Arkistojen syövereistä löytää jo valmiiksi kirjoitettuja postauksia, jotka ovat unohtuneet julkaista, kuten tällekin oli käynyt.
Solo Sokos Hotel Torni on Helsingissä sijaitseva vuonna 1931 avattu maineikas, historiallinen hotelli. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehtitoimisto Jung & Jung.
Sodan jälkeen Tornin keittiö kukoisti ja uusia kokeiluja tehtiin. 1960-luvulla kehitys alkoi kuitenkin hidastua ja talo rapistua. Vuonna 1972 Torni vuokrattiin Helsingin Osuuskaupalle. Rakennusta on remontoitu pariinkin otteeseen, viimeisin uudistus valmistui 2006. Hotellia uudistettaessa sen historia, alkuperäinen tyyli ja asema edelläkävijänä on aina pidetty etusijalla.
Hotelli on 69,5 metriä korkea ja 13-kerroksinen Torni oli kirkontorneja lukuun ottamatta Suomen korkein rakennus, kunnes Fortumin pääkonttori valmistui.
Viime syksynä Helsingissä käydessämme, yövyimme Ison Murun kanssa pitkästä aikaa Hotelli Tornissa. Olimme varanneet hotellin sillä periaatteella, että ehdimme myöhäisen saapumisemme vuoksi juosta 2 minuutissa Boulevard Socialissa alkavaan Zuccardi tastingiin. Tämä toteutui ja oikeasti jouduimme juoksemaan, aikataulutus ei aina pelaa.
Torni on aikoinaan ollut yksi suosikkihotelleistani, mutta olin unohtanut sen 15 vuodeksi, mikä oli aivan turhaa. Hotelli on edelleen viehättävä ja palveleva. Erittäin isonana asiana pidän nykyään sitä, että hotelli ei sijaitse meluisimmalla alueella. Vaikka minulla onkin hyvät unenlahjat, olen tottunut yön hiljaisuuteen. Tornissa tämä onnistui.
Vastaanotossa sai valita ruudulta haluaako art deco vai jugend-huoneen ja vaikka klassisen ystävä olenkin, niin Tornissa päädyin jugend-huoneeseen. Ensi kerralla haluan kokeilla art deco -huonetta. Suuri osa huoneista on yksilöllisiä eli vaihtoehtoja löytyy. Huoneemme sijaitsi vuonna 1903 valmistuneessa kansallisromanttisessa Kyllikki-siivessä. Huoneissa oli suuri huonekorkeus ja ne oli entisöity alkuperäiseen tyyliinsä. Huone oli siisti, tunnelmallinen ja Tornin henki oli läsnä täällä vanhassa siivessä.
Näkymät huoneestamme
Aamiainen oli perushyvä, ei mitään ylimääräistä ekstraa, mutta mitään ei myöskään puuttunut. Miljöö oli rauhallinen ja viihtyisä.
Illalla illalliselta tullessamme oli pakko vielä poiketa hotellin 14 kerroksen Ateljee Baarissa ihailemassa näkymiä yli Helsingin. Tornissa ei voi olla yötä käymättä täällä.
Kaiken kaikkiaan erittäin miellyttävä yöpyminen.
Hotellin palvelu ****
Aamiainen ***+
Huoneet ***+
Muuta huomioitua:
– Voit valita huoneen tyylisuunnan joko jugend tai art deco
– Parkkialue läheisessä kauppakeskuksessa
– Upea Ateljee Bar 14 kerroksessa, näköalat yli kaupungin
————————————————
Sokos Hotel Torni, Helsinki, Finland
Hotel Service ****
Breakfast ***+
Rooms ***+
Notice:
– You can choose either jugend or art deco room
– The Forum parking garage nearby
– Ateljee Bar at the 14th floor with a amazing view over Helsinki