Ajattelin jakaa pienen unettomuusjutun, jos tästä löytyisi jollekulle muullekin apua. Minulla on kroonisesti magnesiumin puutosoireita. Varmasti suuri syyllinen on vilja-allergiani sekä sen aiheuttamat imeytymisongelmat. Syön kausittain magnesiumia, mutta välillä purkki pääsee tyhjenemään ja tulee tauko. Olen monesta eri lähteestä lukenut, että magnesium kannattaa syödä iltaisin, koska se parantaa unen laatua ja ajattelin hoitaa asian kuntoon.
Minulle oli tullut pitkä tauko magnesiumin syömiseen ja aloittaessani uudelleen siirsin ottamisen iltaan. Aika pian magnesiumin aloittamisen jälkeen aloin kärsiä uniongelmista. Heräsin joka yö 03 ja 04 välillä. Joskus saatoin valvoa aamuun saakka ja välillä nukahdin 06 aikoihin uudelleen. Olo oli kuin zombiella. En ole koskaan kärsinyt unettomuudesta ja tämä tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. En voi käsittää, miten unettomuudesta kärsivät ihmiset pystyvät toimimaan normaalisti. Minulle tuo parin kuukauden kärsimys oli aivan järkyttävä kokemus. Kuten varmaan olette huomanneet blogipostausten harvenemisesta, toimin täysin säästöliekillä ja ajatuksen juoksu oli lopullisesti kadoksissa. Kunnes magnesiumpurkki tyhjeni.
Unirytmi palautui viikossa normaliksi ja nukuin jälleen omaan tapaani kuin pieni murmeli. Huokaisin helpotuksesta ja tilasin IHerbistä magnesiumia lisää. Väliin tuli taukoa kuukauden päivät ja uni oli hyvää. Postipaketin saavuttua aloitin syömisen ja muutamassa päivässä yöheräily palasi. Vasta tässä vaiheessa yhdistin tilan liittyvän magnesiumiin. Samassa muistin lukeneeni jotakin suurista magnesiumvajeista Kaisa Jaakkolan kirjoista. Muutaman tunnin kahlaamisen jälkeen löysin sen: Jos huomaat magnesiumin vievän sinulta yöunet, voi tämä kertoa rankasta magnesiumvajeesta. Siirrä tällöin magnesiumvalmiste aamupalalle, lounaaseen ja välipalaan. Tarvitsemasi annos saattaa olla hyvinkin suuri, jopa 800 mg päivässä (annoksiin jaettuna). Kun magnesium alkaa väsyttää, siirrä annoksia kohti iltaa.
Ei mikään mullistava juttu, mutta unettomuudesta kärsivälle koko maailma. Kiitos Kaisa, onneksi olit kirjoittanut tämän kirjaasi, elämä hymyilee jälleen!
Juttua magnesiumista Kaisa Jaakkolan sivuilta http://kaisajaakkola.com/2013/09/magnesium/
sekä Hormonidieetti ja Hormonitasapaino -kirjoista, jotka olen lukenut lähes puhki.
4 comments
Hei! Millaisissa kausissa syöt magnesiumia? Aloin syömään magnesiumia kun urheilin kovaa ja sen jälkeen olen syönyt säännöllisen epäsäännöllisesti lisää. Hätkähdin oikein kun huomasin millaisia puutosoireita minulle tuli, kun olin jättänyt magnesiumit pois pariksi päivää. Jäin miettimään että pitäisikö annosta pudottaa alaspäin ensin pehmeästi.. Miten sinä olet tehnyt!
Moikka, olen syönyt tosi pitkään magnesiumia ja aina välillä se unohtuu hetkeksi. Se kuuluu ns. vakiovitamiineihini. Olen itse asiassa miettinyt, että kävisin mittamassa pitoisuudet, jotta näkisin todellisen tilan, mutta on vieläkin harkinnassa. Samalla voisi katsoa D-vitamiinipitoisuudetkin. Siis en ole kokeillut kuin on-off -vaihtoehtoa ja off tuntuu toimivan huonosti 🙂
Hei,
Iso kiitos tekstistä näin (tosi paljon) jälkikäteen.
Yritin löytää selitystä kokemalleni yhteydelle puhdistamon ilta magnesiumin ja todella katkonaisen unen välillä. Kyseisen valmisteen pitäisi nimenomaan parantaa unen laatua, mutta heti ensi kokeilusta aloin heräillä tunnin välein. Jätin tuotteen pois ja heräily loppui. Kokeilin uudestaan jonkin ajan kuluttua ja heräily alkoi taas. Pari tällaista testiä lisää ja lopetin tuotteen käytön kokonaan, kunnes selviäisi mikä elimistössäni saa sen toimimaan päinvastoin kuin pitäisi.
Ajattelin että kyseessä voisi olla L-teaniinin tai kärsimyskukkauutteen aiheuttama haittavaikutus, mutta en löytänyt keneltäkään vastaavia kokemuksia kyseisistä aineista.
Sitten löysin tämän tekstin ja sitä kautta maininnan, että raju magnesiumvaje voikin kääntää magnesiumin rauhoittavan vaikutuksen päälaelleen. Tätä mahdollisuutta en löytänyt mistään haittavaikutuksia etsiessäni, enkä olisi ikinä arvannut, että noin voisi käydä!
Täytyypä lähteä selvittämään asiaa tältä kantilta 🙂
Hei Terhi
Olepa hyvä ja aivan mahtavaa, jos sait apua! Minä kärsin vaivasta tosi pitkään silloin ja kirjoitin jutun juuri sen vuoksi. Asiasta oli todella vaikea löytää tietoa ja ilmeisesti sen on suhteellisen harvinainen ongelma. Toivottavasti unet paranevat takaisin. 😊