Perinteeksi muodostuneen Ruotsin kesälomamatkan kohteina olivat tänä vuonna (kuten viime vuonnakin) Junibacken ja Gröna Lund. Tällä kertaa Skansen jäi väliin, mutta voin suositella sitä myös hyvin lämpimästi viime vuoden perusteella. Skansenista löytyy myös upea akvaario ja apinatalo.
Hyppäsimme lauttaan hotellimme vieressä sijaisevalta Nybroskajenilta ja jäimme pois Vasa Museumin kohdalla. Lauttoja kulkee 20 minuutin välein. Ensimmäisenä kohteena oli Junibacken. Junibacken on rakennettu Astrid Lindgrenin satuhahmojen pohjalta. Nyt näytelmänä oli kuitenkin Muumien maailman viimeinen lohikäärme.
Mutta se kaikkein vaikuttavin asia Junibackenissa on Satujuna, joka kulkee talon sisällä köysirataa pitkin. Se vie fantastiselle matkalle Astrid Lindgrenin kertomuksiin. Sanoinkuvaamattoman hieno ja monia tunteita herättävä matka. Kuvittaja Marit Törnqvist on toteuttanut tämän satumaisen matkan leijuvassa junanvaunussa yhteistyössä Astrid Lindgrenin kanssa. Matka alkaa Marikin luota ja jatkuu Kissankulmaan, jossa Eemeli on vetänyt Iidan lipputankoon. Sitten lennetään Vasastanin kattojen yli suoraan Katto-Kassisen kotiin, joka on täynnä kaikenlaisia vempaimia. Sitten kutistutaan yhtä pieneksi kuin Pekka Peukaloinen ja käydään tervehtimässä Ronja Ryövärintytärtä. Matka päättyy Nangijalaan Leijonamielen veljesten luokse. Selostuksen voi kuunnella ruotsin lisäksi suomeksi, englanniksi, saksaksi tai venäjäksi. Tämä oli kolmas satujunamatkani ja edelleen tulin tippa linssissä ulos. Veljeni Leijonmieli ja Ronja Ryövärintytär ovat vain niin upeita kirjoja. Jos et ole vielä lukenut, niin suosittelen. Siis ihan oikeasti myös aikuisille. Pienille lapsille nämä eivät vielä vähään aikaan käykään.
Junibacken on myös yksi Ruotsin suurimmista lastenteatterinäyttämöistä – esityksiä on joka päivä. Lisäksi talossa on ravintola ja lasten kirjakauppa. Junibackenin kirjakauppa on yksi Ruotsin parhaan lastenkirjavalikoiman tarjoavista kaupoista.
Gröna Lund on kävelymatkan päässä Junibackenista. Minä en ole mikään tivoli-ihminen, kun en kestä mitään possujunaa kieppuvampaa. Lapset sitten kestävät senkin edestä. Jos jonkin näköistä kieputinta löytyy ja myös pienemmät on huomioitu hyvin. Toinen puoli tivolista on tarkoitettu sellaisille pikku-ihmisille. Toiselta puolella on enemmän laitteita yli 120 centtisille ja paremman tasapainoaistin omaaville.
![]() |
Peppi Pitkätossun astiakaapissa |
![]() |
Veljeni Leijonmieli |
![]() |
Nangijala |
![]() |
Ronja Ryövärintytär |
![]() |
Menoa Gröna Lundissa |