Alan vihdoinkin toipumaan lauantain valvomisesta. Ilmeisesti jokin vaikutus iällä on sen kanssa, että aamuyön tunneille valvominen tuntuu seuraavana päivänä joltakin muulta kuin pelkältä riemulta. Varsinkin kun heräilee aamulla 9 aikoihin. En silti vaihtaisi, välillä on vaan niin ihanaa jutella aamunkoittoon ystävien kanssa. Erityisen paljon nautin niistä hetkistä mökillä. Kun on valvonut koko yön ja aamuaurinko nousee. No nyt satoi lunta, että oli aivan sama mitä ulkona tapahtui. Kemut olivat sisällä.
Viinipäiväntasaus osui tänä vuonna pääsiäiseen, mutta menuun se ei vaikuttanut. Ainokaistakaan reseptiä ei oltu tehty aiemmin eli normi meininki meidän perheessä. Vieraat joutuvat aina koekaniineiksi. Viinit olivat minulle ennestään tuttuja, kuten aina Viinipäiväntasauksessa. Ei riskejä sentään voi kaikessa ottaa.
Alkumaljamme
Charles Heidsieck Réserve Champagne Brut 52,90€ Alko
Tyylikäs, todella hienostunut, mutta myös karismaattinen. Viinissä on luonnetta. Kuiva, olematta kuitenkaan liian kuiva vaan juuri täydellinen. Ehdottomasti ruoan kanssa, mutta myös sellaisenaan. Me nautimme samppanjan alkumaljaksi ja välillä nakersimme kotitekoisia parmesantikkuja. Hienostuneet äyriäisruoat olisivat varmasti juuri täydellisiä tämän kanssa.
En olisi voinut kuvitella parempaa aloitusta illalle, varsinkin kun tässä vaiheessa ulkona paistoi aurinko ja nautimme samppanjan lämpimällä terassilla. Tuuli tosin vihmoi selkäni kramppiin, mutta suomen suvi nyt on välillä tällaista.
Tämä monesti palkittu samppanja kruunaa tilaisuuden kuin tilaisuuden. Upea samppanja!
Hyvästeltävä punaviini
Errázuriz Max Reserva Cabernet Sauvignon 1,5l 32,98€ Alko
Jostakin syystä pidän, että hyvästeltävä punaviini on tömäkkä sellainen. Errazuriz on juuri sellainen ja vielä isommalle porukalle sopiva pullo – 1,5 litraa on paljon viiniä. Täyteläinen, mustaherukkainen ja mausteinen, hieman savuinenkin punaviini oli juuri se oikea hyvästelemään talven ja menneen. En katsonut ulos, mutta sivusilmällä näin hiutaleiden leijailevan alas. Otin toisenkin kulauksen, kyllä se sulaa pian… Errazurizin kanssa pöydässä naudanliha tartar marinoidun punakaalin kera. Osui ja upposi!
Grilliviini isommallekin porukalle, kunhan kesä tulee ja grilli tirisee. Myös monikäyttöinen punaviini juhlien noutopöytiin.
Aistien puhdistus
Andrea Clouet Rosé 39,95€ Alko
Olin käymässä Helsingissä pari viikkoa sitten ja tapasin Jean-Francois Clouetin. Olenko kertonut, että olen heikkona englantia ranskalaisella aksentilla puhuviin viinintekijöihin. No, en kuitenkaan liian heikkona, mutta mielelläni kuuntelen, ymmärrättehän. Silloin tastingissä oli toukokuussa rajoitetulla erällä Alkoon tulevat vuosikertasamppanjat, joista ehdottomat suosikkini olivat keltainen 2002 (Ranskassa polkupyöräilyn jälkeen aprikoosipuun alla vietty piknik) ja musta 2008 (gilettemies). Koska näitä ei ollut vielä saatavilla, päädyin ottamaan Clouetin Rosé samppanjan. Raikas, hedelmäinen, paahteinen ja niin kauniin vaaleanpunainen. Tein ei niin perinteisen yhdistelmän kypsän marjaiselle rosesamppanjalle, mutta luotin rosén voimaan. Kotitekoista saaristolaisleipää, jonka päälle tuorejuustopiparjuuritahna, briejuustoa ja kylmäsavulohta. Toimii, eikä saaristolaisleipä mennyt samppanjan yli vaan he elivät hyvässä tasapainossa. Kokeilin roséta myös paellan kanssa – ei huono yhdistelmä sekään.
Kohtuuhintainen samppanja hyvällä laadulla ja samppanjan ystävät muistakaa kurkata myös ne vuosikertasamppanjat.
Tulevaisuudelle
Impromptu Sauvignon Blanc 27,98€ Alko
Kuiva, hapokas, hedelmäinen, yrttinen ja mausteinen. Viini, joka maistuu sellaisenaan, mutta on ehdottomasti parhaimmillaan ruoan kanssa. Olen aina tykännyt Improptusta ja jotenkin ajattelin sen sopivan paellalle ja niinhän se teki. Miten järjettömän hyvää paella onkaan ja miten paljon sitä voikaan syödä. Tekemämme annos oli todella isolle porukalle, mutta niin se vain tyhjeni. Paella resepti tulossa ja uskon, että se kolahtaa myös muuallakin. Meillä paellaa tehtiin ekaa kertaa ja tästä eteenpäin varmasti erittäin usein. Kuvasta voi tulla mieleen, että eikö meillä ole saman parin uunikäsineitä? Kun mies valitsee, niin mies valitsee.
Suosittelen lämpimästi kokeilemaan tätä yhdistelmää vaikka vapuksi.
Jälkkärikakku oli sitruunainen juustokakku uunimarengilla. Vaikka ulkonäkö oli hieman kärsineen näköinen, niin maku ei ollut. Sisäisesti kaunis kakku.
Koska Viinipäiväntasaus on ohi ja tässä olisi valmis menu, niin kokeikaapa vappuna samaa kattausta ja kertokaa miten viinit ja ruoat toimivat teidän mielestänne yhteen. Laittelen reseptit tämän viikon aikana blogiin ja linkitän ne tähän juttuun, jotta ne löytyvät helposti. Kuvissa olevista tekstiileistä tulossa myös omaa juttuaan, ne ovat juuri tällaisten läikyttävien viinifriikkien pöytiin sopivia.
Seuraava Viinipäiväntasaus onkin sitten syksyllä ja sen ajankohta julkaistaan Viinipäiväntasauksen facesivustolla eli tykkäys sinne ja tiedätte enemmän.
Hieman tämän jutun tuleminen kesti vaikka sen maanantaiksi lupasin. Päätimme käväistä mökillä ja voitte arvata, että eihän sielä ihan noin vain lähdetä pois kun aurinko lämmitti ja merituuli tuiversi kasvoja vasten. Nyt on lataukset kohdillaan ja huomisesta lähtien puhaltavat uudet tuulet. En oikein itsekään vielä tiedä millaiset, mutta tunnen levottomuuden kasvavan ja minun tapauksessani silloin alkaa tapahtumaan.
Ihanaa alkavaa viikkoa!
Aikaisempia juttuja Viinipäiväntasauksestä pääset kurkkamaan täältä.
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass
10 comments
Kyllä olet tehnyt taas kauniin menun ja kattauksen. Meilläkin aina joutuu vieraat koekaniineksi! Kuka sitä nyt mitään varmaa ja toimivaksi todettua… joku riski täytyy vieraidenkin kantaa kun saavat tulla valmiiseen pöytään!
Kuka sitä nyt varman päälle viitsisi vetää – niin tylsää ja aivan liian helppoa 🙂
Pidän viineistä, mutten ole niihin sen tarkemmin perehtynyt. Kiva lukea eläviä kuvauksia, jotka vievät paikan päälle ja saavat viinin maistumaan suussa. Menu vaikuttaa hyvin harmoniselta kokonaisuudelta.
Pikku hiljaa on minunkin rakkauteni viineihin kasvanut, mutta nyt se on jo aika isoa 🙂 Upea ruoka ja viini yhdessä täydentävät toisiaan.
Tää on kyllä niin ihana perinne <3 Hyvät ovat viininne olleet tälläkin kertaa!
Niitä perinteitä, mitä ei tarvitse koskaan Konmarittaa 😉
Tämä teidän juttunne on niin hieno, ollaan aina tunnelmissa mukana. Mies oli alussa miettiväinen, kun roudasin monta pulloa kotiin, kaksin kun olemme. Nykyään se jo tietää ja fiilistelee itsekkin, vaikka juo vaan suullisen. Ajatus <3
Siinä saattaa jäädä tilkka seuraavallekin päivälle, mutta eihän se haittaa. Saa nauttia useampanakin päivänä 🙂 Ihana kun olette mukana!
Valvominen nelikymppisenä on kyllä aivan eri asia kuin joskus 10 vuotta sitten. Siihen kun lisää liian monta lasillista viiniä, resepti seuraavan päivän huteraan oloon on siinä. Kävin keskiviikkona maistelemassa Kaartin Kutosen kuusi ravintolaa viineineen ja se tuntuu vieläkin päässä. 😀 Tähän tasaukseen emme ehtineet mukaan, mutta syksyllä sitten!
Kuusi ravintolaa – pelkkä ajatuskin tuntuu päässä. Huikea turnauskestävyys sulla!