Lämmin viikonloppua, jonka aurinkoisena lauantaina hyvästelimme kesän ystävien kanssa. Syksyinen haikeus on yrittänyt hiipiä olotilaan, mutta auringon säteet ovat pitäneet kesän vielä mielessä.

Viinipäiväntasaus kääntää kesän syksyksi ja valkoisen punaiseksi. Eivät valkoviinit mihinkään katoa, mutta syksyn saapuessa painotus siirtyy punaviineille. Ihan jo pelkästään metsästyskaudenkin vuoksi.
Viinpäiväntasaus menu syksylle 2016

Alkumalja samppanja
Lanson Black Label Champagne 44,90€
Lanson on varmaan ensimmäisiä samppanjoita, joita olen ostanut. Kiikutin mustaa Lansonia laivalta, koska siellä se oli huokean hintaista. Nyt laivamatkat ovat jääneet vähemmälle ja Lansonkin on unohtunut hetkeksi, mutta aivan syyttä, kuten totesimme ystävien kanssa. Ihanan raikas, omenainen, persikkainen, sitruksinen iloisesti kupliva alkumalja. Tämä kävisi myös loistavasti ruokajuomaksi.


Hyvästeltävä valkoviini
Luca G Lot Chardonnay 2012 18,49€
– Sokeriglaseerattu lohi, herkkutatticréme ja parmankinkkulastut
Luca G Lot Chardonnay oli suhteellisen uusi tuttavuus minulle. Argentiinassa 1500m korkeudessa Tupungato-vuorella sijaitsevien viinitarhojen valkoviini oli kermainen ja paahteinen, olematta kuitenkaan liian paksu. Lähes makea maku sopi alkupalan kanssa todella loistavasti. Parmankinkkulastut antoivat sopivan suolaisuuden ja tryffeliöljyllä maustettu kermainen herkkutatticréme kruunasi koko homman. Jatkoon kuului pöydästä. Ehdottomasti hyvä uusi tuttavuus, joka pitää kokeilla myös possun kanssa.


Aistien puhdistus samppanja
Lanson Rosé Champagne Brut 52,50€ (Alkon tilausvalikoima)
-Vitello tonnatto kalkkunasta
Enpä olisi osannut arvata, miten täydellinen yhdistelmä Lansonin rosésamppanja on vitello tonnatton kanssa. Vaikka vasikkaa meillä ei ollut, vaan tilalla oli kalkkunaa. Lansonin Rosé sai paljon uusia ystäviä ja aistit puhdistuivat tulevaisuudelle. Raikas ja puhdaspiirteinen rosésamppanja on aina loistava valinta ruokapöytään.


Malja tulevaisuudelle punaviini
Rignana Chianti Classico Riserva 2012 25,30€ (Viinikellari.com)
Rignana avattiin jo aikaisin aamupäivällä ilmaantumaan. Tämä viini tykkää pitkästä aukiolosta ja ruoasta. Se on ehdottomasti parhaimmillaan riistan tai punaisen lihan kanssa isosta lasista nautittuna. Niinhän se oli meilläkin. Malja nostettiin tulevaisuudelle ja viini sai hyviä huokailuja. Rignanan kirsikkaiset ja vadelmaiset aromit komppasivat ruoan kanssa erinomaisesti. Koska pääruoka oli tuhtia ja rasvaista ei viinin enää tarvinnut olla sitä. Hyvä yhdistelmä ja ihana ruokaviini!

Jälkiruoaksi
– Kotitekoinen omenasemifreddo
Espresso & Sambuca
Viinit olivat loistavat. Alkumalja kohotettiin ulkona auringonpaisteessa, jonka jälkeen me palasimme Ison Murun kanssa keittiöön viimeistelemään ruokia. Kun kaikki oli saatu pöytään, tuntui kuin aika olisi ottanut jalat alleen. Lautasten tyhjentyessä maljoja kohotettiin moneen otteeseen illan pimetessä. Täysikuu valaisi ja toivotti syksyn tervetulleeksi kauniilla puhtaalla valollaan. Kenelläkään ei ollut kiirettä mihinkään. Illanistujaiset ystävien kera ruokapöydän äärellä hyvää viiniä nauttien tekevät maailmasta paremman – ainakin siltä tuntui.


Ihanaa viikonalkua!
Kevään 2017 Viinipäiväntasauksesta kerrotaan ensimmäisenä Viinipäiväntasauksen facesivustolla, klikkaa tykkäys sinne ja saat myös jatkossa perjantaisen viinivinkin. https://www.facebook.com/Viinipaivantasaus
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass
2 comments
Todella herkullisen kuuloinen menu. Osaisinpa minäkin yhdistää ruoan ja viinit tuollaiseksi kokonaisuudeksi.
Ihana Sari, kiitos! Yliherkän makuaistin kanssa on aika helppo löytää yhdistelmiä, niin hyviä kuin äärimmäisen huonojakin 🙂