Kuori ja pilko omenat ja päärynät isoiksi paloiksi. Laita voi uunin kestävään pannuun ja sulata voi. Lisää omenat ja päärynät pannuun. Anna niiden hautua, kunnes alkavat saada väriä. Lisää 1 rkl fariinisokeria ja anna hedelmien karamellisoitua.
Sekoita kulhossa keltuaiset, raastettu sitruunan kuori, hunaja, rommi ja kaneli. Vaahdota toisessa kulhossa valkuaiset ja fariinisokeri. Sekoita valkuaisvaahto keltuaismassan joukkoon varovasti nostellen ja kaada seos pannulle omenoiden ja päärynöiden päälle. Heiluttele pannua, jotta massa tasoittuu.
Laita pannukakku uuniin 200 asteeseen 10-15 minuuttia. Tarjoile mascarponen tai creme fraichen ja kanelikaramellin kanssa.
Kanelikaramelli
Laita kaikki ainekset kattilaan. Sekoita ja anna hautua hiljalleen, kunnes seos on siirappimaista. Nosta sivuun.