Onneksi maailmassa on ystävä, joilla on valtavia omenapuita täynnä isoja juuri sopivan makean kirpeitä omppuja. Ystävä, joka on sitä mieltä, että oma omppukiintiö on täynnä ja jaettavaksi riittää. Ehkä jonakin vuonna olen yhtä onnellisessa asemassa ja voin auttaa ystäviä omppuhädässä. Tällä hetkellä omien omenapuiden sato taisi jäädä 10 omppuun. Jostakin on aloitettava, mutta kun ei millään jaksaisi odottaa.
Nyt meillä on terassilla omppusaaveja odottamassa kattilaan pääsyä. Osan ajattelin pakastaa siivuina talven piirakoita varten. Mehuksi näistä ei taida riittää, vaikka se lasten suurta herkkua olisikin.
Ensimmäiset ekan omput hyppäsivät retroruokaan, ylläri ylläri. Retroruokailua on ollut liikkeellä jo muutaman viikon ja vieläkin näyttää jatkuvan. Ajattelin tehdä tämän kookossokerilla ja sitä kuumeisesti etsiessäni törmäsin vaniljakastikejauhepussiin, joka oli juuri menossa vanhaksi. Kookossokeri oli käytetty loppuun eli tilalle otin fariinisokerin. Matkalla roskikseen vaniljakastikepussi otti uuden suunnan ja siirtyi mukaan paistokseen. Ei huono, sanoisi Jorma Uotinen ja minä myös.
Tämä ei ole mikään yltiömakea, koska tykkään ottaa vaniljajäätelöä paistoksen kanssa eli jos olet makean ystävä ripottele omppujen sekaan lisää sokeria.



Vaniljainen kaura-omenapaistos
Ainekset
- 5-6 omenaa kuorittuna ja paloiteltuna
- 1 vaniljakastikepussi
- n 2 dl kylmää maitoa
- 75 g voita
- 1 tl kanelia
- 1 tl jauhettua inkivääriä
- 1 tl vaniljasokeria
- 1/2 dl fariinisokeria
- 3 dl kaurahiutaleita
Valmistusohje
- Laita omenapalat vuoan pohjalle. Sekoita vaniljakastikejauhe ja maito keskenään tasaiseksi ja kaada omenoiden päälle. Sulata voi kattilassa, lisää mausteet ja sokerit. Sekoita ja lisää kaurahiutaleet. Sekoita tasaiseksi ja kaada vuoakaan päällimäiseksi. Laita paistos uuniin 200-asteeseen n. 15-20 minuuttia. Koita omenoiden pehmeyttä haarukalla. Haarukan pitäisi upota omenoiden läpi sujuvasti.
- Tarjoile hyvän vaniljajäätelön kera tai nauti ihan sellaisenaan
4 comments
heiiiii – onnea sinnekin ehdokkuudesta 🙂
Kiitos ja onnea myös sinnepäin 🙂
Meillä oli oma omppusato aika samaa luokkaa, kaksi piirakkaa ja yksi kaurapaistos niistä saatiin. Yleensä meillekin on tullut kavereilta ylijäämäomppuja ihan mukavasti, mutta tänä vuonna jotenkin meni tuo paras omenakausi (ainakin ystävien omenapuiden osalta) niin hujauksessa ohi kaikkien työkiireiden sun muiden keskellä, että jäi siideriomenat hakematta. Lohdutukseksi keittiössä kyllä on ihan mukava säkillinen eilen saatuja herkkuja odottamassa, nyt vaan pitää päättää mitä niistä tänään laittaisi… 🙂
Toivotaan ensi vuodeksi parempaa satoa. Saisivat puut alkaa kasvamaan kunnolla, ehkä lehmänlanta antaa niille kunnolla voimaa, sitä tuli viskottua juurelle tänä vuonna 🙂
Mulla on vähän sama suunnitelma, lauantai-illaksi on pakko rakentaa jotakin hyvää herkkua omenoista. Ihanaa viikonloppua!