Nyt kun tatteja kasvaa kuin sateella, on hyvä heittää ilmoille ihanan sienikeiton resepti. Tämä on hieman ruokaisampi tattikeitto, mutta meillä se meni kivasti myös alkukeittona Viinipäiväntasauksessa. Eipä olisi itselle tullut mieleen laittaa kalaa sienikeittoon, mutta kun näin tämän reseptin Glorian ruoka & viini 100 parasta -kirjassa, se oli jotenkin aivan kristallin kirkasta, että se on hyvää. Niinhän se olikin – todella hyvää. Jos jostakin syystä päälle ei halua kalaa, sen voi jättää pois. Jätin tryffeliöljyn pois, koska meillä se on jakanut mielipiteitä ja meidän lasten makuun se on ehdottomasti liikaa.
Kannattaa siis käydä metsässä hakemassa muutama tatti ja kokeilla tätä. Kokeilen suppiksista samaa myöhemmin.
Viininä sienikeiton kanssa oli Gisselbrecht Riesling Grand Cru Muenchberg, josta kirjoittelin aiemmin blogiin tänne.



Sienikeitto lohella
Ainekset
- 300 g tatteja tai suppilovahveroita
- 1 ison purjon valkoinen osa
- 2 valkosipulinkynttä
- 2 isoa perunaa
- 2 rkl voita
- 7 dl kasvislientä
- 1 dl valkoviiniä
- 2 laakerinlehteä
- 2 dl kuohukermaa
- 1/4 tl valkopippuria
- 1/4 tl suolaa
Lisäksi
- 300 g ruodotonta ja nahatonta lohifilettä
- 1 rkl voita
- 1 rkl öljyä
- 1 tl suolaa
- 1/4 tl mustapippuria myllystä
- 2-4 rkl tryffeliöljyä
Valmistusohje
- Jos käytät pakastettuja sieniä, sulata ne. Kuutioi sienet. Huuhtele ja viipaloi purjo. Kuori ja hienonna valkosipulit. Kuori ja kuutioi perunat.
- Laita voita kattilaan. Lisää sienet ja kuullota, kunnes sienistä irtoava neste on haihtunut. Lisää 1 rkl voita, purjot, valkosipulit ja perunat. Jatka kypsentämistä 3-4 minuuttia. Lisää kasvisliemi, valkoviini ja laakerinlehdet kattilaan. Anna keiton kiehua keskilämmöllä kannen alla noin 25 minuuttia. Poista laakerinlehdet. Lisää kerma. Kiehauta keitto ja soseuta se sauvasekoittimella. Jos haluat keitosta ohuempaa, lisää kasvislientä. Mausta valkopippurilla ja suolalla.
- Paista lohet. Leikkaa lohi neljään tai kuuteen annospalaan. Kuumenne voi ja öljy pannussa ja paista kaloja muutama minuutti molemmilta puolilta, kunnes lohen pinta on rapea. Mausta suolalla ja pippurilla.
- Annostele keitto lautaselle, valuta pinnalle hieman tryffeliöljyä (voimakasta, joten laita ensin varovaisesti) ja nosta keiton pinnalle pala lohta.
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass