Näyttää siltä, että jos blogeja seuraa niin tämän vapun hitit on peltidonitsit ja churrot. Kerrankin olen ollut edelläkävijä ja sanon, että so last season. Peltidonitseja tehtiin hellan ja viinilasin välissä jo viime vapuksi. Koska churrojen reseptejä löytyy tällä hetkellä joka puolelta, ajattelin vähän twistata. Tämä Churrohatut resepti on kaikille uppopaistamista inhoaville ja muuten vain hyvää rakastaville.
Jumaloin tuulihattuja ja niiden monikäyttöisyyttä. Ne on äärimmäisen helppo tehdä, kunhan muistaa muutaman tärkeän seikan. Olen onnistunut jo 2 kertaa ja molemmat kerrat gluteenittomasti eli silloin kaikki muutkin onnistuvat. Tällä kertaa ajattelin kuitenkin tehdä toisin ja yhdistää churrot ja tuulihatut.
Churro + tuulihattu = churrohattu
Samasta taikinastahan ne tehdään, mutta tuulihatut menevät uuniin ja churrot uppopaistetaan. Minä siis paistoin tuulihatut aivan normaalisti uunissa, otin pois ja annoin jäähtyä hetken. Sivelin kuumennetulla hunajalla, ripottelin päälle kaneli-sokerisekoitusta ja laitoin takaisin uuniin. Muutaman minuutin kuluttua uunista tuli rapeita churrohattuja.
Koska lapset saavat syödä churroja, niin nämä ovat aikuisten vappuhattuja. Väliin tein kerma-mascarpone-Dooley´s-appelsiinisekoitteen. Uulalaa, johan on vappuhatut kohdallaan tänä vuonna.
Puolet churrohatuista voi jättää lapsille ja tehdä täytteestä vain puolet. Toisaalta jos teet kaikki, voi loput pursottaa suoraan suuhun tai vaikka yöllä näkkärin päälle.
Railakasta vappua teille kaikille ihanille!
Tuulihattu-churrot
Ainekset
Tavallinen taikina
- 100 g voita
- 2 dl vettä
- 2 dl vehnäjauhoja
- 3 munaa
- Muuten kuin ylläoleva mutta paista 170-asteessa 20-30 minuuttia.
Churro sokerointi
- 2 rkl juoksevaa hunajaa
- 2 rkl sokeria
- 1,5 tl kanelia
Täyte (ei lapsille)
- 2 dl vispikermaa
- 125 g mascarponea
- 0,5 dl Dooley´s tai muuta kermalikööriä
- 1 luomu appelsiinin raastettu kuori
- 3 rkl tomusokeria
Kuorrutus
- suklaa
- rypsiöljy
Valmistusohje
- Kiehuta vesi, lisää voi ja anna kiehua kunnolla, niin että voi sulaa täydellisesti. Sammuta liesi ja lisää kaikki jauhot kerralla sekaan. Sekoita puukauhalla seos tasaiseksi. Siitä pitäisi tulla lähes pallomainen möykky joka ei ota reunohin kiinni. Lisää munat yksitellen ja sekoita vatkaimella hyvin. Varoituksen sana, viimeisen munan jälkeen taikina lähtee kipuamaan ylös, ole valmiina pysäytykseen.
- Tekee taikinasta kekoja leivinpaperille kahdella lusikalla tai kaada seos pursotinpussiin ja pursota leivinpaperille keot. Muista, että taikina turpoaa kaksinkertaiseksi.
- Paista 170-asteessa 20-30 minuuttia. ÄLÄ AVAA UUNIN LUUKKUA VÄLILLÄ tai tulee baskereita.
Churro sokerointi
- Laita hunaja mikronkestävään astiaan ja mikrota noin 20 sek. niin, että seos on nestemäistä. Sekoita sokeri ja kaneli keskenään. Sivele pullasudilla hunaja tuulihattujen pintaan ja ripottele päälle sokeri-kaneliseos. Laita uuniin 180-asteeseen 5 minuutiksi. Ota uunista ja anna jäähtyä hetki. Leikkaa hatut auki.
- Täyte: Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää mascarpone ja vatkaa sekaisin. Lisää Dooley´s, appelsiinin raastettu kuori ja tomusokeri. Vatkaa kunnes sopivan paksuista. Laita pursotuspussiin ja pursota tuulihattujen sisään täytettä.
Kuorrutus
- Sulata mikrossa tummaa suklaata 15 sek. välein sekoittaen, kunnes seos on sulanut. Lisää sekaan ihan pieni rippanen rypsiöljyä seosta notkistamaan ja valuta Churrohattujen päälle.
Tuulihattu-churrot (G)
Ainekset
gluteeniton taikina
- 100 g voita
- 2,5 dl vettä
- 2,5 dl Semper fin-mix jauhoseos
- 4 munaa
Valmistusohje
- Kiehuta vesi, lisää voi ja anna kiehua kunnolla, niin että voi sulaa täydellisesti. Sammuta liesi ja lisää kaikki jauhot kerralla sekaan. Sekoita puukauhalla seos tasaiseksi. Siitä pitäisi tulla lähes pallomainen möykky joka ei ota reunohin kiinni. Lisää munat yksitellen ja sekoita vatkaimella hyvin. Varoituksen sana, viimeisen munan jälkeen taikina lähtee kipuamaan ylös, ole valmiina pysäytykseen.
- Tekee taikinasta kekoja leivinpaperille kahdella lusikalla tai kaada seos pursotinpussiin ja pursota leivinpaperille keot. Muista, että taikina turpoaa kaksinkertaiseksi.
- Paista 175-200-asteessa 30-40minuuttia. ÄLÄ AVAA UUNIN LUUKKUA VÄLILLÄ tai tulee baskereita.
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass