Reilu viikko Viinipäiväntasaukseen eli viikon päästä lauantaina on taas aika vaihtaa väriä.
Viinipäiväntasaus on kaksi kertaa vuodessa vietettävä juhla, joka on
saanut syntynsä minun ja mieheni rakkaustarinasta. Kun tapasimme
ensimmäisen kerran, eksyi keskustelu yllättävästi viineihin ja hän
kertoi viettävänsä Viinipäiväntasausta, tiesi minun harrastelevan
viinejä…
Kyseessä oli vitsi, joka kuitenkin alkoi elää vauhdilla
avioliitomme myötä. Nyt lähes 15 vuotta myöhemmin Viinipäiväntasaus on meille iso juhla, onhan sillä suuri merkitys suhteemme alkutaipaleelle.
Viinipäiväntasauksen viettäjiä on ollut vuosien saatossa paljon ja on ollut mahtavaa lukea muiden kertomuksia, menuja ja viinejä sosiaalisen median puolelta. On ollut ihanaa olla luomassa juhlapäivää myös muiden elämään. Eihän juhlia vain voi olla liikaa, vai mitä? Kutsukaa ystävät ja rakkaat yhteen ja järjestäkää ex-tempore juhlat.
Miten viinipäiväntasausta vietetetään syksyllä?
1. Hanki mieleiset viinit: valkoviini, samppanja ja punaviini
2. Suunnittele viineille sopiva menu
3. Nauti Viinipäiväntasausmenu ystävien tai rakkaimpasi kanssa
4. Kohota valkoisella malja menneelle, puhdista aistit samppanjalla ja
kohota punaisella malja tulevalle. Nauti viinit ruoan kanssa.
Muista, että tämä on ylistys viinille, ruoalle, ystävyydelle ja rakkaudelle.
Tägätkää kuvia ja juttuja #viinipäiväntasaus, jotta saadaan mahtavia muistoja aikaiseksi sosiaalisen median puolelle.
Viinipäivantasauskuvia voi seurailla facessa
Viinipäiväntasauksen sivustolla, jonka kautta saa tiedon myös koska seuraavaa tasausta vietetään. Sivustolle voi myös jakaa omia Viinipäiväntasauskuvia. Klikkaa tykkäys, niin pysyt ajantasalla.
https://www.facebook.com/Viinipaivantasaus/
Aikaisempia Viinipäiväntasausjuttuja voi lukea täältä
http://hellanjaviinilasinvalissa.blogspot.fi/search/label/Viinipäiväntasaus
Koska viime viikolla lupasin, että viinivinkit palaavat takaisin perjantaille, niin täältä pesee. Eihän täällä nyt pelkillä mehuilla enää eletä.
Ihana uutuus Alkon hyllyltä on viinimaailman kauhukakaran Charles Smithin The Velvet Devil Merlot 14,98€
Mausteinen, täyteläisen pehmeä, lämmin. Monikäyttöinen ruokaviini, joka sopii myös seurusteluun.
Rocktähden habituksen omaava Charles Smith
varttui Pohjois-Kalifornian Sacramentossa ja nuoruudessaan hän
työskenteli mm. sommelierina ja apulaisena eri viinitiloilla (mm.
Domaine Chandon) Rakkaus tanskalaiseen naiseen vei hänet kuitenkin
Kööpenhaminaan, jossa hän pyöritti Tex-Mex ravintolaa 11 vuoden ajan.
Tänä aikana alkoi hän järjestää paikallisille bändeille keikkoja
ravintolassaan ja rockmanagerin työstä tuli hänelle toinen ammatti.
Vuonna 1999 ollessaan 39 vuotias päätti hän lähteä road tripille
Washington Staten alueelle ja sattuma saattoi hänet yhteen
Cayuse-viinitilan ranskalaisen omistajan, Christophe Baronin, kanssa.
Christophe ja Charles ystävystyivät ja Christophe suostutteli Charlesin
jättämään taakseen managerin ja ravintoloitsijan uran ja aloittamaan
uuden uran viinintuotannon parissa. Näin syntyi Charles Smithin
ensimmäinen projekti, K Vintners. K Vintners tuottaa pienten volyymien
huippuviinejä, joiden arvostus amerikkalaisten viinikriitikoiden parissa
on ollut huimaa. Chales Smith Wines-projektin ideaa Charles Smith kuvaa
sanoilla “Modernist Project”. Viinien mustavalkoinen, rockhenkinen
maailma on helposti lähestyttävää ja viinit ovat tyyliltään ja
laadultaan etikettien antaman lupauksen arvoisia. Charles Smith
valittiin hiljattain Food & Wine Magazinen toimestav vuoden 2009 viinintekijäksi Yhdysvalloissa. Charles Smithin uusi projekti on Secco Italian Bubbles
kuohuviinit, jonka taustalla on myös Charlesin italialainen vaimo
Ginevra. Secco-kuohuviinit tuotetaan pohjois-italian Venetossa
paikallisten tuottajien toimesta. Laatuvaatimukset ovat tiukat ja
tavoitteena on tyypilliseen Charles Smith-tyyliin yhdistää nuorekas ja
tuore konsepti tinkimättömään aistinvaraiseen laatuun.
20 comments
Tämä on kyllä niin ihanan romanttinen juttu. Kiva ollut seurata miten ihmiset on ottaneet "omakseen" viinipäiväntasauksen <3
Kiitos, arvaa vaan miten otettu olen siitä 🙂
Viinipäiväntasausta on meillä vietetty jo ehkä kolme kertaa. Eihän sitä voi olla viettämättä! Ihana tositarina ja hieno ajatus <3 Päivää odotellessa….
Juhlia ei vain voi olla liikaa 🙂
En tiennytkään että viinipäiväntasauksen takana on tällainen tarina! Ihan tuttu termi on, mutta nyt osaan juhlia sitä oikein! 😀
Eihän sitä Helinä voi juhlia väärin, kunhan vain muistaa juhlia 🙂
Viinipäiväntasaus on ihana idea!
Meillä viini kallistuu punaisen puolelle jo hieman aiemmin, mutta tuleehan ruskakin pohjoisessa etelää varhemmin 🙂
Kyllähän täälläkin suunta vaihtelee, mutta nainen saa aina muuttaa mieltään 🙂
Minullekin oli aivan uutta että viinipäiväntasauksen taakse kätkeytyy ihana rakkaustarina! loistava syy juhlia 🙂
Todellakin loistava syy juhlia ja onneksi vielä kaksi kertaa vuodessa 🙂
Täähän on aivan nerokas konsepti <3 ja tuo Velvet Devil: <3 <3 <3
No ehdottomasti ja näyttää Charles Smithin viinit olevan kaikki aika herkkuja 🙂
Viinipäiväntasaus kuulostaa hauskalta 🙂 Ensi vuonna sitten, kun toivottavasti ei ole kolmiokipulääkkeitä päällä…
Voi ei, pikaista paranemista! Ehtiihän sitä myöhemminkin 🙂
Heh. Huomaamattani olen tänään nauttinut punaista ja valkoista. Hauska tarina!
Geeneihin rakennettu juttu 😉
Nostin juuri valkoista lasillisen verran ja toivotan teille oikein hyvää Viinipäiväntasausta!
Kiitos Jenni, täällä taidettiin kohottaa aika montakin lasillista 🙂
Love <3
<3