Vaahterasiirappi-grillikastike on nopea ja helppo tapa maustaa possupihvit hieman makeaan makumaailmaan.
Kesä ja grillaus, satoi tai paistoi taitaa olla minun juttuni. Vaikka sitä voi tehdä talvellakin niin meillä se alkaa keväästä ja kestää syksyyn. En myöskään ole lähtenyt grillaustrendeihin mukaan vaan pysytellyt kiltisti kaasugrillin äärellä. Tässä tapauksessa pidän helpoista ratkaisuista. Vähän samaan kategoriaan menee ruoanlaittoni kesällä. Kaikki suhteellisen helposti ja nopeasti valmistuva on sitä parasta. Tosin maku edellä mennään tässäkin.
Possun sisäfile on usein niin hyvässä tarjouksessa, että se on jopa ulkofilettäkin halvempaa. En tiedä miksi olen aina ennen jättänyt ne kaupan hyllyyn kun olen ajatellut etten ole sillä tuulella että jaksaisin alkaa odottamaan sen grillausta kokonaisena. Kun aloin kovalla kiirellä tekemään ruokaa ja jääkaapissa pötkätti vain sisäfile ja grilliruokaa teki mieli, niin leikkasin fileen paksuiksi pihveiksi ja ronskisti iskin nuijalla leikkeleiksi. Koska marinointiin ei myöskään ollut aikaa, tein marinadin grillauksen aikana siveltäväksi. Tästä määrästä riittää myös hieman isompaan pihvimäärään 4-6 hengelle.
Tarjoile pihvien kanssa vaikka salaattia ja marinoituja punasipuleita. Samasta jutusta löydät vinkit sipulin itkuttomaan kuorimiseen ja liian väkevän maun taltuttamiseen.


Vaahterasiirappi-grillikastike possupihville
Ainekset
- 4 possupihviä sisäfile, ulkofile, kyljys
- 4 rkl vaahterasiirappia
- 1 rkl omenaviinietikkaa
- 1 rkl neitsyt oliiviöljyä
- 2 tl Dijon sinappia
Valmistusohje
- Sekoita vaahterasiirappi, omenaviinietikka, öljy ja sinappi. Mausta possupihvit suolalla ja pippurilla. Kuumenna grilli ja kun sopiva lämpötila on saavutettu grillaa pihvit ritilällä samanaikaisesti kastikkeella sivellen. Tarjoile välittömästi.
Enemmän elämää lähes livenä InstaStoryssa