Minulla on vielä yksi juttu kirjoittamatta Helsingin reissustamme Gloria Blog Awardsin aikoihin.
Kävimme torstai-iltana syömässä pidemmän kaavan mukaan Yumessa. Edellisestä käynnistämme on vierähtänyt aikaa pitkälti toista vuotta ja Yume on muuttanut konseptiaan sinä aikana. Tällä hetkellä Ravintola Yume tarjoaa aasialaisia sormi- ja katuruokia
sekä eksoottisen japanilaisen Hot Stonen, jolla voit kypsentää
aasialaisittain marinoitua lohta, marmorihärkää, lammasta,
kampasimpukkaa tai tofua.
Te, jotka seuraatte blogiani tiedätte valtaisan inkivääri, valkosipuli, chili, korianterihimotukseni näin talviaikaan ja Yume vastasi siihen täydeltä laidalta.
Söimme Tiong Bahru -menun muutamilla lisäyksillä ja otimme menulle tarkoitetun viinipaketin, mutta annoimme tarjoilijalle vapaat kädet myös muutella viinejä, jos hän näki sen aiheelliseksi. Loistopäätös, koska saimme muutamia maistiaisia myös Kämpin kellarin viinivalikoimasta.
Tiong Bahru menu
Possuvarras, aasialaista BBQ-kastiketta
Tuore kasviskevätkääryle, makea chilikastike ja Yellowtail Sashimi
Kuningasmakrillisashimi, makea soijachilikastike
Som Tum Salad – Tulinen salaatti vihreästä papaijasta, kurkkua ja porkkanaa
Karitsan ulkofileetä ja sitruunalla maustettua misokastiketta
Tuoreita kampasimpukoita ja sitruunahilloke
Rapeaa siikaa, piparjuurimajoneesia, Yume vinegar
Passionhedelmävanukas, kookos-sorbetti
Menun ulkopuolelta tilasimme vielä
Bo’Kho – Vasikanposkea aromaattisessa liemessä, raikas yrttisalaatti
Bo Ssäm – Marmorihärkää ja aasialaisia pikkeleitä
Kaikki ruokalajit yhtä lukuunottamatta (vasikanposki oli pohjaan palanut) olivat makujen tulitusta ja sopivat tarjoilijan viinisuositusten kanssa täydellisesti yhteen. Minun suosikikseni nousi marmorihärkä aasialaisten pikkeleiden kanssa ja Murun suosikki oli siika piparjuurimajoneesin kera.
Hot Stone´lla paistaminen sujui mallikkaasti ja tuloskin oli toivottu. Ruokalajeja oli paljon, mutta koska emme olleet ehtineet syömään päivällä oli ruokaa juuri sopivasti meille, tämän vuoksi tilasimme myös kaksi ylimääräistä annosta. Tarjoilija opasti jokaisen ruoan kohdalla, minkä kastikkeen kanssa mikäkin kuuluu. Ruokalajit tulivat pöytään juuri sopivilla tauoilla, eikä kiireen tunnelmaa ollut, vaikka viimeiset asiakkaat olimmekin.
En tiedä sattuiko meille huippu tarjoilija vai ovatko kaikki Yumessa tällaisia, mutta tarjoilijamme Jaakko loisti uskomattoman ystävällisellä palvelullaan ja asiantuntemuksellaan niin ruoassa kuin viinissä.
Tämä Yumen illallinen vahvisti mielipidettäni siitä, että kun ruoka ja viini sopivat yhteen täydellisesti ei itku ole kaukana. Kun puhutaan aasialaisen ruoan nyansseista ja kun siihen löydetään täydellisesti sopiva viini, itken onnesta!
Kiitos Yume, täydellinen illallinen!
3 comments
Oih, kuullostaa ihanalta!
Ja sitähän se oli 🙂 Pian uudestaan!
Pitää käydä kokeilemassa Yumea, sillä tuli tehtyä vuosia sitten hommia samassa köökissä.