Joskus tulee äkkilähtöjä, joita ei vain voi jättää käyttämättä. Kun Kroatia on ollut matkalistalla jo pari vuotta ja lasten lomakin oli juuri alkamassa, ostimme lennot Vaasasta Splitiin. Jotenkin uskon aina, että se oikea vaihtoehto putoaa eteeni jollakin erikoisella tavalla, kuten se teki tälläkin kertaa.
Uskoin heikkoihin signaaleihin. Mamma Mia -musikaali Helsingissä sai minut itkemään vuolaasti, joten kun tajusin että heinäkuussa elokuviin tuleva Mamma Mia Here we go again -leffa on tehty Kroatiassa rauhallisella pienellä saarella olivat merkit minulla tarpeeksi selvät. Se oli Vis.
Majoituksen löytäminen pikku saarelta olikin toinen juttu. Kahlaisin läpi asuntovaihtoehtoja ja lopulta löysimme talon Home Awayn kautta. Tämä kaunotar oli täysin omaa luokkaansa ja saaren rauhallisimmassa osassa satamassa aivan veden äärellä. Täydellinen loma-asunto.
Koska Vis on 2,5 tunnin matkan päästä mantereelta eivät lauttayhteydet kuljettaneet meitä enää keskiviikkoiltana perille vaan yövyimme ensimmäinen yön Splitin vanhassa kaupungissa. Äärimmäisen siisti ja hyvän hintainen Starlight Luxury Rooms Booking.comin kautta sijaitsi aivan loistavalla paikalla vanahssa kaupungin kauppojen ja rannan läheisyydessä. Huoneiden vieressä oli pienen pieni vastaanotto, josta sai kartat ja avaimet ja aivan loistavaa palvelua. Huoneet olivat uudet ja todella siistit. Lapsille oli levitetty vuodesohva ja tilaa oli runsaasti vielä senkin jälkeen.
Kiertelimme päättömästi ympäri vanhaa kaupunkia ja sen kauniita raunioita. Rantabulevardin kauneus ja tyylikkyys oli vaikuttava, mutta totesimme lasten kanssa iltasella että tämä ei ole meidän paikkamme illalla. Koko perhe kaipaa rauhallisuutta ja verkkaisuutta mielummin kuin sykkivää kaupunkilomaa. Ravintolavinkkinä heitän Konoba Kortan, jossa kävimme syömässä illallisen. Paikka on vaikeasti löydettävissä, mutta etsimisen arvoinen.
Aamun aikainen herätys mahdollisti vielä pienen kaupunkikierroksen ennen lähtöä lautalle. Aamiaisen kokosimme matkalla rantabulevardille. Leipomosta sämpylät, kioskista kahvia ja rantakojusta tuoretta appelsiinimehua. Rantakadulle penkille nauttimaan merinäköalasta ja kuuntelemaan kirkonkellojen soittoa. Pikainen matkalaukkujen nouto ja lautalle. Lauttaliput olimme ostaneet jo etukäteen, jotta sähköauto (golfauto) saa vietyä aivan perille saakka, emmekä joutuneet jonottamaan lippuja. Onneksemme olimme ajoissa ja saimma valita mieleiset istumapaikat ulkoa varjosta. 2,5 tuntinen vierähti maisemista nauttien, tietokonetta naputellen ja eväskassia tyhjentäen. Koska lautat ovat isoja ja Vis on pieni kannattaa taksi tilata etukäteen rantaan odottamaan tai jää ilman taksia. Tosin etäisyydet ovat lyhyitä, mutta matkatavaroiden kanssa ehkä ei niin mukavia kävelyitä. Onneksi emäntämme oli hoitanut taksin paikalle ja Mrs. Johanna löysi oikean taksin.
Enemmän elämää lähes livenä InstaStoryssa