa!
Testissä ensimmäinen resepti ja toivon sen olevan keskinkertainen (no en oikeasti, mutta ehkä salaa vähän). No ei todellakaan. Kana oli mehukas ja täyte teki tehtävänsä. Perunat ympärillä juuri sopivan rapsakoita ja marinadista valunut liemi toimii kastikkeena. Ihanan ranskalainen!
Testaan vielä pari reseptiä ennenkuin kerron kirjoista lisää. Tänä viikonloppuna keittiömme muuttuu ranskalaiseksi linnakeittiöksi. Korkeakiiltoiset kaapit muuttuvat kuvitelmissani rustiikkiseksi tammeksi ja keittiön takka (kiertoilmauuni) lämmittää ja valaisee ihanasti, kun kokkailen toinen toistaan upeampia ranskalaisia ruokia. Kynttilänvalossa voi antaa kuvitelmien lentää. Ehkä kestän kahden Pikku Murun tuittuilut paremmin kuin yleensä kun ajattelen Mimiä ja seitsemää lasta.
Upeaa perjantaita kaikille!


Sinappikuorrutettu kokonainen uunibroileri
Ainekset
- 120 g dijonsinappia
- 60 ml ranskankermaa
- 4 rkl voita huoneenlämpöistä
- 1/2 sitruunanmehu
- 2 valkosipulin kynttä murskattuna
- 1/4 tl muskottipähkinää jauhettua
- 2 x n. 1 kg broileri
- merisuolaa
- mustapippuria
- oliiviöljyä
- perunoita Pieniä
Valmistusohje
- Yhdistä sinappi, smetana, voi, sitruuna, valkosipuli ja muskottipähkinä ja sekoita kunnes seos on tasainen. Huuhtele broileri sisältä ja ulkoa. Hiero sinappiseos broilerin sisälle, nahan alle ja pintaan, suolaa ja pippuroi. Laita kulhoon kannen tai kelmun alle ja anna marinoitua vähintään 2 tuntia tai yön yli jääkaapissa.
- Lämmitä uuni 180C asteeseen. Puolita kuoritut perunat ja laita kattilaan, peitä kylmällä vedellä, lisää suola ja kiehauta keskilämmöllä. Vähennä lämpöä ja anna kiehua vielä 10 minuuttia, kunnes perunat ovat hieman kypsyneet. Valuta perunat.
- Laita broilerit vuokaan. Laita perunat broilerien ympärille. Pirskottele oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria perunoiden ja broilerien päälle. Paista uunissa kunnes broilerit ovat kullankeltaisia ja kypsiä (kun tikulla pistettäessä neste on kirkasta). Jos broilerit tummuvat liikaa, peitä foliolla.
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass
14 comments
Jaan niin täysin tuon kateutesi Mimi Thorissonia kohtaan! Ruoka näyttää aina ylimaallisen houkuttelevalta, tunnelma on raukean tyytyväinen eikä kukaan ajattele jälkitöitä. Mimi on myös ylimaallisen kaunis, samoin lapset ja koirat. Huokailen onnesta upeitten valokuvien liukuessa hengästyttävään tahtiin silmieni edessä.
Jos näkisin jossakin keittokirjan, ostaisin kyllä ja kokeilisin ohjeita. Blogia en enää seuraa. En kestä.
Voi apua, odotas kun näet ne keittokirjat. Sanotaanko vaikka näin – tilanne ei tule helpottamaan 🙂 Ihania reseptejä ja kuvia täynnä.
Ihanaa viikonloppua murunen. Muista, että maailma on pullollaan ihmisiä, jotka kadehtivat sinun onnellista perhettäsi, taitojasi kameran takana sekä keittiössä – puhumattakaan sun supermalliulkomuodosta <3
Voi Ariela sun kanssasi <3
Ai onneksi mä en oo tutustunut koko naiseen! Sä riität mun Mimiksi ;D!
Juu ei edes kannata tai vilkaise ihan vähän. Hän on inspiroiva – katsos kun minulta puuttuu se linna ja luojalle kiitos myös ne loput lapset 😉
Kiitos tästä itsensä kidutusvinkistä! No ei, oikeasti vaikutti todella mielenkiintoiselta persoonalta ja kirjalta. Muhun vetoaa myös kyllä rustiikkinen ranskalainen maalaiskeittiö 🙂
Rustiikkinen – hyvä, ranskalainen – hyvä, maalaiskeittiö – hyvä ja kaikki yhdessä erinomaista. Pakko päästä Ranskaan syömään 🙂
En ole koskaan kokannut kokonaista broileria, mutta tää kyllä vaikuttaa kovin herkulliselta!
Ota Minni ehdottomasti kokeiluun. Kokonainen broisku on suorastaan mehevää verrattuna rintafileisiin.
Apua, mikä täydellisyyden kuvake 😀 Upea ja visuaalisen kaunis blogi, mutta niin on tekemäsi broitsukin! Pisteet Hellan ja viinilasin välissä pitäjälle.
No eikö olekin! Mutta kaunis kiitos kotiin vedetyistä pisteistä – eihän meillä ole kuvaavaa miestä 😉
Mimi on aivan käsittämättömän upea ja tunnelma blogissa on ihan todella ainutlaatuinen. Onneksi tiedän, että kukaan ei ole täydellinen ja kaikilla on elämässä myös haasteita 😀 Eihän tuota muuten voisi seurata.
Broileri vaikuttaa todella herkulta!
Tottahan tuo on, mutta hän saa kaiken näyttämään niin täydelliseltä ja kauniilta. Oikeasti sellaista on upea seurata, onhan sekin saavutus kaiken muun lisäksi 🙂