Kun on kuulaillut ja käynyt saunassa, niin illan kruunasi tämä. Eikä tarvinnut tehdä itse eli maistui vieläkin paremmalta.
Tämä viikko on sujunut kevyesti ja syynä on varmasti pian alkava loma. Tällä kertaa ei ole luvassa hiekkarantoja vaan revontulia ja lunta. Projekti jatkuu lomallakin, mutta kahvakuula vaihtuu suksiin. Luvassa laskettelua, hiihtoa ja mukavia kokemuksia Ylläkseltä.
Tässä Ison Murun tulinen inkiväärikana resepti. Pahoittelen kuvalaatua, mutta minulla oli aivan hirveä nälkä.
Tulista inkiväärikanaa
2 annosta
250 g broilerin rintafilettä suupaloiksi
suikaloituna
1 tl suolaa
1 rkl oliiviöljyä
puolikas san solo valkosipulia veitsellä murskattuna ja
hienonnettuna
Kastike
1,25 dl kanalientä
2 rkl soijakastiketta
1 rkl ketsuppia
1 rkl inkivääritahnaa
1 rkl sakea
1 tl väkevää kuivattua chiliä
0,5 tl sokeria
hieman mustapippuria myllystä
2 tl maissitärkkelystä + tilkka vettä
suurustamiseen
450 g kasviksia maun mukaan, hätätapauksessa
vaikka Findus Bali Wok -pussi
1 rkl oliiviöljy tai kookosöljy
Riisiä
Mausta suikaloidut broilerisuikaleet.
Sekoita kaikki kastikeaineet pienessä
kattilassa ja anna kiehua hiljaa pari minuuttia. Suurusta sopivan tahmeaksi eli
sekoita maissitärkkelys tilkkaan kylmää vettä, ja lisää seos kiehuvaan
kastikkeeseen koko ajan sekoittaen. Jätä kastike odottamaan.
Laita riisi kiehumaan.
Kuumenna oliiviöljy tai kookosöljy
wok-pannulla ja ruskista broilerinsuikaleet kuumalla pannulla. Lisää aivan
lopussa hienonnettu valkosipuli, varo polttamasta sitä. Siirrä ruskistettu annos
sivuun odottamaan.
Wokkaa kasvikset oliiviöljyssä tai
kookosöljyssä, jätä kasvikset al dente. Lisää sekaan broilerinsuikaleet ja
kastike. Sekoita ja kuumenna hetki.
Tarjoile heti.
3 comments
Hei! Mitä san solo on, ja mistä sitä saa ostaa?
Taisi unohtua siitä perästä valkosipuli 🙂 eli san solo on yksikyntinen valkosipuli. Vastaa n. 2 tavallista kynttä.
Kiitos Johanna. Sinulla on kiva blogi, luen sitä usein.
Mukavaa lomanjatkoa!
Terveisin Mervi