Lämpömittari on ollut tänään täällä Äkäslompolossa aika hirvittävissä lukemissa, emme ole olleet vielä rinteessä ja Iso Murukin kävi vain pikaisesti hiihtoladulla.
Illaksi oli sovittu saunaYlläksen Yöpuuhun, joka tarjoaa mökkimajoitusta aivan Äkäslompolon keskustassa. Enpä tullut katsoneeksi sääennustetta, kun asiasta sovittiin. Mittari nakutteli -27 astetta, kun menimme saunalle. Isäntä otti meidät vastaan ja kertoi tärkeimmät asiat Yöpuun rantasaunassa saunomisesta ja uimisesta.
Saunatila oli tuulahdus omaa mökkiä, juuri sellaista kuin odotinkin. Ei mitään modernia vaan aitoa oikeaa puulämmitteistä saunatupaa ja saunaa. Ei vesijohtovettä vaan ihanaa puhdasta järvivettä suoraan saunalle. Sauna oli kooltaan sitä luokaa, että sinne olisi mahtunut vaikka isompikin joukkue, mutta me nautimme siitä vain kaksistaan.
Saunatuvan mittari näytti ulkolämpötilaksi -29,9 C eli juuri oikeaa aikaa mennä avantoon. Vesi tuntuisi varmasti jopa lämpimältä. Nyt oli kyse jo sen verran extremeurheilusta, että jätimme lapset suosiolla saunatupaan nintendojen kanssa, kun siirryimme saunaan miettimään avannon lähestymisstrategiaa. Minä olen kerran aiemmin käynyt avannossa, mutta siitäkin oli vierähtänyt jo iso hetki. Iso Muru ei tunnustanut käyneensä ollenkaan. Muistin nähneeni pro kävijöillä pipot ja kuulleeni myös jotakin jalkojen palelemisesta matkalla avantoon. Taas epäurheillullinen pukeutumistaustani paljastui. Ei mitään avantouintivarusteita mukana, pipoa lukuunottamatta. Hätä ei lue lakia, joten vedin villapohjaiset lämpösukat jalkaani, pipon päähäni ja karautin avantoon.
Henki salpaantui hetkeksi, mutta jollakin oudolla kierolla tavalla pidin kokemuksesta ja arvioni veden lämpötilasta osoittautui lähes oikeaksi. Ei vesi sentään lämpimältä tuntunut, mutta kun ilman lämpötila on luokkaa jäätävä, niin vesi oli vain järkyttävän kylmää. Sen verran mukavaa avantodippaus oli, että tein sen kolme kertaa.
Tiedättekö muuten, että avantoon meneminen on huomattavasti helpompaa villasukat jalassa, kuin avannosta poistuminen villasukat jalassa? Paluumatkalla saunaan sukat takertuivat kiinni lumihankeen ja sain tehdä töitä, että sukat pysyivät mukana saunaan saakka. Viisampi olisi taas tajunnut välineurheilla ja ottaa neopreenisukat mukaan.
Kokemus oli huippu ja jätti jälkeensä mukavan kihelmöinnin iholle. Tällaista pitää ehdottomasti tehdä useamminkin.
Yöpuulla on muuten aika mukava lisä asukkailleen näin talvella – revontulihälytys. Vieraille lähtee tekstiviesti kun revontulia on havaittu. Pyysin päästä mukaan hälytysketjuun ja ensimmäinen hälytys tulikin jo tänä iltana eli ensimmäiset revontulet on nähty. Täällä luonnon ja luonnonvoimien kauneus on mykistyttävää.
Yöpuun nettisivuilla revontulista puhutaan näin kauniisti.
“Mystiset taivaan tulet
Pohjois-Suomen kansanperinteen myyttinen tulikettu oli jokaisen
metsästäjän haave – tuliketun kaataja saavuttaisi kaikki: onnen, vallan
ja rikkauden. Tämä tulikettu juoksenteli pitkin Lappia ja aina silloin
tällöin osui hännällään hankeen tai kiveen ja lähetti taivaalle
kipinöitä.
Revontuliin liittyy monenlaisia uskomuksia;
Revontulet ovat kuolleiden, usein lasten tai neitsyiden sieluja,
vainajat lähettävät viestejä eläville, toisille ne lupaavat kala- tai riistaonnea, terveyttä, onnea rakkaudessa ja jopa onnea lapsenteossa! “
Ihanaa alkavaa viikkoa täältä tuliketun valtakunnasta!