Deliciously Ellan superfoodleipä on täynnä hyviä siemeniä, mantelia ja yrttejä eikä mitään ylimääräistä. Täydellinen leipä!
Tämä viikko on totuteltu ruokaan, mutta mehuista en ole pystynyt/halunnut luopua. Joka aamu linko käynnistyy pariin otteeseen ja aamiainen onkin korvattu edelleen mehulla. Niin siis tekee miehenikin edelleen, en käske, en pakota, vaan ihan omasta tahdosta.
Aika paljon olemme tehneet kasvisruokaa, johon on voitu ottaa kylkeen kalaa. Leivän päälle on laitettu avokadoa ja tomaattia korianterilla höystettynä. Tämä oli herkkuleipäni koostumus jo ennen kuuria, mutta näyttää vahvistuneen entisestään.
Olen myös tehnyt ihanan kirjalöydön. Ella Woodward pitää blogia Deliciously Ella ja hän on kirjoittanut samannimisen kirjan. Tarina blogin takana onkin aivan oma juttunsa. Ella oli kuvankaunis mallityttö, jonka maailman muutti harvinainen sairaus. Hän lähti etsimään helpotusta ravintonpuolelta ja tällä tiellä hän on edelleenkin. Sairaus on kurissa ja lääkitys on jätetty pois. Tällä hetkellä häneltä on tulossa kolmas kirja ja hän on kysytty luennoitsija.
Tarina, jonka toivoisi inspiroivan monia eri sairauksista kärsiviä. Edelleen suurin osa lääkäreistä on sitä mieltä, että ravinnolla ei ole merkitystä sairausten paranemisprosessiin. Olen itsekin esimerkki siitä, että todellakin on. Tämä ei tietenkään päde kaikkiin sairauksiin, mutta moneen kuitenkin.
Paranemisprosessi vaatii luonteenlujuutta ja valtavan määrän tahtoa sekä välillä aika tiukankin ruokavalion, josta voi lähteä selvittelemään mikä sopii ja mikä ei. Minä olen käynyt tämän polun, kun kotona on ollut 2-vuotias ja juuri synnäriltä tullut vauvani. Olen ollut toipilaana raskauden aikaisesta diabeteksestä ja raskauden aikana todetusta suolistosairaudesta sekä synnytyksestä. Jos selvisin tuossa rumbassa ja olotilassa eliminaatioruokavaliosta ja paastokuurista, niin luulen että melkein kuka vaan pystyy siihen. Olin todella heikossa kunnossa.
Tuosta lähtökohdasta olen rakentanut ruokavalioni uudelleen ja kun olen pysytellyt suurin piirtein kaidalla tiellä ei suolistotauti ole muistuttanut olemassaolostaan, kuin muutaman kerran. Lääkkeitä en ole käyttänyt 9 vuoteen.
Takaisin kirjaan. Ella on vegaani eli kirja on kasvisruokakirja ilman gluteenia ja valkoista sokeria. Tähän mennessä olen tehnyt muutaman reseptin ja molemmat ovat olleet äärimmäisen hyviä. Mielestäni lähes kaikki reseptit inspiroivat kokeilemaan. Tästä kirjasta löysin myös tamarisoijan, joka on soijakastiketta vastaava japanilainen gluteeniton versio, joka on tehty luonnollisen käymisen kautta. Tämä on korvannut tavallisen soijan meillä jo useamman kuukauden ajan. Odottelen innolla, että Ellan toinenkin kirja käännettäisiin suomeksi. En millään jaksaisi aloittaa cuppien muuntoja, joten jään toiveikkaana odottamaan.
Tässä kuitenkin Ellan ihana leipä, jonka päälle olen laittanut avokadoa, tomaattia ja korianteria sekä pienen ripauksen suolaa.
Superfoodleipä
Ainekset
- 200 g manteleita
- 260 g kurpitsansiemeniä
- 90 g auringonkukansiemeniä
- 200 g täysjyväriisijauhoa
- 6 dl vettä
- 3 rkl psylliumia
- 3 rkl kuivattuja yrttejä esim. Provencen yrttiseos
- 2 rkl chia-siemeniä
- suolaa ja pippuria
Valmistusohje
- Hienonna mantelit ja 170g kurpitsansiemenistä jauheeksi monitoimikoneessa.
- Sekoita kaikki kuivat ainekset tasaiseksi seokseksi kulhossa ja lisää joukkoon 6 desiä kylmää vettä.
- Sekoita. Anna taikinan seistä huoneenlämmössä noin tunti. Tässä ajassa vesi imeytyy taikinaan ja taikinasta muodostuu paksua.
- Kun taikina on valmis, levitä se leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan tai muotoile käsin leivinpaperille 5-7cm korkea leipä ja paista 200-asteisessa (kiertoilma 180-astetta) uunissa noin 45 minuuttia.
- Kunnes sen pinta on kullanruskea ja siihen työnnettyyn tikkuun ei tartu taikinaa.
27 comments
Ella on kyllä aika mahtava inspiraation lähde. Seuraan Ellaa ja kokkailuja lähinnä Youtubessa. Tämä leipä testataan täällä meillä varmasti!
Niin samaa mieltä. Pitääpä laittaa seurantaan myös Tuben puolella, kiitos vinkistä 🙂
Mullakin on lähipiirissä ihminen, joka on parantunut kroonisesta kivuista ruokavaliomuutoksilla (+ muilla elämänmuutoksilla). Epäilemättä on olemassa vielä paljon asioita mitä ihmisen fysiologiasta ei ihan täysin ymmärretä.
Länsimaissa taidetaan keskittyä enemmän sairauksien hoitoon, kuin niiden ennaltaehkäisyyn ja varmaan juuri siitä syystä ravinto jää usein toisarvoiseksi. Harmi, paljon on vielä töitä sillä saralla.
Katosikohan kommenttini bittiavaruuteen? joka tapauksessa kävin huikkaamassa että minä myös seurailen Ellaa, lähinnä Instagramissa. Ja tuo avokado-tomaatti-koriaterileipä kuulostaa herkulliselta 🙂
Onneksi ainakin tämä jäi blogin puolelle 🙂 Ella rulettaa, tosi moni ystävistänikin on kertonut seuraavansa Ellan oppeja.
Teen usein avokadoleipiä, joskus tomaatillakin höystettynä, mutta korianteria en ole koskaan älynnyt laittaa, vaikka tykkään siitä hurjasti. Kiitti vinkistä 🙂
Mitä mitä, onneksi selvisi tässä vaiheessa elämää. Valkosipuli, chili, korianteri ja inkivääri. Neljä kovaa, joiden avulla ruoka kuin ruoka muuttuu hyväksi 😉
Ellan ja monen muun tarinat ruokavaliolla paranemisesta on upeita, ihan mielettömän hienoja juttuja. Samanmoinen tarinahan me kuultiin silloin yhdessä myös Tukholmassa.
On totta, että lääketiede on vasta matkalla kohti "ruokavaliohoitoa" joissain sairauksissa, mutta toisaalta kyllähän ohjausta tehdään nykyisinkin tosi paljon, jos ajatellaan ylipainoa, verenpainetautia tai muita elintasosairauksia. Ja onneksi itse voi hoitaa itseä sopivala ruokavaliolla, vaikka lääkärit ei aina ymmärtäisikään (tai voisi, ovat usein aika hankalassa välmässä) siihen ohjata.
Muistan myös miten se juomamme shotti avasi silmät, jestas mikä inkiväärishotti!
Totta, että ohjausta tehdään, mutta valitettavasti se perustuu useimmiten virallisiin ravitsemussuosituksiin ja niillä ei krooniset sairaudet parane. Onneksi nykyään aika moni on ymmärtänyt mainitsemasi, että oikea tie on etsittävä ja se vaatii välillä pitkänkin tutkimusmatkan, mutta loppu on palkitseva 🙂
Oon yrittänyt vähentää gluteiinia viime aikoina, joten kiva löytää uusia ideoita!
Usein kaupan gluteenittomat vaihtoehdot ovat täynnä lisäaineita eli kotona leipominen on todella hyvä vaihtoehto.
Olen ihan tosissani miettinyt pientä ruokavalion korjausta, laitan reseptin korvan taakse.
Vaikka et korjaisikaan, niin tätä kannattaa kokeilla. On terveellinen ja tosi hyvä!
Ellan IG on mulla myös seurannassa, mutten tiennytkään hänen tarinansa taustoja! Uskon kovasti minäkin siihen, että ruokavaliolla tehdään suuria terveyden ja hyvinvoinnin osalla. Samoin tosin uskon myös että viinipäiväntasauksen kaltaiset päivät tekevät hyvinvoinnille ihmeitä! … ainakin hetkeksi, mikä on joskus ihan sen seuraavan päivän olojen arvoista.
Viinipäiväntasaus mainittu, ihanaa enää kaksi viikkoa siihen. Tasapaino kaikessa on se juttu. Ilman viiniä meillä ei eletä, mutta ei myöskään enää ilman mehuja. Pitääpä aloittaa tasauksen menun suunnittelu 🙂
Kiinnostava tarina ja herkullisen näköinen leipä! Ja avocado leivän päällä on vaan niin herkkua!
Chilen reissun aikana tajusin miten paljon rakastan avokadoja. Siellä niistä tehdään vaikka mitä ja niitä syödään paljon. Nam!
Pitää varmaan tutustua Ellaan. kiitos vinkistä!
Ehdottomasti kannattaa, ihania reseptejä.
En ole pitkään aikaan tehnyt leipää kotona. Pitäisi ryhdistäytyä. Tämä resepti vaikuttaa oikein ihanalta.
Ja ihan järjettömän simppeliltäkin vielä 🙂
Herkullisen näköinen leipä!!
Näyttääpä leipä ihanalta!
-Heidi
http://tiskivuorenemanta.blogspot.fi/
on muuten todella toimivan näköinen leipä – rakennekin vaikuttaisi olevan juuri kohdillaan <3
Vitsit kun pitäisi leipoakin enemmän leipää kotona!
Meillä leivotaan ahkerasti leipää, mutta ehkä voisi maalaisleivän sijaan tehdä joku kerta tällaista vähän terveellisempää leipää 🙂