Esikoinen lähti purjehdusleirille tiistaina. Ihan järjettömän upeaa sanon minä. Kunpa minuakin olisi siunattu hieman huonommalla tasapainoaistilla ja kestäisin keinumista. Pitäisiköhän sittenkin koittaa siedätystä. Toisaalta, kun muistan ne pahimmat oloni veneilyn jälkeen…
Toisaalta, pelkkä ajatuskin siitä, että olisin aavalla ilman minkäänlaista moottorin mölyä saa pahoinvoinnin tuntumaan toisarvoiselta. Eihän sitä kokoajan voisi olla sairaana vai voisiko? Makoilisin kannella coktailin kanssa kirjaa lukien ja Iso Muru olisi ruorissa kipparihattu päässä. Eikös se noin suurin piirtein menisi?
Ehkä olen romantisoinut purjehtimisen, eikä se oikeasti olisikaan niin hienoa. Joka tapauksessa se oli poikani, joka meni purjehduskurssille, enkä minä. Myrskyluodon Maijanakin on kiva olla merenrannalla, soutupaatin ja pikaiset moottorivenematkat kestän. Meillä on sellainen Miami Vice vene. Vähän vanha, mutta passeli ja aika ruma. Parhaat vuotensa se on elänyt juuri Miami Vicen aikaan ja silloin punaiset raidat ovat olleet varmaan just tosi kähyt.
Rumaa purjevenettä en ole koskaan nähnyt. Ne ovat kaikki upean valkoisia ja puhtaita. Ehkä menen purjehdusleirille ensi vuonna. Ottaisikohan ne tämän ikäisiäkin ja pystyisikö Iso Muru tekemään coktaileja samalla, kun ohjailee venettä? Tarkemmin ajateltuna, ehkä Iso Muru menee purjehdusleirille.
3 comments
Sisävesillä ja vain kevyellä tuulella veneen kallistelu hirvittää. Voikohan siihen ikinä tottua? Kauniita kuvia!
Niin voisikohan siihen tottua, aattele jos voisikin 🙂 Oma butler ja vene – aina voi haaveilla!
Shaken, not stirred! Eiköhän tarpeeksi kovalla merenkäynnillä saisi Bondillekin sopivan cocktailin tehtyä :)? Näsijärvellä vuosia veneilleenä kunnioitan kyllä aallokkoa, se voi yltyä sisävesilläkin melkoiseksi. Mutta on se veneily vaan hienoa, semmoisella saaristomallisella keskimoottorillakin mitä meillä oli.