SuperJuice Me -mehustusprojektin 3. viikko on jo hyvässä vauhdissa, mutta miten toinen viikko meni? Toinen viikko oli helpotus. Ensimmäisen viikon päänsärkyjen jälkeen homma tuntui lastenleikiltä. Mehujen tekemiseen alkoi löytyä rutiinia.

Kaikki ekan viikon aikana ruokaa koskeneet ajatukset katosivat entistäkin enemmän. Ei mielitekoja, eikä edelleenkään nälkä. Koko viikon aikana pari kertaa tuntui siltä, että olisi voinut syödä/juoda jotakin lisää ja silloinkin seuraavan mehun aika oli lähellä. Mehujen makumaailma on vaihtelevaa, mutta siitäkin huolimatta toisen viikon lopulla mehut alkavat vähän tökkimään makumaailmaltaan. Mitä kylmempänä juoman juo, sitä paremmalta se maistuu. Olemme lisänneet jäitä blenderiin, jotta saamme juomista sopivan viileitä.
Kakkosviikon valmennusvideossa Jason Vale pyysi jättämään puntarilla käymisen, koska paino vaihtelee ylösalas kuurin aikana. Mieheni paino on pudonnut todella paljon ja verenpaine pysynyt alhaalla. Minunkin painoni on pudonnut jonkin verran, kilpirauhasesta huolimatta. Suolistoni on tervehtynyt ja ihon kunto paranee entisestään. Selkeästi on kuitenkin huomattavissa, että minun painoni putoaa huomattavasti hitaammin eli saattaa olla, että painon putoaminen jumittuu. Siinäkin suhteessa on mukava, kun on vertailukohta vieressä. Joka tapauksessa kroppa puhdistuu varmasti.
Silmäpussit ovat kadonneet, ihan oikeasti ovat. Suolan puuttumisella on varmaan iso merkitys asiaan. Sen puuttumisella on myös merkitystä jalkakramppiin, joka tuli elämäni ensimmäistä kertaa jalkapohjaan. Olen käyttänyt suun kautta otettavan magnesiumin sijaan magnesiumsuihketta, koska olen jättänyt kaikki vitamiinit pois tämän kuurin ajaksi. Ihan vaan siitä syystä, että maksakin saa puhdistua rauhassa.


Edelleenkään mitään ratkeamisen mahdollisuuksia ei ole tullut mieleen. Jos on ollut menoja, on juomat tehty aamulla valmiiksi, purkitettu ja laitettu kylmälaukkuun. Ensimmäisen viikon virhettä,
termoskannuun laittamista ei ole uusittu. Ilmeisesti ananas ainakin reagoin jotenkin ruostumattoman teräksen kanssa, koska mehun maku oli muuttunut termoksessa. Nyt suosimme lasipurkkeja. Pitänee lisätä ostoslistalle Life Factoryn lasipullot. Niissä olisi kätevä kiikuttaa mehut mukana.
Vireystaso on edelleenkin normaali. Mitään erityistä energiaboostia ei ole tullut, mutta en mitenkään erityisen väsynytkään ole. Uni maistuu entiseen tapaan eli hyvin. Iltaisin on normaalia suurempi vilu, jonka voi varmaan pistää kuurin piikkiin.
Kaiken kaikkiaan fiilikset olivat tosi hyvät kolmannen viikon starttiin ja ajatukseen, että olimme olleet kuurilla pidempään kuin mitä on jäljellä.
Nyt olemme jo kolmannen viikon loppupuolella, mutta kirjoittelen 3. viikon fiiliksistä, kun saamme koko viikon pakettiin.
Laitan tähän mukaan muutaman reseptin, jotta saatte vähän kuvaa millaisia juomia kuurin aikana juodaan. Joka aamu juodaan joko inkiväärishotti tai elektrolyyttishotti, joka pitää sisällään kurkkua ja selleriä. Inkiväärishotti kuuluu ehdottomasti suosikkeihini ja tulee jäämään joka aamuiseksi herättäjäksi kuurin jälkeenkin. Raaka-aineissa pyydetään suosimaan luomua ja aika pitkälle olemme sitä pystyneetkin toteuttamaan. Kaupan luomuomenat korvataan tästä eteenpäin kotimaisilla omenoilla joko omasta tai naapurin omenapuusta.


Inkiväärishotti
Ainekset
- 1 omena
- 3 cm peukun pään kokoinen pala inkivääriä
Valmistusohje
- Mehusta raaka-aineet kuorineen ja nauti heti. Tällä avataan silmät kunnolla!


Green zesty super smoothie
Ainekset
- 2 päärynää
- 1/2 lime
- 1 cm fenkolia
- 1/2 kesäkurpitsa
- 1 sellerinvarsi
- 1 iso kourallinen pinaatinlehtiä
- 1/2 avokado
- jäitä
Valmistusohje
- Laita kaikki mehustimeen avokadoa lukuunottamatta. Laita avokado ja jäät blenderiin ja lisää mehustimesta tullut mehu sekaan. Sekoita tasaiseksi.
Reseptin YouTube -video löytyy tästä osoitteesta https://youtu.be/0o1ph7W8MBs.
SuperJuice Me -dieetistä aiemmin kirjoitetut jutut löytyvät täältä.
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass
7 comments
Onpa todella positiivisia tuloksia. Minulla oli tarkoitus tosiaan, että olisin tehnyt jonkunlaisen ( tämän ) puhdistuskuurin, mutta en vieläkään ole saanut aikaiseksi. Mutta nuo teidän tulokset tosiaan kiinnostavat kokeilemaan.
Suosittelen Sari, kokeile vaikka 2 viikkoa ja jatkat, jos tuntuu hyvältä. Kuukauden reseptit ovat 2 x 2vkoa eli hyvin mahdollista niinkin.
Houkuttelee kokeilla. Mietin vaan, miten pystyn toteuttamaan kuurin lopetuksen fiksusti. Odotan mielenkiinnolla postausta siitä vaiheesta ☺.
Arvaas vaan miten mielenkiinnolla odotan sitä vaihetta itse 🙂 Luulen, että korvaan alkuun ruokailuja mehuilla edelleen ja lisään yhden ruokailun kerrallaan. Saattaapi olla, että aamiainen jää vallan mehustukseksi jatkossakin. Viikko vielä aikaa miettiä.
On tosi mukava seurata sun kuurin edistymistä! 🙂
Kiitos, hyvältä tämä tuntuu ja voin kyllä lämpimästi suositella!
Millä kännykällä käytät Jason Valen äppiä? Meinasin ladata sen joskus kesällä, mutta se ei ole toiminut jollain vanhemmalla androidilla, niin en sitten tohtinut 🙁 pistää 13€ jos ei mullakaan toimi.